Arjen kristillisyyttä. Anna Hietalan mielestä elämän perusasioita ovat rehellisyys, ystävällisyys, halu olla toiselle hyvä ja huolenpito muista. Kuva Esko Jämsä.
Jumalasta ei arkena puhuttu
Anna Hietalan, 28, kotona uskon asioista ei paljoa puhuttu. Arjen kristillisyyteen kuuluivat kuitenkin säännölliset käynnit kirkossa ja seuroissa.
Anna Hietalan kasvuympäristön herätysliike, herännäisyys eli körttiläisyys tunnetaan siitä, ettei uskosta tehdä suurta numeroa. Usko näkyy siinä, miten elämä eletään. Vanhojen herätysliikkeiden tapaan Raamattua luetaan kohtuullisesti ja säännöllistä rukouselämää arvostetaan. Hengelliselle rakentumiselle tärkeitä ovat myös seurat ja herättäjäjuhlat.
Lapsesta asti kirkossa käyneet ja iltarukouksensa lukeneet alkavat olla nykyisessä maailmassa katoava luonnonvara. Yhä harvempi kasvaa peruskristillisessä kodissa. Suuri osa etsii Jumalaa ja löytää hänet vasta nuoruudessa tai aikuisena.
Anna Hietala kuuluu niihin, joiden elämässä Jumala on ollut aina läsnä.
Syntyjään lapualainen Anna lähti opiskelemaan Helsinkiin. Opinnot ovat kohta ohi ja tuoreella musiikkikasvattajalla eli musiikinopettajalla alkaa uusi elämänvaihe.
Oman alan löytäminen ei ollut ihan mutkatonta.
– Kai siinä voi johdatustakin nähdä. Aloitin opiskelemalla kemiaa, koska halusin lukea lääkäriksi. Se ovi ei kuitenkaan auennut. Lopulta löysin itseni Sibelius-Akatemiasta, vaikka koko kouluajan olin vakuuttanut, ettei minusta mitään muusikkoa tule. Nyt olen tyytyväinen ja tiedän, että tämä on oma alani.
Ennen kuin pääsemme puhumaan Jumalasta, puhutaan hyvästä ja oikeasta elämästä.
– Arjen kristillisyydessä koetetaan ottaa toiset huomioon. Elämän perusasioita ovat rehellisyys, ystävällisyys, halu olla toiselle hyvä ja huolenpito muista, Anna Hietala listaa.
Henkilökohtaisella tasolla se merkitsee halua olla avoin ja välitön muiden ihmisten kanssa ja ennakkoasenteiden välttämistä mahdollisimman pitkälle.
– Eihän se aina onnistu, mutta yritän olla ihmiselle ihminen. Joku voi sanoa, että olen naiivi ja sinisilmäinen ihmisten suhteen, mutta haluan aina ensiksi olettaa että toinen on luotettava ja mukava.
Mutta se Jumala? Millainen hän on?
– En voi mitään sille, että ensimmäisenä tulevat mieleen Siionin virren sanat: Salattu Herra, (Vk. 386). Jumala on ihmistä paljon suurempi voima, jota ihminen ei voi käsittää.
Muutama viikko sitten Anna Hietala istui lentokoneessa ja katseli alla olevaa maisemaa koneen pienestä ikkunasta. Siinä kirkastui jotain Jumalan suuruudesta ja ihmisen pienuudesta.
– En varmaan sen korkeammalle elämässäni nouse kuin lentokoneen kymmeneen kilometriin. Kun ikkunasta näkyi kerrallaan vain pieni pläntti maailmaa, tajusin miten suunnattoman suuri se on.
– Jumalan suuruus näkyy myös vastasyntyneessä lapsessa. Miten täydellinen lapsi jo on. Jumala on pannut alulle kaiken, niin lapsen kuin koko maailmankaikkeudenkin.
Anna harmittelee, miten vähän hän lukee Raamattua. Kirkkoon hän sentään yrittää nousta.
Vaikka Jumala on suuri ja salattu, jotain tuntumaa Hänestä kuitenkin saa.
– Jumalaa kiinnostaa meissä aivan muu kuin elämän pienet yksityiskohdat. Ihmiset vahtivat toisiaan turhaan. Taivaspaikka on Jumalan käsissä, Anna Hietala tiivistää.
Rukous on keino pitää yllä yhteyttä Jumalaan. Jokaiseen iltaan kuuluu iltarukous, jossa Anna pyytää voimia itselleen ja muistaa kaikkia rakkaitaan, erityisesti veljiensä perheitä ja lapsia.
– Elämä on kohdellut minua aika lempeästi ja olen miettinyt miksi. Luulen, että en olisi vielä kestänyt kovia koettelemuksia. Siinäkin taitaa näkyä Jumalan huolenpito.
Oma usko kasvaa
Samalla kun nuori aikuinen irrottautuu kodistaan, hänen käsityksensä Jumalasta alkaa käydä läpi syvällistä muutosta. Turvallisesti ja tiukasti omaan ryhmään tukeutuva uskonkäsitys alkaa hiljalleen tuntua ahdistavalta. Voisivatko asiat olla sittenkin toisin kuin on aina sanottu?
Yhtä lailla ahdistava on ajatus astua ulos turvallisesta yhteisöstä ja ryhtyä elämään todeksi omaa uskoa siihen asti saatujen eväiden varassa. Moni jääkin varmuuden vuoksi yhteisön siipien suojaan, eikä joko itsenäisty koskaan tai vasta vuosikymmenten kuluttua.
Nuori aikuinen voi myös päättää hylätä uskonnollisen elämän alueen. Hän ei ole onnistunut yhdistämään järjen pohjalta syntynyttä maailmankuvaansa ja Jumalan todellisuutta, joka on jäänyt hänen mielessään lähinnä saduiksi ja tarinoiksi.
Aikuistuminen tarkoittaa uskon elämän alueella sitä, että alkaa tarkastella kuin kolmannen ihmisen silmin ajattelutapojaan ja hengellistä yhteisöään. Itsestäänselvyyksinä pidettyjä ja valmiina annettuja asioita on pakko alkaa miettiä uudestaan.
Tällainen prosessi alkaa nuoren mielessä yleensä vasta 20. ikävuoden jälkeen. Aikuistuessa elämää ei enää pyritä niinkään selittämään ja hallitsemaan, vaan ihmettelemään ja ymmärtämään. Entistä ei tarvitse hylätä, vaan siitä tulee osa uutta, omaa uskon ymmärrystä.
Lähde: Lauri Oikarinen: Ihmisen uskon kehitys
Jaa tämä artikkeli: