Jumala suosiossa

Jumala suosiossa

Jumalan suosio maailmassa on kasvanut viimeisen seitsemän vuoden aikana noin kaksi prosenttiyksikköä. Ainakin mikäli uskomme kattavaa uskontotietoa tuottavan Barrettin tilastoita. Vuonna 2007 uskonnottomia laskettiin olevan 12 prosenttia, mutta nyt enää alle 10 prosenttia. Toimituksemme ei onnistunut saamaan Jumalan itsensä kommenttia suosion kasvun syistä, mutta hänen kannattajiensa mukaan hän on mielissään, joskaan ei yllättynyt kehityksestä.

Jumalaan uskovien joukossa suurimman potin suosion kasvusta näyttävät koonneen muslimit. Heidän osuutensa maailman väestöstä on noussut 21:stä 23 prosenttiin. Ykköspaikkaa tilastoissa pidämme yhä me kristityt 33 prosentin osuudellamme. Tuloksen perusteella on alettu neuvotella maailman kristittyjen ja muslimien enemmistöhallituksen muodostamisesta, jossa me kristityt voimme edelleen vaatia pääministerin paikkaa itsellemme.

Jaa tämä artikkeli: