null Jouluradio starttaa taas 29.11.

Jouluradion nettisivuilla voi kuunnella muun muassa rokkaavan humoristista Rouhea Joulu -kanavaa ja pohjoismaisia kappaleita soittavaa Julradion-kanavaa.

Jouluradion nettisivuilla voi kuunnella muun muassa rokkaavan humoristista Rouhea Joulu -kanavaa ja pohjoismaisia kappaleita soittavaa Julradion-kanavaa.

Ajankohtaista

Jouluradio starttaa taas 29.11.

Viime vuonna jouluradiolla oli yli 500 000 viikkokuulijaa.

Tauotta pelkkää joulumusiikkia soittava Jouluradio aloittaa lähetyksensä taas ensimmäisenä adventtina 29.11. Viime vuonna jouluradio keräsi yli 500 000 viikkokuulijaa.

FM-kanavan lisäksi Jouluradion nettisivuilla voi kuunnella seitsemää eri musiikkityyleihin erikoistunutta joulukanavaa. Jouluradio kuuluu tänä vuonna ensimmäistä kertaa myös Radiot.fi-palvelussa.

"Soitamme kanavillamme kaikkia joulumusiikin genrejä klassisesta jazziin ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteeni on, että kuulija viihtyy Jouluradion parissa kauden alusta loppuun asti", tuore musiikkipäällikkö Jani Kareinen kertoo Jouluradion tiedotteessa.

Jouluradio jalkautuu joulukuussa useisiin pääkaupunkiseudun joulutapahtumiin, kuten Tuomaan markkinoille ja Kaapelitehtaan jouluun.

Jouluradio menee tauolle taas loppiaisena.

 

Valomerkki ja Jouluradio ovat pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen Toivontuottajien työn hedelmiä.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.