Joulusaarna
Minulle on tullut tavaksi käydä Malmin hautausmaalla jouluyönä. Näin on ollut isän kuolemasta lähtien 90-luvun lopulta. Samoihin multiin parinkymmenen metrin päähän haudattiin puolitoista vuotta isän jälkeen veljenpoika. Sinne lähipiiristä lähteneen kahden eri sukupolven miehen leposijoille käyn sytyttämässä kynttilät.
Se on semmoinen pieni perinne. Hetki, jossa joskus pienessä mielessä käy isotkin ajatukset. Näinköhän näillä kulmilla lapset ja lapsenlapset jonain jouluyönä käyvät sytyttämässä papan haudalla kynttilän. Jos sellainen siihen maailmanaikaan vielä on tapana.
Rakkaitten rinnalla kynttilän sytyttäminen hautausmaan rauhassa on hyvä hetki. Siinä voi liittyä menneiden ja tulevien sukupolvien turvalliseen ketjuun. Maa on niin kaunis. Mutta silloin kun rakkaat ovat hävinneet rinnalta, hautausmaalla saattaa päälle vyöryä kylmyyden, pimeyden ja kuoleman läpitunkeva voima, kosminen yksinäisyys.
Minun kynttiläni syttyvät läheisteni haudoille. Ne kertovat oman sukuni ja oman elämäni tarinaa. Samaan aikaan syttyvät tuhansille muille haudoille tuhannet muut kynttilät kertomaan tuhansia muita tarinoita. Rakkautta ja lämpöä, surua, menetyksiä ja kipuja. Hautausmaan pimeydessä tuikkiva valomeri tapailee yhtä ja samaa yhteistä säveltä: ihmisenä elämisen, olemisen ja kuolemisen suurta laulua.
Haudalle syttyvä kynttilänliekki puhkaisee pienen reiän pimeyteen. Se on aavistus ikkunaa synkän ja valoisan, vajavaisen ja täydellisen, ajallisen ja ikuisen, inhimillisen ja jumalallisen rajapinnalla. Liekissä piilee rukous. Kiitos koetusta, kurkotus kohti korkeampaa, pyyntö pysyvämmästä. Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi.
Niin puhkaisi kerran Jumala toisesta suunnasta pienen reiän täydellisen ja vajavaisen, ikuisen ja ajallisen, jumalallisen ja inhimillisen rajapintaan. Hän ei jäänyt odottamaan, että ihminen elämäntaistelunsa keskeltä jaksaisi tai ehtisi tai kykenisi kiipeämään Hänen luokseen. Hän kurkotti itse ihmisen luo ja kasvoi pieneksi, lähti tapailemaan meidän kanssamme ihmisenä elämisen, olemisen ja kuolemisen suurta laulua.
Seppo Simola
päätoimittaja
Jaa tämä artikkeli: