null Jouluradio - ”vahinkolapsesta” tuli menestys

Riitta Kalliorinne toivoo itseään tituleerattavan Jouluradion muoriksi. Toivontuottajien päällikkö käynnisti Jouluradion kymmenen vuotta sitten. Kuva: Sirpa Päivinen

Riitta Kalliorinne toivoo itseään tituleerattavan Jouluradion muoriksi. Toivontuottajien päällikkö käynnisti Jouluradion kymmenen vuotta sitten. Kuva: Sirpa Päivinen

Jouluradio - ”vahinkolapsesta” tuli menestys

Kohta se taas kajahtaa ilmoille – suomalainen radioilmiö ja joulun lähestymisen varma merkki, Jouluradio. Se soi iloksemme jo kymmenettä vuotta. Juhlan kunniaksi lähetys aloitetaan lauantain vaihtuessa adventtisunnuntaiksi lauluyhtye Rajattoman uutukaisella sovituksella Hoosiannasta.

Jouluradion peruskonsepti on yksinkertainen: soitetaan joulumusiikkia adventti- ja jouluaikana vuorokauden ympäri, ilman lähetystä keskeyttäviä mainoksia. Juuri tälle on näyttänyt olevan arvaamattoman suuri kysyntä, joka ei ole vähentymässä, päinvastoin.

”Jouluradio syntyi oikeastaan vahinkolapsena. Helsingin seurakuntayhtymän viestintäjohtaja Seppo Simola taisi aikoinaan lausua tämmöisen ajatuksen ensimmäisenä, muistelee Riitta Kalliorinne, Toivontuottajien eli pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteisen mediatoimituksen päällikkö.

Kalliorinne nappasi ajatuksesta kiinni ja värväsi Jouluradion ensimmäiseksi musiikkipäälliköksi musiikkiin erikoistuneen toimittajan Inari Nuuteron. Tämä ryhtyi kaivelemaan omia, kavereiden ja kirjastojen joulumusiikkihyllyjä ja kokoamaan ensimmäistä soittolistaa. Pienenä kokeiluhankkeena ja ilman mainosbudjettia tuotettu radio valtasi saman tien huomattavan nurkan radion kuuntelusta. Jo ensimmäisenä vuonna kuulijoita oli Taloustutkimuksen mukaan yli 90 000.

Nykyisin jouluradio soi perinteisillä radioaalloilla jo kuudentoista lähettimen alueella ja tavoittaa kolme ja puoli miljoonaa suomalaista. Viime vuoden kuuntelututkimuksen mukaan Jouluradio haukkasi lähetysaikanaan jo 14,5 prosenttia kaikesta radion kuuntelusta.

Tuhat tulkintaa
tutusta joululaulusta

Jouluradion musiikkikirjastoon on vuosien varrella kertynyt tuhansien kappaleiden kokoelma. Silti kanava uudistuu joka vuosi. Ensimmäisten kuuden vuoden aikana Jouluradion kokosi aina uusi musiikkipäällikkö, joka heitti soppaan omat mausteensa. Tänä vuonna tehtävää hoitaa toimittaja Mika Saarelainen, nyt jo toista vuotta peräkkäin.

”Joudumme valtaamaan paikkamme mediakentällä uudelleen joka vuosi. Siksi tuotteen pitää olla freesi ja kiinnostava, koska mediakilpailu on armotonta”, Kalliorinne sanoo.

Hänelle itselleen joululaulut ovat rakkaita. Nuoruudessaan 1970-luvulla hän äänitti silloisen Rock-radion jouluspesiaalista vauhdikasta joulumusiikkia c-kasetille. Eikä vieläkään kyllästytä.

Joululaulukilpailu ratkeaa
parin viikon päästä

Niin perinteisellä musiikin alueella kuin liikutaankin, uutta joulumusiikkia tulee joka vuosi. Jouluradio kokee tehtäväkseen myös uuden joulumusiikkituotannon esille nostamisen.

Kymmenvuotisjuhlansa kunniaksi Jouluradio viritti joululaulukilpailun, johon tuli määräpäivään mennessä peräti 266 uutta laulua.

”Upeita biisejä! Näiden joukossa on varmasti tulevia kestosuosikkeja”, Riitta Kalliorinne lupailee ja hyräilee salaperäisesti joululaulua, jonka vain hän ja nimekäs raati on toistaiseksi kuullut.

Parhaita uusia kappaleita tullaan soittamaan muun musiikin seassa sekä pääkanavalla että varsinkin nettiradio Jou’radiossa. Siellä soitetaan kilpailuun lähetettyjä kappaleita rouheina demoversioina.

Esiraati on valinnut kilpailusadosta kolme finalistia, joita voi käydä äänestämässä Jouluradion nettisivuilla. Voittaja julkistetaan 14. joulukuuta Hartwall Areenalla Maailman kauneimmat joululaulut -konsertissa.

Musiikki kulkee
mukana

Uusien medioiden kehityksen myötä vanhoille viestimille on ennustettu loppua. Radio on ollut hiipumaan tuomittujen välineiden listalla jo pitkään, mutta eikö mitä.

Finnpanel-tutkimuksen mukaan suomalaiset kuuntelevat nykyisin radiota keskimäärin 193 minuuttia vuorokaudessa, eli 15 minuuttia pidempään kuin katselevat televisiota.

Radio on levinnyt keittiön nurkassa nököttävästä laatikosta joka paikkaan netin ja erilaisten laitteiden kautta. Radion saa käden käänteessä ja ilmaiseksi tietokoneeseen, kännykkään, MP3-laitteeseen ja kaikenlaisiin kämmen- ja lehtiölaitteisiin. Nettijakelussa kanavien määrä on kasvanut valtavasti ja voi edelleen kasvaa käytännössä rajattomasti.

”Kutsumme itse tätä kehitystä nimellä radio 2.0. Jouluradio kulkee tämän trendin kärjessä ja käyttää voimakkaasti kaikkia uusia tapoja tavoittaa kuulijansa”, Kalliorinne sanoo.

Jouluradio soi
ympäri maailman

Netin kautta Jouluradiota tiedetään kuunnellun hyvinkin 130 maassa ympäri maailmaa ja liikuttuneesta palautteesta päätellen sillä on ollut tärkeä merkitys ulkosuomalaisten joulutunnelman luomisessa. Viime vuonna nettipalvelussa oli kaikkiaan 650 000 kävijää.

Älypuhelimeen voi ensi viikonlopusta lähtien ladata ilmaisen jouluradioappsin, jolla voi kätevästi kuunnella paitsi Jouluradion pääkanavaa myös neljää eri tavoin suuntautunutta nettikanavaa: suomenruotsalaista ja skandinaavista joulumusiikkia soittavaa Julradionia, yhdessä Lähetysseuran kanssa tuotettavaa, rakastetuimpia joululauluja esittävää Kauneimmat joululaulut –kanavaa, lapsille ja lapsenmielisille suunnattua Pikku jouluradiota sekä Jou’radiota, jossa soi joululaulukisan sato.

Netissä toimiva musiikkipalvelu Spotify on mullistanut monen musiikinkuuntelutavat. Sitä kautta saa kuultavakseen melkein mitä äänitteitä tahansa ja siellä voi koota ja jakaa soittolistoja. Jouluradion tunnelmaan pääsee sen toimituksen laatimien Spotify-listojen kautta. Viime vuonna saatavilla oli piispa Irja Askolan kokoama lista, tämän vuoden Spotify-suosikit ovat toistaiseksi yllätys.

Jouluradion fanit
kokoontuvat Facebookissa

Jouluradion alkamista on pitkin syksyä odotettu muun muassa Facebookissa.

”Meillä oli marraskuun puolivälissä jo yli 23 000 tykkääjää, saa nähdä meneekö 100 000 rikki ennen kuin joulu on ohi”, Riitta Kalliorinne arvuuttelee.

”Kontakti kuulijoihin on todella tärkeä ja nykyisin se toteutuu luontevimmin juuri Facebookin kautta. Seuraamme palautetta tiiviisti. Se täytyy tosin sanoa, että mieltymykset joululaulujen suhteen vaihtelevat niin paljon, että soittolistoja ei säädetä palautteen mukaan.”

Soittolista muovautuu joulukuun mittaan niin, että alussa soitetaan enemmän hilpeitä kappaleita ja valikoima muuttuu joulun pyhiä kohden hartaammaksi.

Tämän vuoden uutuuksiin kuuluu vielä netissä toimiva joululaulukaraokesovellus. Sinne voi mennä laulamaan mieleistään kappaletta karaokena, nauhoittaa esityksensä ja lähettää sen vaikka äidille sähköpostitse tai julkaista sosiaalisessa mediassa.

Jouluradion saa soimaan myös Facebookissa klikkaamalla.

Laulu soittelee
sisintä

Kukaan tuskin pystyy antamaan kattavaa vastausta kysymykseen: mikä selittää jouluradion suosion.

Riitta Kalliorinne arvioi, että eräs selitys voisi löytyä siitä, miten kirkot täyttyvät vuosi toisensa jälkeen Kauneimmat joululaulut -tilaisuuksissa.

”Jouluradio on sukua niille.”

Selitys voi löytyä myös tse joulumusiikista. Sillä on väkevä tunnelmaa luova ja joulumieltä virittävä voima.

”Olen itse rauhaton ihminen ja minun sydämeeni joulu tulee sellaisina hetkellisinä välähdyksinä. Hyvin usein ne liittyvät johonkin lauluun, joka raapaisee syvältä”, Kalliorinne sanoo.

Jouluradio kuuluu Espoossa uudella taajuudella

Jouluradio soi 2.12. keskiyön hetkestä lähtien.

Espoossa viimevuotinen radiotaajuus on nyt Radio Dein käytössä ja Jouluradion uusi taajuus on 89,7 MHz. Helsingissä ja Vantaalla Jouluradio kuuluu taajuudella 101,4 MHz.

Kaapeliverkon taajuudet ovat Espoossa 89,7 MHz (TeliaSonera), Helsingissä 104,80 MHz (Elisa), 101,4 MHz (TeliaSonera), 100,5 MHz (DNA); ja Vantaalla 101,4 MHz (TeliaSonera).

Radiosta vastaa Toivontuottajat eli pääkaupunkiseudun seurakuntien yhteinen mediatoimitus. Nettiradio löytyy osoitteesta www.jouluradio.fi. ja oma sivu myös osoitteessa Facebook/Jouluradio.

Ilmainen älypuhelinsovellus on ladattavissa iPhoneen sekä Windows- ja Android-puhelimiin.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.