null Jumala on kaikkialla

Pitkäaikainen prosessi. Jaakko Hämeen-Anttilan uskonnollinen vakaumus on kehittynyt ja voimistunut vuosien myötä. Kuva: Sirpa Päivinen

Pitkäaikainen prosessi. Jaakko Hämeen-Anttilan uskonnollinen vakaumus on kehittynyt ja voimistunut vuosien myötä. Kuva: Sirpa Päivinen

Jumala on kaikkialla

Jaakko Hämeen-Anttila pohtii uskon merkitystä uudessa keskustelusarjassa.

Kulosaaressa helmikuussa alkavan Etsikää Jumalaa! -keskustelusarjan ensimmäinen alustaja on Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila. Hän käsittelee uskonasioita vuonna 2005 kirjoittamansa Usko-teoksen pohjalta.

Kirjojen valtaamassa tutkijankammiossaan Hämeen-Anttila toteaa heti aluksi, ettei osaa purkaa uskoaan kunnolla sanoiksi. Se on kuin ilmaa, josta ei voi ottaa kiinni, mutta joka on välttämätöntä hengissä pysymiselle.

– Jumala ja todellisuus ovat minulle sama asia. Jumala ilmenee aivan kaikkialla, ja ihmiset lähestyvät sitä eri tavoin – joku osuu lähemmäksi ja joku taas kauemmaksi.

Usko-kirjassa Hämeen-Anttila ilmaisee näkemyksensä näin: ”Usko on juuri varmuutta siitä, että Jumala on, vaikkemme me pystykään järjellämme hallitsemaan ja selittämään lauseen merkitystä. Minä itse ajattelen asiaa mielelläni mystiikan tarjoamin käsittein, suunnilleen niin, että näkyvä todellisuus on kokonaisuudessaan jollain muotoa Jumalan kuva.”

 Vakaumuksen muodostuminen on ollut pitkä ja hidas prosessi.

 – Minulla ei ollut uskonnollista lapsuudenkotia, mutta olen lähestynyt todellisuutta ja Jumalaa filosofisen ajattelun kautta. Vakaumukseni on vuosien myötä kehittynyt ja voimistunut.

 

Koraanin ja keskiaikaista arabialaista kirjallisuutta kääntänyt Jaakko Hämeen-Anttila sanoo oppineensa paljon islamilaisilta ajattelijoilta.

– Tutkiessani ammattimaisesti islamilaista mystiikkaa olen löytänyt siitä hyvin samanlaisia ajatuksia kuin kristinuskosta. Ne liittyvät muun muassa Jumalan olemuksen pohtimiseen ja todellisuuden perimmäiseen luonteeseen.

– Taustalla näkyy osaltaan se, miten kristinusko ja islam ovat vaikuttaneet toistensa kehittymiseen.

Hämeen-Anttila kertoo kohdanneensa vilpittömän uteliasta suhtautumista työhönsä. Ihmiset ovat kokeneet hänet puolueettomaksi asiantuntijaksi, eikä häntä ole sotkettu islamilaista fundamentalismia koskeviin kiistoihin.

Vaikka jokaisella on uskosta Hämeen-Anttilan mukaan oma oivalluksensa, on hänestä siitä yhtä olennaista keskustella kuin vaikkapa taiteesta ja estetiikasta. Silti on hyvä tunnustaa, ettei kaksi ihmistä voi koskaan täysin ymmärtää toisiaan.

– Uskonasioissa kohtaavat Jumalan äärettömyys ja ihmisen rajallinen käsityskyky. Toista on vaikea ymmärtää, jos uskoo, että Raamatusta löytyvät kirjaimellisesti kaikki oikeat vastaukset ja että sitä voi tulkita vain tietyllä tavalla.

– Toisaalta kukaan ei pysty tulkitsemaan Raamattua täysin kirjaimellisesti. Onhan siellä sellainenkin kohta, jossa kehotetaan, että jos oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se pois. Jos tätä noudatettaisiin, olisi maailmassa paljon yksikätisiä.

 

Professorista on tärkeää, että hengellisistä asioista keskustelevat muutkin kuin teologit. Hänestä esimerkiksi sydänkirurgien ei tarvitse kommunikoida lääketieteellisistä ongelmista ulkopuolisten kanssa, mutta taide ja uskonto eivät voi jäädä pelkäksi alan asiantuntijoiden sisäpiirijutuksi.

– Olen ymmärtänyt, että uskonasiat ovat alkaneet kiinnostaa ihmisiä viime vuosina entistä enemmän. Tämän huomaa vaikka siitä, että piispojen kannanotot ovat herättäneet aiempaa laajempaa yhteiskunnallista keskustelua.

Etsikää Jumalaa -keskustelusarjassa pohditaan kerran kuussa tiedon ja uskon suhdetta. Sarjan aloittavan Jaakko Hämeen-Anttilan aiheena 9.2. on Mikä on uskon merkitys? Sarja jatkuu keväällä seuraavasti: 9.3. piispa Eero Huovinen: Ihmisen käsityksen ulkopuolella, 6.4. eksegetiikan professori Lars Aejmelaeus: Miten kristinusko syntyi ja sai alkunsa? ja 4.5. kirkkohistorian tutkija Maiju Lehmijoki-Gardner: Kristillisen mystiikan salat. Keskustelusarja järjestetään Kulosaaren seurakuntasalissa, Kulosaarentie 42, kello 19–20.30. Iltaa isännöi kulosaarelainen toimittaja Tomas von Martens.

Marjo Kytöharju

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.