Joulupöydässä. Anni söi jouluateriaa yhdessä isänsä kanssa Alppilan kirkon jouluruokailussa. Samalla aterialla olivat myös 91-vuotias Henni Leino ja Pertti Hartikainen.
Jouluna etsiydytään olemaan yhdessä
Joulun alla diakoniatyöntekijät tapaavat seurakuntalaisia sekä tapahtumissa että kotikäynneillä.
Teksti Pauliina Koponen
Kuva Sirpa Päivinen
Viipurinkadun ratikoiden kirske jää selän taakse ja viimasta kylmentyneet posket sulavat, kun astun Alppilan kirkon ovesta sisään. Kynnys on matala, kuten on luvattu.
Alppilan kirkolla vietetään kerran viikossa mukavaa yhteisen oleskelun aamupäivää. Tiistai-olohuoneeksi nimetyssä tapahtumassa kirkolla on mahdollisuus ruokailla edullisesti, tavata seurakunnan diakoniatyöntekijöitä ja pappia sekä käydä jumpassa ja kuntosalilla. Mukana on yleensä niin eläkeläisiä kuin lapsiperheellisiäkin, työelämässä olevia kuin työttömiäkin.
Viime tiistain jouluaterialle saapui lähikortteleista reilut 70 kävijää. Kahdella eurolla lautaselle sai kaiken joulupöydästä tutun: kinkkua ja perunoita, laatikoita, luumurahkajälkiruoan ja kahvin. Ja ruuan päälle joululauluja, runoja ja siunauksen.
Ritva Nykäsenoja oli tullut vakiopöytäänsä käsityöpussinsa kanssa. Sieltä pilkottivat keskeneräiset vaaleanpunaiset villasukat, jotka valmistuttuaan löytävät omistajansa seurakunnan myyjäisissä.
– Jään ruokailun jälkeen aulaan istuskelemaan. Saatamme seurustella ja kutoa siellä rouvien kanssa koko päivän yhdessä.
– Käyn kirkolla erilaisissa kerhoissa ja pastorimme yllytti minua tulemaan myös tänne. Hän lupasi, että vie minut sellaiseen pöytään, jossa on kivoja ihmisiä. Täällä kohdellaan niin hyvin. Ruuatkin kannetaan pöytään. Niin kauan liikun kuin Luoja antaa, kertoo 91-vuotias Henni Leino .
Ruokailujärjestelyissä avustavat viikoittain useat vapaaehtoiset.
– Tunnen olevani täällä avuksi ja hyödyksi. Vapaaehtoisten muodostamassa työporukassa on kiva ilmapiiri, kertoo Lennu Lahdenperä .
Tervehdyskäynti on seurakunnan palvelus niille, jotka eivät pääse enää osallistumaan kaikille yhteisiin tapahtumiin.
Tätä tapaamista on odotettu. 88-vuotias Hilkka Luttinen on saanut kaksi kaivattua vierasta samalla kertaa. Hänen vapaaehtoinen tukihenkilönsä Tuula Ikonen on tullut tänään kuurojendiakonin Päivi Korhosen kanssa.
Korkeaan ikään ehtineen Luttisen elämänpiiri on pienentynyt viime vuosina. Liikkuminen on vaikeutunut ja monessa apuna ollut läheinen sisko kuoli tänä syksynä. Luttinen asuu palvelutalossa, mutta yhteydenpito muihin asukkaisiin on hankalaa, koska kukaan muu ei osaa viittomakieltä. Tukisuhde Ikosen kanssa merkitsee myös tärkeää yhteyttä toisiin kuuroihin ja kuurojen yhteisöön.
Aikaisemmin, kun kulkeminen oli helpompaa ja voimia oli enemmän, Hilkka Luttinen kävi viittomakielisten päiväpiirissä ja yhteisillä retkillä. Nuorempana hän matkusti ulkomailla nyt jo edesmenneen puolisonsa Unton kanssa.
– Kiersimme Yhdysvalloissa ja Israelissa, muistelee Luttinen. Kun Luttinen viittoo Untoa merkitsevän sanan, hän piirtää otsalleen lippalakin. Unto oli tunnettu lippalakistaan.
Nyt menomahdollisuuksia ja -haluja on enää harvemmin. Joulun Luttinen viettää palvelutalossa. Siivooja tulee tekemään joulusiivouksen. Aikaisemmin Luttinen oli ahkera leipomaan ja jouluvalmisteluihin kuului monien erilaisten pikkuleipien tekoa.
– Moni kuuro ei lähde kuuleville tarkoitettuihin seurakunnan tapahtumiin tulkinkaan kanssa, koska ei voi aina kokea niissä samaa yhteisöllisyyttä kuin mitä kuulevat kokevat, kertoo diakoni Korhonen.
Jaa tämä artikkeli: