Ihmisen sanoin. Kristilliseen teologiaan kuuluu ajatus siitä, että Jumala ei jää käsittämättömyyteensä, vaan hän lähestyy ihmistä ja ottaa ihmisen kasvot.
Jumalasta puhumisen sietämätön vaikeus
Seurakunnan tehtävä on puhua Jumalasta. Miten Jumala mahtuu ihmisen sanoihin?
Teksti Minna-Sisko Mäkinen
Kuva Hans Eiskonen
Kupit kilisevät ja karjalanpiirakat tekevät kauppansa. Pöydistä kuuluu puheensorinaa. Nurkkapöydässä kolme miestä keskustelee Jumalasta. Harvinainen aihe suomalaisille miehille, mutta kyseessä onkin seurakunnan olotilaterassi, jossa on juuri kuultu diakoniatyöntekijän pitämä hartaus. Työntekijä on lukenut Raamattua ja kertonut sen valossa ajatuksiaan ja kokemuksiaan Jumalasta.
Hartauden loppuun hän on heittänyt kuulijoille haastavia kysymyksiä: Koskettaako tämä puhe sinua? Onko tässä sinulle mitään tuttua? Miten Jumalasta sinun mielestäsi pitäisi puhua?
Kolmen miehen pöytäporukassa Heikki on se, joka pistää keskustelun liikkeelle. Hän kertoo käyvänsä eri seurakuntien tilaisuuksissa, usein myös Pelastusarmeijassa tai vapaiden suuntien kokouksissa.
– Siellä kuulee väkevää puhetta Jumalasta, sellaista, joka pistää polvilleen. Eivät kauniit ajatukset riitä, kun ihmisen pitää tehdä parannusta.
Heikki kertoo alkoholistitaustastaan ja rankasta menneisyydestä.
– Kaikki puhe Jumalasta on tarpeellista tässä ajassa, kun ihmiset ajattelevat vain itseään. Tarvitaan muistutusta siitä, että on olemassa jotain enemmän. Sitä kaipaa sellainenkin ihminen, jolla menee hyvin.
Toinen miehistä, Eero , ei ole aivan samaa mieltä.
– Kun Jumalasta puhutaan, sen pitäisi olla punnittua puhetta. Ja ainakin totta sille, joka puhuu. Falskius kuuluu heti läpi, että tuo ei ole asiansa takana.
Kolmas mies on pitkään hiljaa. Lopulta hän kertoo tarinan siitä, kuinka hän sai vaikeassa tilanteessa apua tuntemattomalta ihmiseltä. Myöhemmin tuo henkilö osoittautui kristityksi. Hän ei julistanut, mutta teko puhui puolestaan.
– Ajattelin, että olisiko hän auttanut minua, ellei olisi kristitty. Ehkä olisi, ehkä ei. Mutta hän kuitenkin toimi uskontonsa mukaan ja osoitti lähimmäisenrakkautta. Sitä minä arvostan.
Teotkin voivat kertoa Jumalasta. Joskus teko on tärkeämpi kuin sana. Joskus taas epävarma, pieni lausahdus voi olla puhuttelevampi kuin pitkään valmisteltu puhe.
Varmaa on, ettei Jumalasta puhuminen ole aina helppoa tai selvää edes ammattilaisille. Sana Jumala on menettänyt sisältöään suuren yleisön keskuudessa. Ison ikuisen Jumalan ja nykypäivän ihmisen projektinomaisen elämän välille ei tunnu löytyvän liittymäkohtaa. Silti seurakunnan tehtävä on puhua Jumalasta tai toisinpäin: seurakuntalaisella on oikeus kuulla puhetta Jumalasta.
Kasvaville nuorille puhuminen on erityisen haastavaa, mutta toisaalta palkitsevaa, sillä palaute on usein suoraa. Opettaminen perustuu vuorovaikutukseen.
Antti Nieminen on tehnyt 12 vuotta töitä rippikouluikäisten ja sitä vanhempien nuorten parissa. Seurakunnan nuorisotyönohjaaja on huomannut, että Jumalasta puhumiselle on viime aikoina asetettu monenlaisia esteitä.
– Tuntuu siltä, että pitäisi olla kovin varovainen, ettei vain aseta Jumalaa liian pieneen muottiin tai sellaiseen karsinaan, joka ei sovi tähän aikaan. Nuoret kyllä haluavat puhua Jumalasta ja ottaa selvää asioista. Yritän aina pitää keskustelun heidän kanssaan kaksisuuntaisena.
Kristillisen puheen Jumalasta pitäisi ankkuroitua Raamattuun ja sen sanomaan. Kuitenkin ihmisen puhe on aina myös tulkintaa, toiveita ja mielikuvia.
Nieminen arvioi, että hänen puheensa ovat sekoitusta kaikista näistä.
– Raamattu kertoo meille monenlaisia asioita Jumalasta. Ääripäitä lienevät Vanhan testamentin syntiä vihaava, sotaisa Jumala ja Uuden testamentin loputonta armoa viestittävä Jumala.
– Itse huomaan usein päätyväni Paavalin tavoin julistamaan armoa ja sovitusta. Se tuntuu koskettavan nuoria eikä siitä voi koskaan puhua liikaa.
Nieminen uskaltaa puhua nuorille myös synnistä ja kilvoittelusta. Silti hänen puheissaan keskeistä on turvallinen Jumala, joka ei halua jättää ketään keskeneräisyyden ja huonon omantunnon tilaan, vaan lahjoittaa ihmiselle vapautuneen mielen.
– Iso vaikutin puheisiini on oma lapsuudenkotini, jossa puhe Jumalasta oli aina täynnä rakkautta, huolenpitoa ja hyväksyntää. Koen suurta vastuuta siitä, mitä itse puhun, sillä tarkoitus on rohkaista nuoria löytämään oma suhteensa Jumalaan. Pahimmillaan opetus voi viedä heitä poispäin.
Papin työssä Jumalasta puhuminen on arkea, mutta rutiinia siitä ei saa tulla. Saarnat ja kirkolliset toimitukset ovat tehtäviä, joissa sanat mietitään aina uudelleen.
– Toivon, että pystyisin puhumaan Jumalasta niin, että en selitä liikaa enkä tee hänestä liian valmista ja suljettua, sanoo Paula Närhi .
Reilut kolme vuotta seurakuntapastorina toiminut teologian tohtori haluaa olla kuulijoilleen enemmän yhteisen tien kulkija ja tienviitoittaja kuin loppuunvietyjen ajatusten tuottaja.
– Olisi aika ylimielistä väittää, että koska olen pappi, niin kerron teille millainen Jumala on. Silti huomaan sanovani paljon Jumalan puolesta. Siinä koen ristiriitaa.
– Jokaisella on oma tiensä. Haluaisin puhua niin, että kuulija voi rohkeasti olla juuri siinä kohden omaa matkaansa, missä hän sillä hetkellä on.
Jumalanpalvelukset ja siunaustilaisuudet ovat papin tehtävistä haastavimpia. Hänen puheeltaan odotetaan paljon, ja monille sanat jäävät mieleen pitkäksi aikaa. Puheita valmistellessa ajatusprosessi voikin viedä papin syviin vesiin.
– Kun oikein pysähtyy miettimään, voi tulla sellaiseen pisteeseen, että enhän minä voi sanoa Jumalasta mitään. Mitä hänestä loppujen lopuksi voidaan edes tietää varmasti?, Närhi pohtii.
Jos saarnan pohjana on tavanomaista haastavampi raamatunkohta, pohdinta voi jatkua vielä jälkeenpäinkin. Tuliko sanottua liian vahvasti? Vai olisiko pitänyt sanoa jotain enemmän? Entä miten voisi antaa pureskeltavaa erilaisille kuulijoille?
– Keskityn rakastavaan ja armolliseen Jumalaan, mutta tarvitaan monenlaisia lähestymistapoja. Ehkä pitäisi tuoda enemmän esille myös Jumalan ankaraa, pimeää puolta.
Paula Närhi tiedostaa sen, että Jumala on mysteeri. Ihmisjärjellä on vaikea ymmärtää, miten hän voi olla samaan aikaan hyvä ja toisaalta käsittämätön.
– Toivottavasti en koskaan yritä sanoa hänestä lopullista totuutta.
Sanat eivät ole pelkästään inhimillisiä. Paula Närhi on pappina vakuuttunut siitä, että ellei Pyhä Henki tee sanoista totta ja elävää kuulijalle, jää paraskin puhe tyhjäksi.
Inhimillisesti ajatellen puhujan oma uskonnollinen kehityskaari, sen murrokset ja taitekohdat vaikuttavat aina puheen sisältöön. Tuskin kukaan pystyy puhumaan Jumalasta täysin irrallaan omista kokemuksistaan ja taustastaan tai siitä opetuksesta, mitä on saanut.
Paula Närhin mielestä tapa puhua Jumalasta on prosessi, joka etenee jatkuvasti. Myös oma jumalakuva on muutoksessa. Iän myötä uskaltaa jättää enemmän tilaa sille, että Jumala pysyy aina jollain tasolla ihmismielelle salattuna.
Silloinkin, kun puhetilanteet tuntuvat haastavilta, pastori on kokenut, että virka ja tehtävä kantavat eteenpäin.
– Se on papin kannalta lohdullinen ulottuvuus. Mukana on jotain yliluonnollista Jumalan armoa, Närhi sanoo.
Sydän ohjaa, mitä suu sanoo. Suomen Lähetysseuran kotimaan työssä toimiva pastori Janne Keränen arvioi oman puheensa perustuvan kristilliseen traditioon ja Raamattuun, mutta myös siihen, mitä hän on elämässä kokenut, oppinut ja kuullut. Tärkeää on, että sanat ovat totuudenmukaisia ja rehellisiä.
– Kun opetan Jumalasta, haluan sanoa niitä asioita, jotka sydämellä tai intuitiolla tunnen oikeiksi. Yritän puhua asioista, jotka ovat näkökulmaltaan tuoreita tai ajankohtaisia, mutta samalla linjassa sen kanssa, mitä kristityt ennen meitä ovat uskoneet ja tajunneet.
Nuorisotyössä ja nuorten aikuisten parissa lähetystyötä opettava kasvatussihteeri yhtyy Paula Närhin sanoihin siinä, ettei Jumalasta puhuminen ole pelkkää tiedollista asiaa. Jumalaa ei voi aina edes tavoittaa sanoilla. Oleelliseksi avaimeksi Keräselle on noussut rukouksen kieli.
– Minä en voi vakuuttaa ketään Jumalan todellisuudesta, sen tekee Jumala itse. Tärkeää on antaa aikaa myös ihmisten yksityiselle rukoukselle ja sille, että vietämme aikaa yhdessä rukoillen ja Jumalaa kuunnellen.
Miten nuori pappi on ratkaissut ongelman Jumalasta, joka on toisaalta hyvä, toisaalta käsittämätön? Keräsen mukaan teologia on kyllästetty ajatuksella siitä, että Jumalasta voi puhua vain vertauskuvin, jotka antavat hänestä korkeintaan välähdyksiä.
– Kristilliseen teologiaan kuuluu myös ajatus siitä, että Jumala ei jää käsittämättömyyteensä, vaan hän lähestyy ihmistä ja ottaa ihmisen kasvot. Jeesus sanoo olevansa tie Isän luokse. Sen sanan haluan ottaa vakavasti. Jos tämä lupaus pitää paikkansa, kai silloin Jeesukseen tutustumalla voi oppia tuntemaan myös salattua ja ymmärryksen ylittävää Jumalaa, Janne Keränen pohtii.
Hän haluaa puhua Jumalasta, joka on kiinnostunut ihmisen elämästä ja tahtoo olla siinä mukana.
– Uskon, että Jumala haluaa uudistaa elämäämme ja ihmissuhteitamme, antaa elämälle tarkoituksen ja iankaikkisen ulottuvuuden. Siitä haluan puhua. Haluan myös pyytää kaikkia rukoilemaan oman seurakunnan pappien puolesta. Ei tästä mitään tulisi, jos meidän puolestamme ei rukoiltaisi.
Jaa tämä artikkeli: