null Jouluradio etsii uusia säveliä

Jouluradio etsii uusia säveliä

Jouluradion tekijä Toivontuottajat järjestää avoimen sävellys- ja sanoituskilpailun joulumusiikin edistämiseksi.

Toivontuottajien kumppanina kilpailussa on AXR Music Oy, joka neuvottelee voittajan kanssa levytyssopimuksesta.

Jouluradio on Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntien mediatoimituksen, Toivontuottajien, tunnetuin tuote. Vuotuinen mainokseton radiokanava soittaa tauotta joulumusiikkia ensimmäisestä adventista loppiaiseen. Kanava on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti.

”Viime vuonna meillä oli Finnpanelin kuuntelijatutkimuksen mukaan noin 262 000 kuuntelijaa. Netissä kuuntelijoita oli yli 300 000 ympäri maailmaa”, kertoo musiikkipäällikkö Mika Saarelainen.

Joululaulukilpailu tarjoaa tasapuoliset mahdollisuudet niin pöytälaatikkorunoilijoille ja harrastajamuusikoille kuin alan ammattilaisillekin, sillä se on avoin kaikille 18 vuotta täyttäneille.

”Esikarsinnan tuomariston jäsenet eivät tietenkään voi osallistua, mutta muuten kenttä on vapaa”, yllyttää Saarelainen.

Uusia joululauluja voi lähettää kilpailuun sähköisesti lokakuun 31. päivään saakka. Esiraatituomaristo valitsee lähetetyistä joululauluista kolme parasta. Ne soivat Jouluradiossa 2.–14. joulukuuta ja yleisö saa äänestää suosikkinsa voittajaksi.

Saarelainen uskoo, että Jouluradio saa tempauksen myötä hyvää soitettavaa.

”Tavoitteena on löytää uusi helmi, tarttuva ja puhutteleva joululaulu josta parhaimmillaan tulee kestosuosikki”.

Kilpailun säännöt ja osallistumisohjeet löytyvät verkosta osoitteesta http://www.jouluradio.fi/kilpailu.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.