— Aikuisen kiusaus on suorittaa ja saada paljon aikaan. Kristillinen usko ei kuitenkaan ole työtä eikä ponnisteluja, Eero Huovinen muistuttaa.
Joulun lapsi ei suorita
Eero Huovinen löysi Enkeli taivaan -virrestä mutkattoman kristinuskon.
Alussa se oli todennäköisesti joulukuvaelma. Näytelmän pääroolia, Jeesus-lasta, esitti kahdeksanpäiväinen Margaretha Luther. Muut suurperheen lapset saivat näytellä muun muassa paimenia. Martti-isän kirjoittama laulettu kuvaelma alkoi dramaattisilla sanoilla: ”Von Himmel hoch da komm’ ich her, tulen ylhäältä taivaasta tänne.”
Noin 400 vuotta myöhemmin Eero Huovinen laulaa pikkupoikana samaa Enkeli taivaan -virttä. Pappina ja piispana hän on veisannut virttä Helsingin tuomiokirkon aattohartaudessa joka joulu. Poikkeuksetta Huovinen veisauttaa kirkkokansalla kaikki virren kymmenen säkeistöä. Saksankielisessä virressä säkeistöjä on peräti 15.
— Viimeisessä aattohartaudessa, jonka pidin, virsi taidettiin laulaa kokonaisuudessaan kahteen kertaan läpi, Huovinen muistelee.
Nyt eläkkeellä hän on paneutunut rakkaimman virtensä historiaan ja sanomaan kirjassaan Enkeli taivaan.
Leikillisyys karisi
Martti Luther käytti jouluvirren pohjana aikansa hittiä, piiritanssilaulua, jonka kaikki tunsivat. Lutherille oli tyypillistä käyttää kansan suussa muovautunutta kieltä ja kuvastoa.
Laulussa nuorimies kerjää huomiota tytöiltä ja kehuskelee kertovansa jymyuutisen. Luther muuttaa nuorukaisen enkeliksi, tytöt paimeniksi ja skuupin iloiseksi sanomaksi Kristuksen syntymästä.
Suomalaisten aattohartauksien ja joulukirkkojen jykevää urkusäestystä voi olla vaikea yhdistää kepeään piiritanssiin. Lukuisten suomennoskertojen mankelissa virrestä onkin puristunut pois alkuperäistä iloa.
— Luther itse oli yhtä aikaa lapsenmielinen ihminen ja syvällinen teologi, Eero Huovinen muistuttaa.
— Suomalainen käännös on saanut aikuismaisia sävyjä. Kuitenkin joulussa ja myös tässä virressä ilo on vahva pääteema.
Virsi julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1535. Saksassa sitä veisataan yhä lähes sanatarkkaan Lutherin tekstin mukaan.
Käännösten jäljet
Enkeli taivaan -virren matka nykyvirsikirjan muotoon on ollut pitkä ja monipolvinen. Eero Huovisen mielestä jokainen kääntäjä on jättänyt suomennoksiinsa oman puumerkkinsä.
— Hemminki Maskulaisen 1600-luvun alun käännöksessä näkyvät ajan puhdasoppisuuden painotukset. Virsi muuttui hänen käsissään opilliseksi seurakuntalauluksi.
— 1800-luvun käännöksissä näkyvät valistus ja pietismi. Valistus tuo virteen moraalin ja kunnollisten elämäntapojen korostuksen. Pietismi taas näkyy henkilökohtaisen uskon korostamisena.
Julius Krohn teki vuonna 1880 virrestä oman versionsa. Siitä lähtien virren sanoitusta ja rakennetta on muokattu hyvin helläkätisesti.
Hieman Huovinen harmittelee sitä, että Elias Lönnrotin ja Karl Isak Nordlundin iloiset ja tarkat käännökset ovat painuneet unohduksiin.
— Nordlund ainoana suomentajista otti virteen mukaan tanssin ilon.
Seimen oljet sydämessä
Alkuperäisessä virressä draama alkaa heti ensimmäisestä lauseesta. Minämuotoisen tekstin puhuja on enkeli, mutta se selviää laulajalle vasta pikku hiljaa.
Suomenkielisessä versiossa enkelin henkilöllisyys ei jää epäselväksi: onhan enkeli koko virren ensimmäinen sana.
— Meidän virressämmekin on silti vuoropuhelua. Enkeli ilmoittaa viestin, ja sielu alkaa puhua itselleen. Siinä on säilynyt näytelmän tuntua, Eero Huovinen toteaa.
Virsi kutkuttelee veisaajansa mielikuvitusta. Se tuo silmien eteen halvan seimen, härät, juhdat ja kapaloissa makaavan pienokaisen.
— Ihminen voi rakentaa seimen omaan sydämeensä. Hyvä mielikuvitusmaailma on rikkaus niin lapselle kuin aikuiselle.
Virressä hämmästellään pientä lasta.
— Mutta samalla puhutellaan kaiken Luojaa ja Herraa. Entisajan kristityt ajattelivat, että Kristus oli mukana jo luomistapahtumassa Isän ja Pyhän Hengen rinnalla.
Oljille laskettu lapsi on Huovisen mielestä kaunis kuva Jumalan rakkaudesta.
— Jumala ei jäänyt ylhäisyyteensä vaan laskeutui karkeiden heinien, härkien ja aasien keskelle. Hän tuli alas, meitä lähelle, meidän alhaisuuteemme.
Vauva vain on
Eero Huovisen mielestä erityisen tärkeää Enkeli taivaan -virren maalaamassa seimiasetelmassa on se, mitä Jeesus-vauva tekee. Tai pikemminkin se, että hän ei tee mitään. Hän vain on ja lepää eläinten lämmössä.
— Kun ajattelemme Jeesusta, muistelemme usein, mitä hän on tehnyt tai mitä hän opetti. Mutta tässä virressä joulun lapsi vain on. Ja siitä huolimatta hän on meidän Herramme, Jumalan Poika.
Siinä meillä suorittajilla on oppimista.
— Jokaisella ihmisellä on täysi arvo pelkästään sen perusteella, että hän on, Huovinen toteaa.
Hänen mukaansa seimen lapsi saarnaa mutkatonta kristinuskoa.
— Minua on jo pitkään puhutellut ajatus siitä, että kun pieni lapsi kastetaan, hän on sellaisenaan kristitty. Kristillisestä uskosta ei pidä tehdä suoritususkonnollisuutta, jossa ihminen trimmaa itseään yhä hurskaammaksi.
— On toki hyvä rukoilla, mutta ei sekään saa olla suoritus. Mutkaton kristinusko on sitä, että emme tee itsestämme kristittyjä vaan olemme kristittyjä.
Eero Huovinen: Enkeli taivaan. WSOY 2012.
Jaa tämä artikkeli: