null Juha Ropposesta kirkkoherra Kallioon

Juha Ropposesta kirkkoherra Kallioon

Kallion seurakuntaan tarvitaan kirkkoherra, jolla on valmiudet johtaa moniarvoista ja -kulttuurista seurakuntaa. Kallion seurakunta tarvitsee myös kirkkoherran, joka on vastuunottaja, ovien avaaja ja vapaaehtoistyön vahva osaaja. Juha Ropponen on usean vuoden tuntemiseni perusteella juuri sellainen henkilö.

Juha on valinnut pappisuran ja saanut pappisvihkimyksen aikuisena tehtyään pitkään työtä kirkon ulkopuolella hallinnollisissa ja johtamistehtävissä. Hänen johtamisnäkemyksensä ovat kokemukseen ja osaamiseen perustuvaa vahvuutta. Työ kirkon ulkopuolella on antanut hänelle valmiuksia katsoa kirkon ja seurakunnan toimintaa avarammin.

Hän on toiminut kirkossamme vapaaehtoistyön kouluttajana ja viime vuosien aikana vastannut Herttoniemen seurakunnan kappalaisena Myllypuron kirkon yhteydessä tehtävästä työstä. Myllypuron diakoniatyö tunnetaan muun muassa läpi talven jatkuvista kodittomien öistä ja kolme kertaa viikossa järjestettävästä Suomen suurimmasta ruokajakelusta.

Herttoniemen seurakunnassa hän on työntekijänä kokenut yhdistyneiden seurakuntien haasteet ja ollut mukana ratkaisemassa niitä. Juha on neuvottelutaitoinen ja hänen taloushallinnon osaamisensa on vahvaa, mikä on jatkossa seurakunnan varojen ehtyessä entistäkin tärkeämpää. Monikulttuurisessa seurakunnassa hyödyksi on myös hyvä kielitaito.

Juha on myös hyvä pappi. Hän kuuntelee ja kohtaa. Hänen teologinen osaamisensa on vahva, mikä on tärkeää kirkkoherralle, jonka pitää osata linjata opillisia kysymyksiä. Juhalle on tärkeää olla mukana seurakuntalaisten arjessa ja juhlassa. Kaikki vaalisijoille valitut ehdokkaat ovat tehtävään muodollisesti päteviä. Meidän seurakuntalaisten tehtävänä on valita tehtävään sopivin. Juha on ehdokkaista ainoa, joka tuntee kalliolaisen elämäntavan sisältäpäin. Sen takaavat hänen Kalliossa asumansa lähes kahdeksan vuotta. Minun ja monen muun valinta on Juha.

Jarmo Lahti

Diakoni, Kallion seurakunnan aktiivijäsen

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.