null Jouluradio kasvatti suosiotaan

Jouluradio kasvatti suosiotaan

Toivontuottajien Jouluradiolla oli joulukuussa ennätykselliset 451 000 viikkokuuntelijaa. Tieto ilmenee Finnpanelin tekemästä Kansallisesta radiotutkimuksesta (KRT).

Kanavan kaikkien aikojen paras tulos tarkoittaa noin 60 000 kuuntelijan lisäystä edellisvuoteen. Tulos selittyy kasvaneella analogisella kuuluvuusalueella, sillä kanava oli kuultavissa ensimmäistä kertaa muun muassa Kuopion ja Hämeenlinnan talousalueilla.

”Kasvu on ollut pitkäjänteisen työn tulosta. Erityisen tyytyväinen olen tavoittavuuteemme lisääntymiseen Facebookissa. Lähetyskauden lopussa meillä on 57 800 tykkääjää, mikä on reilut 40 000 enemmän kuin lähetysten alkaessa”, summaa Toivontuottajien toimituspäällikkö Riitta Kalliorinne.

Kasvanut suosio näkyi myös Jouluradio.fi -sivustolla. Kauden suosituin päivä oli edellisvuoden tavoin 23. joulukuuta. Nyt aatonaattona syntyi uusi ennätys, 32 095 eri kävijää. Kasvua vuoteen 2011 nähden oli lähes kolmannes. Sivuston kävijämäärä oli parhaimmillaan 113 000 eri käyttäjää viikossa.

Kansallisen radiotutkimuksen mukaan Jouluradio tavoittaa kaikki radiokanavat huomioiden poikkeuksellisen hyvin 15–34-vuotiaat naiset. Tyypillinen kuuntelija viihtyi kanavan seurassa 2 tuntia 26 minuuttia vuorokaudessa, kasvua edellisvuoteen oli 16 minuuttia. Kanavaosuus säilyi vuoden 2011 lukemissa eli 4 prosentissa.

Taloustutkimuksella teetetyn kyselytutkimuksen mukaan Jouluradion tunnettuus on kasvanut kymmenyksen edellisvuoteen nähden, nyt kaksi viidestä tiesi kanavan. Erityisen hyvin kanava tunnettiin pääkaupunkiseudun ja Turun talousalueilla. Tutkimukseen haastateltiin tuhatta henkilöä.

”Meillä oli kuuntelijoidemme arvoinen kymmenvuotisjuhlavuosi. Järjestämämme joululaulukilpailu onnistui yli odotusten, Lauluyhtye Rajattoman meille yksinoikeudella versioima Hoosianna-hymni oli upea ja kanava tavoitti hienosti uusilla kuuluvuusalueillamme lisää ystäviä Jouluradiolle, sanoo Kalliorinne.

Toivontuottajat on Helsingin, Espoon ja Vantaan evankelisluterilaisten seurakuntien mediatoimitus. Jouluradio on Toivontuottajien tunnetuin tuote.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin ilmaisia uutiskirjeitä.