Pitkä historia. Ionan yhteisön keskuspaikka on vanha, kivinen luostari Ionan saarella, jota kautta kristinusko levittäytyi Skotlantiin ja Englannin pohjoisosiin 1500 vuotta siten.
Jumalan läpikuultava läsnäolo
Ionan yhteisössä tuoksuu toivo. Sielun synkkyys väistyy.
Teksti Kaisa Kariranta
Kuvat Jen Ross Photography ja Kati Pirttimaa
Ionan saari on monen vaihdon takana. Ensin Glasgow’sta Obaniin junalla. Väliasemien skotlantilaiset nimet ovat kuin haltiakieltä: Daimuir, Crianlarih, Loch Awe.
Junalta vaihdetaan lautalle ja sitten bussin kyytiin. Ajovalot pyyhkivät saaren pimeyttä, mutta muuta valonkajastusta ei näy tuntiin. Synkkyys laskeutuu sieluun. Eikö eväitä hengelliseen elämään voisi hakea lähempääkin? Koko päivän kestänyt matka päättyy Hebridien saariryhmään kuuluvaan Ionan saaren rantaan.
Lauttalaiturin vierellä kirkas vesi lyö rantaan. Tuoksuu suolalta ja mereltä, ehkä myös toivolta. Ainakin sielun synkkyys väistyy. Meren tuoksu saa ajattelemaan, ettei matka ehkä olekaan vienyt maailman reunalle. Ehkä vaivalloinen taivallus ei tuo vain internetin ulottumattomiin, kauas ystävistä ja kodista vaan, kuten sanotaan, yhteen maailman ohuista paikoista, thin place, jossa Jumalan läsnäolo kuultaa läpi kiven ja nummimaiseman, pitkin polkuja.
Iona-yhteisön alku kuulostaa ihailtavalta. Glasgow’ssa suuren laman 1938 aikana työskennellyt pastori George MacLeod ottaa mukaansa työttömiä työläisiä ja papiksi opiskelevia nuoria miehiä ja lähtee Ionan saarelle kunnostamaan raunioitunutta luostaria.
MacLeod uskoo yhdessä asumisen ja yhdessä tekemisen voimaan. Ihmiset tarvitsevat työtä, jolla on merkitystä, ja sitä hän tarjoaa korjausprojektillaan. Idealistisen hankkeen tuloksena syntyy Ionan yhteisö, joka edelleen toimii samojen periaatteiden varassa. Sen keskus on luostari Ionan saarella, paikassa, josta kristinusko levittäytyi Skotlantiin ja Englannin pohjoisosiin jo 1500 vuotta sitten.
Aamu valkenee kirkkaana. Ionan luostaripihan kelttiristit heittävät pitkän varjon, kun marraskuun matalalta paistava aurinko osuu niihin. Viereisellä pellolla laiduntavat lampaat ja taaempana ylämaankarja. Keskellä laidunta törröttää kivinen seinä, jonka oviaukosta pilkistää sininen meri.
Kokoonnumme ruokasaliin. Aamupalapöydässä voi varovaisesti silmäillä ympärilleen. Kolmeen pitkään pirttipöytään siroteltuina istuvat vakituiset työntekijät. Tuolla on vapaaehtoistyössä olevia, ja sitten on meitä viikoksi tulleita. Yhteinen kieli on englanti, mutta pöydässä istujien kotimaat vaihtelevat Saksasta Suomeen, Ugandasta Kanadaan ja Yhdysvaltoihin.
Ora et labora, rukoile ja tee työtä, sanovat benediktiinit, joiden luostarin raunioille Ionan yhteisö syntyi. Ora et labora voi todeta myös, kun katsoo vierailuviikon ohjelmaa. Päivää rytmittävät rukoushetket, opiskelu, yhteinen syöminen ja työnteko.
Ionan rukoushetkien kirjassa benediktiineiltä peräisin oleva slogan on muotoiltu näin: ”Uskomme, että jumalanpalvelusta on kaikki mitä teemme, sekä kirkon seinien sisällä että sen ulkopuolella”. Sen takia aamun rukoushetkeä ei oikeastaan päätetä vaan viimeiset yhteiset lauseet sanotaan kappelissa seisten. Jokainen jatkaa jumalanpalvelusta työnsä parissa.
Työnjako aloittaa viikon ohjelmallisen sisällön. Kattaminen ja tiskaaminen hoidetaan vuorotellen, ja aamuisin siivotaan WC:t ja suihkutilat. Kullekin on työtehtävä
Lattioiden moppaajan on odotettava muiden työn päättymistä. On aikaa katsella. Kokolattiamaton verhoama käytävä täyttyy päättäväisistä askelista. Anglikaanipastori Jonatan koputtaa määrätietoisesti naisten vessan oveen rätti kädessään. Hän on matkalla pyyhkimään peilejä. Tuossa lopettelee osuuttaan kanttori Suomesta. Moppaamisen jälkeen pystytän liukkaudesta varoittavan keltaisen muovikyltin.
Matkalla ryhmän kokoontumistilaan, päivän opiskeluosuuteen, maistelen sanaa me. Maailman eri kolkilta kokoontuneet ovat hetkessä muuttuneet ryhmäksi. Olemme me. Tämä yhteys ei synny niistä takeltelevista keskusteluista, joissa löydän kielitaitoni aukkokohdat, vaan se on sanojen takana. Yhteinen työ tekee erilaisista, erikielisistä ja eri tunnustuskuntia olevista kristityistä porukan. Merkityksellinen tekeminen yhdistää.
Viikon teema ovat Franciscus Assisilaisen ilmestyksessä kuulemat sanat Korjaa minun kirkkoni. Sanat johtivat 1200-luvulla eläneen pyhimyksen luopumaan omistamisesta. Kuinka vakuuttava ja vaikea onkaan Franciscuksen esimerkki.
Ionan poluilla oppaana toimii yhteisön jäsen Margaret Hart. Hän on linkkinä vierailijoiden ja yhteisön varsinaisten jäsenten välillä. Aurinko paistaa matalakasvuiselle, kanervantuoksuiselle nummelle, tuuli viheltää korvissa ja Margaret kertoo jäsenyyden merkityksestä elämässään.
Hän on sitoutunut Ionan sääntöön, jossa on viisi kohtaa. Jäsenet ovat sitoutuneet päivittäiseen rukoukseen ja Raamatun lukemiseen, he ovat päättäneet toimia oikeudenmukaisuuden toteutumisen ja rauhan puolesta, heiltä odotetaan oman rahan ja ajankäytön avaamista perheryhmälleen. Jäsenet kokoontuvat säännöllisesti pieniin perheryhmiin lähellä kotipaikkaansa.
Margaret kulkee kaikki matkansa junalla eikä lennä ulkomaille. Yhteisö kannustaa jäseniään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, muun muassa oman hiilijalanjäljen pienentämiseen. Koskaan ei säännön noudattamisessa onnistu täydellisesti, mutta se auttaa yrittämään yhä uudelleen.
Luostarin rytmi alkaa kuljettaa mukanaan vähitellen. Ohjelma toistuu samanlaisena: työtä, oppimista ja vapaa-ajan vaelluksia tai pikainen piipahdus oman huoneen syliin, onnen huokaus hetkestä itsekseen. Päivistä tulee täysiä, mutta toisella tapaa kuin kotona. Ei ole hengästynyttä juoksua ajan perässä, sillä aika vain on ja työntää aallon lailla seuraavaan hetkeen.
Kappelin kellojen ääni luo rytmille perustan. Kalkitut seinät ja tummat puupenkit tulevat tutuiksi. Penkillä tulijaa odottaa yhteisön vihreä rukoushetkien kirja, paksu Skotlannin kirkon virsikirja ja laulumoniste. Mielessä häivähtää koti-ikävä. Oma virsikirjamme on laadittu käyttäjäystävälliseksi ja sisältää kaiken tarvittavan.
Vuorolukua johtaa luostarin kappelin perältä vuorotellen joku asukkaista. Hetkipalvelusten kieli ei ole muinaisenglantia vaan osuvaa ja tavallista kieltä. Liturginen vaatekoodi ovat mahdollisimman lämpimät vaatteet, sillä kiviseinät hohkaavat kylmää eikä lämmitystä ole.
Ehtoollispalvelus on yksinkertaisen kunnioittava. Kappelin keskellä oleva pitkä pöytä on peitetty valkoisella liinalla. Pöydän päässä pastori, Kanadan presbyteerejä, lähettää ehtoollisleivän ja viinin kiertämään. Jos et halua nauttia ehtoollista, lähetä vain leipä ja viini eteenpäin, hän ohjeistaa ekumeenisesti rikasta seurakuntaansa.
”Jotta sana koskettaisi yhä uusia ihmisiä” on yhteisön liturgisen elämän motto. Kelttiperinteestä ammentaminen sekä uusien sanoitusten ja musiikin käyttäminen on tehnyt Ionasta tunnetun ympäri Eurooppaa. Rukoushetkien kirjan esipuheessa Ionan näky ilmaistaan näin: ”Nyt painettu rukoushetkien kirja ei ole valmis vaan tilapäinen versio, ja niin sen täytyy olla. Se kuvaa jumalanpalveluksen luonnetta, dynaamista prosessia, joka pyrkii löytämään sanoja sille, mitä sanat eivät voi tavoittaa.”
Kotimatkalla skotlantilaisten vuorten huiput ovat sumun peitossa. Summaan kokemusta mielessäni. Se tiivistyy yhteen sanaan: arkista. Kristillinen elämäntapa Ionassa on lämpimällä tavalla arkista niin puheissa kuin tunnelmassa. Mutta saaren luonto on tulvillaan villiä pyhyyttä.
Mieleen jäävät erityisesti kohtaamiset. Pienet pätkät vieraskielistä keskustelua avaavat silmät eri kirkkojen yhtäläisyyksille. Kirkkoaan rakastavat kristityt kamppailevat kaikkialla pienenevien seurakuntien puolesta. Eri puolilla maailmaa Jeesuksen seuraajat hakevat uusia tapoja puhutella tämän ajan etsijöitä ja elää todeksi evankeliumin sanomaa.
Vuoripurojen valkoiset kuohuvedet halkovat nummen kellanruskeaa pintaa, ja lampaita on taas joka puolella. Ehkä arkisuuden kokemus on juuri sitä, mistä Ionan yhteisö puhuu. Maallinen ja hengellinen eivät ole erillisiä, vaan usko tekee ihmisestä kokonaisen.
Lisää Ionan yhteisöllisestä elämäntavasta Iona-seminaarissa Mikael Agricolan kirkolla, Tehtaankatu 23, lauantaina 14.3. klo 10–17. Aiheena on Voiko elämää ja hengellisyyttä yhdistää? Mukana ovat Ionan yhteisön johtajat Peter Macdonald ja Lesley Orr. Suomenkielinen tulkkaus. Seminaari on maksuton.
Ilmoittautuminen 6.3. mennessä toimisto@tuomasmessu.fi.
Sunnuntaina 15.3. kello 18 pidetään Agricolan kirkossa Tuomasmessu, jossa saarnaa Peter Macdonald. Saarna tulkataan suomeksi.
Ionan yhteisön internetsivut: http://iona.org.uk
Jaa tämä artikkeli: