Jumalanpalvelus kulisseissa
Pyhäinpäivän televisioitu jumalanpalvelus meni pieleen. Olin suunnitellut menoa tuohon jumalanpalvelukseen Kallion kirkkoon, mutta peruin sen televisioinnin vuoksi. Päätin katsoa kotona.
Televisiointi oli täysi fiasko. Kirkkosalia seurakuntalaisineen ei näytetty ollenkaan. Haluaisin kysyä, oliko syynä kenties vähäinen seurakuntalaisten määrä. Televisioinnissa näytettiin ainoastaan kuorot ja kaksi pappia. Toinen papeista oli ikkunan ääressä, mistä avautui näkymä puistoon. Kirkkosalissa ei ole tällaista ikkunaa, eli hän oli jossain muussa tilassa. Toinen papeista oli jossain nurkassa, joka ei näkynyt kirkkosaliin.
Seurakuntien ongelmana on väen väheneminen. Tällainen televisiointi ei sitä estä vaan päinvastoin edistää, kun esitys rakennetaan kulisseihin. Tapahtuiko itse kirkkosalissa mitään? Toivon, että Kallion seurakunta vastaa ja selventää tapahtuneen.
Eija Saha
Edellisen johdosta: Eija Saha kyselee Kallion kirkossa toteutetusta televisiojumalanpalveluksesta, jossa ei näkynyt seurakuntaa, ja papit olivat kirkkosalista erillisessä tilassa. Oikeita havaintoja molemmat.
Tässä nimenomaisessa tapauksessa katsojia lienee hämmentänyt ohjelmatietoihin eksyneet epätarkkuudet. Niitä on syytä pahoitella. Kyseessä oli neljäs ja viimeinen samaa sarjaa ollut Tervetuloa kirkkoon -jumalanpalvelus, jonka seurakunta oli nimenomaisesti television katsojakunta. Televisiototeutus oli suunniteltu tämän mukaisesti. Edellinen vastaava nähtiin mikkelinpäivänä.
Nähdyn pohjalta ja saamastamme palautteesta käsin jatkamme jumalanpalvelus- ja hartausohjelmiston monipuolistamista ja kehittämistä. Myös perinteisiä televisiojumalanpalveluksia nähdään edelleen.
Ville Talola
Kirkon tiedotuskeskus
Kiitos kirkkokonsertista
Kaksi maineikasta poikakuoroa, Kreuz-kuoro Dresdenistä ja oma Cantores Minores -kuoromme, yhdistivät voimansa ja esittivät Felix Mendelssohn Bartholdyn Elias-oratorion (25.10.). Esitys oli todella mahtava, kun runsaat 170 poikaa ja nuorukaista vyörytti sävelpauhua Tuomiokirkon täydeltä. Myös hillityt osiot hallittiin melkein kuiskaten. Upeita olivat myös solistit Anu Komsi, Monica Groop, Danát Havár ja Tuomas Pursio. Lohjan kaupunginorkesteri hoiti osuutensa tyylikkäästi, ja kokonaisuutta johti varmoin ottein Hannu Norjanen.
Lippunsa lunastaneet saivat totisesti vastinetta rahoilleen. Ainoa harmi oli, että kirkkoon olisi mahtunut kuulijoita enemmänkin. Ehkä viesti ei tavoittanut kaikkia mahdollisia kuulijoita.
Kuinkahan saataisiin nykyisenä some-aikana levitetyksi tietoa tällaisista korkeatasoisista ja hinnaltaan edullisista musiikkinautinnoista? Toki myös Kirkko ja kaupunki on edelleen kelpo väline tiedottamisessa, varsinkin varttuneemmalle väelle.
Marjatta Vasara
Totuutta Pyhästä Hengestä
Jukka Relander sanoi taannoin radiossa arkkipiispa Kari Mäkiselle, että kirkossa on viime vuosina keskusteltu enemmän seksistä kuin Jumalasta. Näin on. Haastan suomalaiset keskustelemaan aiheesta ”mikä on totuus elämästä, kuolemasta ja ihmisestä”.Viisikymmentä vuotta olen ihmetellyt sitä, miksi ani harvat etsivät totuutta. Surullinen tosiasia on se, että kristitytkään eivät sitä juuri harrasta. Ja kun eivät lue Raamattua, heitä on tosi helppo eksyttää.
Puhdassydäminen ja rehellinen isosetäni, juristi Väinö Voipio taas tutki tarkkaan luterilaista teologiaa – myös saksalaisten teologien teoksia. Hänen kirjastaan Jumalan puolustus kävi ilmi, ettei hän voinut uskoa luterilaisen kirkon Jumalaan. Teos Pelotuksen uskonto kertoi, miksi. Myös Kahleissa vai vapaana -kirjasta löytyi syitä hänen ateismiinsa. En ole koskaan uskonut sellaiseen Jumalaan, jota Väinö-setä vastusti enkä luterilaiseen ihmiskäsitykseen – ”pölkkyteoriaan”, jota hän halveksi.
Idän Kirkon Johannes Krysostomos sanoo: ”Kun Jumala kohtaa syntisen, hän ei mieti, miten rankaisisi tätä, vaan miten parantaisi hänet.” Helvetillä pelottelu on moraalitonta. Se saa aikaan psyyken sairauksia ja itsemurhia. Samoin karismaattinen rahalla rukoilukaataminen, joka on rikollista toimintaa.
Nyt haastan kristityt etsimään oikeaa käsitystä Pyhästä Hengestä!
Paula Puhalainen
Alhainen äänestysprosentti
on hälytyssignaali
Nimimerkin takaa kirjoittanut 29-vuotias helsinkiläinen pohti viime numeron mielipidepalstalla (K&k 7.11.), miksi äänestää kunnallisvaaleissa. Huonot kokemukset olivat vieneet hänen luottamuksensa poliitikkoihin.Uskonsa politiikkaan menettäneitä on maassamme muitakin, sillä kunnallisvaalien suurimmaksi puheenaiheeksi nousi matala äänestysaktiivisuus (58,2 prosenttia). Meillä Helsingissä alueelliset erot olivat hälyttävän suuria: Kivikossa vaaliuurnilla kävi 39 prosenttia äänioikeutetuista vastaavan luvun ollessa Paloheinässä 76 prosenttia.
Korkea äänestysprosentti ei ole itseisarvo. Tilastoja suurempi huoli on se, jos yli puolet monien asuinalueiden ihmisistä kokee, etteivät he voi kunnallisdemokratian kautta vaikuttaa oman lähialueensa kysymyksiin. Ihmiset eivät yleensä odota poliitikoilta taivasta maan päälle vaan ratkaisuja perustavanlaatuisiin, vuosikausia jatkuneisiin, arkisiin ongelmiin, kuten vaikeuteen päästä ajoissa lääkäriin tai helpotusta vuokra-asuntopulaan.
Kaikkien politiikassa mukana olevien tulisi kuulla kotiin jääneiden viesti ja olla valmiita tekemään yhdessä parhaansa sen eteen, että neljän vuoden päästä nukkuvien puolue ei olisi enää Helsingin suurin poliittinen ryhmä.
Ville Jalovaara
Helsingin uuden kaupunginvaltuuston jäsen (sd.)
Jaa tämä artikkeli: