Jumalanpalvelus ei mennyt putkeen
Jaan, läsnä olleena, täydellisesti maisteri Seppo Väisäsen pettymyksen valtiopäivien 150-vuotisjuhlallisuuksien jumalanpalveluksesta. Se oli sekä valtion että kirkon kannalta epäonnistunut.
Valtion kannalta se ei soveltunut juhlapäivän kokonaisuuteen, kirkon kannalta se osoitti uskomatonta itseriittoisuutta ja koko valtioinstituution vähättelyä.
Samaan kirkkovuoden tekstien kaavaan on viime aikoina sorruttu myös akateemisiin juhliin perinteisesti liittyvissä jumalanpalveluksissa. Olennaista on, ettei kirkkokansaa ole otettu huomioon. Ennen akateemisissa jumalanpalveluksissa rohkaistiin opettajia ja ylioppilaita kestämään edessä olevan lukuvuoden henkiset vaatimukset tai kiittämään saavutetuista oppiarvoista samalla, kun uskon ja tiedon aina ajankohtaista aihetta käsiteltiin. Entä nykyään?
Kun Porvoon tuomiokirkossa vietettiin vuoden 1809 maapäivien muistojuhlaa, piispa Gustav Björkstrand saarnasi samasta raamatunkohdasta, josta keisari Aleksanteri I oli tuolloin määrännyt saarnattavaksi. Vuonna 1863 keisari oli ohjeistanut jumalanpalvelusta, että oli saarnattava myös suomeksi.
Keisari itse osallistui neljän nuoren suuriruhtinaan kanssa luterilaiseen jumalanpalvelukseen ja kaikkiin sen menoihin, siis sama keisari Aleksanteri II, jonka säätämä vuoden 1869 kirkkolaki uudisti Suomen kirkon yhtä syvällisesti kuin 1500-luvun reformaatio. Mitä hienoja aiheita tämäkin olisi tarjonnut sen sijaan, että luettiin ympärileikkausta koskevia tekstejä!
Yliopistolla ja kirkolla katsottiin ennen olevan sanaton herrasmiessopimus: yliopistolaiset osoittavat huomaavaisuutta tulemalla kirkkoon riippumatta omasta, toisinaan hyvin poikkeavasta vakaumuksestaan, kirkko ei luetuta uskontunnusta tai ryhdy muutenkaan ”käännyttämään”. Jos kirkko ei noudata tätä sanatonta sopimusta, myös toisen osapuolen käytös saattaa aikaa myötä muuttua.
Matti Klinge
Seppo Väisänen väittää, ettei valtiopäivien avajaisissa vuonna 1863 olisi voitu laulaa virttä 321, koska tuo virsi otettiin virsikirjaamme vasta vuonna 1886 (K&k 9.10.).
Väisänen jättää kuitenkin huomiotta sen, että vuonna 1863 valtiopäiväjumalanpalvelus toimitettiin ruotsin kielellä. Myös juhlamenosäädöksen suomenkielisen version 13. pykälässä määrätään laulettavaksi virsi O Gud, vi lofve dig, ja arvatenkin se oli jo tuolloin ruotsinkielisessä virsikirjassa.
Juhlamenosäädös julkaistiin Suomen asetuskokoelman numerossa 35/1863, ja se on digitoituna kotisivullani osoitteessa www.mlang.name/arkisto/menot-1863.html. Samasta hakemistosta löytyvät myös valtiopäiväkutsumus (22/1863) sekä keisari Aleksanteri II:n avajaispuhe ranskaksi ja suomeksi (34/1863).
Markus Lång
Helsinki
Jaa tämä artikkeli: