Suurta ja pientä. Kivimies Juha Palm on raskaan työn vastapainoksi kerännyt 45 vuotta postimerkkejä. – Käpylän asuntoon ei paljon muuta enää mahdukaan.
Juha Palm on tarkka kivimies
Kun katsoo tarkkaan, kaupungin kaduilla on monenlaista kivikirjoitusta. Vanhin on tehty pyörein luonnonkivin. Tällaista mukulakivikirjoitusta löytää vielä Sofiankadulta.
1800-luvun lopulla maahan alettiin laskea pitkänomaisia nupuja , lyhyempiä ukkonupuja sekä arpakuutionmuotoisia noppakiviä . Kovaa kulutusta kestävät nupukivet kattavat esimerkiksi Esplanadeja ja Kauppatoria. Noppakivistä muodostetut pyörteet taas koristavat Senaatintoria. Noppaa on käytetty paljon myös Kallion mäkisessä maastossa.
Aina välillä kiveystä täytyy korjata tai uusia. Kovakin kuluu ja lohkeaa.
Helsingin kaupungin ydinkeskustan päällystyksistä vastaa Staran rakennusmestari, työnjohtaja Juha Palm . Työviikot hän asuu Käpylässä, muun ajan perheen kanssa Askolassa.
Palm kertoo, että päällystyskautta on vapusta marraskuun lopulle – kesä on parasta aikaa. Mutta silloin keskusta vilisee turisteja, ja autoilijoille kaikki ajat ovat vääriä.
– Saamme autoilijat aina kimppuumme. Kun teimme Pohjois-Esplanadia vuonna 2009, sain viestejä, joissa kysyttiin: Kulta-aarrettako etsitte, kun katu on taas auki? Edellisestä kerrasta oli 32 vuotta.
Kivialalla Juha Palm on ollut 35 vuotta. Aloittelija sai ensin olla kolme vuotta aputyömiehenä ennen kuin pääsi konttaamaan. Siinä oppi näkemään kiven leveyden ja tarjoamaan mestarille oikean kokoisia kiviä.
Palm oli apumiehenä mukana, kun Hakaniemen toria päällystettiin ja piettiin vuonna 1979.
– Pikeä keitettiin isossa padassa ja kastelukannulla kaadettiin saumoihin. Vaatteita kului paljon. Hallin kahvilaankin tuli porttikielto, kun kengät napsuivat ja vaatteet tarrasivat tuoleihin, hän kertoo.
Nykyään pikeä käytetään vielä kiskojen saumauksissa.
Kivimiesten ammattinimi oli ennen kadunlaskija. Kadunlaskijana Palmin ensimmäinen työmaa oli presidentinlinnan edustalla. Hän laski nupuja kahden konkarin rinnalla ja sai uutena tehdä kaikkensa pysyäkseen heidän tahdissaan. Eikä votseja eli kohdakkoin osuvia saumoja saanut missään nimessä tulla.
– Me ei tehty ikinä votseja! Palm sanoo.
Nyt hän toivoo jo saavansa uudet polvet. Paha nivelrikko on osittain konttaamisesta johtuva. Palm on kuitenkin tyytyväinen, että pystyy vielä kävelemään.
Kivimiehen työ vaatii silmää ja voimaa. Linjojen on oltava suoria, kaarteiden sulavia ja jalkakäytävien korot oikeat. Vääriä siirtoja ei pidä tehdä. Esimerkiksi yhdellä ainoalla nupukivellä on syvyyttä 20 senttiä ja painoa 13,6 kiloa. Kerran asetettuna kiilamainen kivi jymähtää maahan kuin hammas.
– Työn jäljestä näkee nykyään, että aika harva kivityömies on ollut ensin aputyömiehenä. Kunhan täytetään reikä kivillä, ammattiylpeyttä ei ole, työnjohtaja Palm murahtaa.
Kivetkin ovat muuttuneet. Helsingin katuja kirjoitetaan myös kivilevystä koneellisesti halkaistuilla kiinalaisilla prässinupuilla ja betonikivellä.
– Valtaosa nupukivestä tulee nykyään Kiinasta. Se on halpaa ja aika hyvälaatuista, mutta ei yhtä vahvaa kuin suomalainen graniitti, Juha Palm sanoo.
Katri Simonen
Jaa tämä artikkeli: