null Kaakaota kesken kirkonmenojen

Kuumaa suklaata.

Kuumaa suklaata.

Kaakaota kesken kirkonmenojen

Vastoin vantaalaista uskomusta suklaa ei ole kotoisin Vantaan Fazerilasta, vaan paljon kauempaa.

Suklaa on saanut alkunsa nykyisen Meksikon alueella, jossa intiaanit joivat veteen sekoitettua, chilillä maustettua xocolatlia eli kitkerää vettä jo 1500 vuotta eKr.

Viimeisellä atsteekkihallitsijalla Moctezumalla 3000 vuotta myöhemmin oli ilmiselvä suklaariippuvuus, sillä hänen väitetään juoneen litratolkulla kaakaota ennen jokaista haaremivierailuaan. Mutta ei kaakao pelkkää poronsarvijauhetta ollut, vaan vahvaa valuuttaa vuosisatojen ajan. Myös Moctezuman aarrekammiot olivat täynnä tätä alistetuilta kansoilta verotettua tummaa kultaa.

Katolisen kirkon tulo ei vähentänyt kaakaon menekkiä sen syntysijoilla, päinvastoin. 1600-luvulla etelämeksikolainen piispa pillastui, kun ylhäiset espanjalaiset daamit nautiskelivat kaakaota kesken kirkonmenojen. Juoman tarjoilu keskittymiskyvyttömille naisille aiheutti sen verran sählinkiä, että kiukustunut kirkon papisto uhkasi kirkonkirouksella jokaista, joka uskalsi hörppiä juomaa messun aikana.

Euroopankin kirkollisia piirejä kaakao kuohutti. Espanjassa uuden juoman kiihottavaa voimaa pelkäävä papit kiistelivät keskenään siitä, kuka sitä saisi juoda. Ja vaikka kaakao levisi ympäri mannerta kaupan ja siirtolaisvirtojen mukana, sen juominen säilyi vuosisatoja yläluokan yksinoikeutena.

Tiedossa ei ole, milloin suklaata saatiin ensimmäistä kertaa Suomessa, mutta vuonna 1767 nuori kreivi Johan Gabriel Oxenstierna kirjoitti päiväkirjassaan juovansa kaakaota melkein joka päivä sakon uhallakin. Silloiset Ruotsin ylellisyysasetukset kielsivät nimittäin kaakaon maahantuonnin ja myynnin.

Kehitystä ei kuitenkaan voinut estää. 1800-luvun lopulla Karl Fazer ryhtyi valmistamaan suklaata ja ennen pitkää Vantaakin liittyi osaksi kaakaon voittokulkua.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.