Käänteinen vertaistuki
Niin sanottu vertaistuki on hieno asia. Samantyyppisiä kokemuksia, kuten sairauksia tai kaltoin kohtelua, kokeneet ihmiset pystyvät keskenään purkamaan tuntojaan. On helppo puhua, kun toinen pystyy ymmärtämään omia kokemuksia.
Viime aikoina olen kuitenkin miettinyt paljon enemmän ilmiötä, jota kutsun käänteiseksi vertaistueksi. Havahduin asiaan, kun parisuhdeterapeutti-tuttuni otti asian esiin. Tähänkin ilmiöön kuuluu se, että ihminen hakeutuu vertaistensa seuraan – johonkin tuttuun.
Käytännössä se tarkoittaa arkijärjen vastaista asiaa: esimerkiksi väkivaltaa lapsuudessa kokeneet hakeutuvat tiedostamatta aikuisena poikkeuksellisen usein väkivaltaiseen tai epäterveellä tavalla rajoittavaan suhteeseen. Lapsuus muokkaa sitä, mikä ihmisen mielestä on normaalia. Tämä pätee myös ihmissuhteisiin.
Jollekin ”normaalia” on se, että itse tai joku muu saa pataansa kotioloissa. ”Sellaista elämä on.” Sen takia näin ajattelevat hakevat myös hämmästyttävän vähän ulkopuolista apua.
Tieto tällaisesta käänteisestä vertaistuesta on hurja ja surullinen. Siitä puhutaan julkisesti vähän. Ehkä se on hiukan tabu siksi, ettei kukaan halua vaikuttaa siltä, että syyllistäisi huonoihin suhteisiin ajautuvaa. Mitäs läksit. Luulisi sinun jo oppineen.
Siitä ei tietenkään ole kyse. Terapeuttituttuni on paitsi kokenut kovia suhteissaan, myös kouluttautunut parisuhdeterapeutiksi. Hän muistutti, että syyllistämisellä ja vastuuttamisella on iso ero. Monelle renttumagneetiksi itseään kutsuvalle on kipeällä tavalla vapauttavaa tajuta, että kumppanit eivät ole kohtalon sanelemia. Aikuinen voi rikkoa sisäisen kaavansa, joka ajaa kokemaan yhä uudestaan lapsuuden turvatonta rakkautta.
Vaikka tiedostamattoman käyttäytymisen voima on valtava, sitä voi muuttaa.
Siksi haluan tehdä näkyväksi sitä, että ihminen kantaa historiaansa. Varsinkin työelämässä se pyyhitään pois. Varjot jätetään narikkaan, kokoushuoneen ovelle, jossa hämmästyttävästi pystymme loihtimaan hymyn kasvoillemme. Ei tässä mitään, ihan hyvää, kiitos. Lapsuus on jo ohi.
Riku Siivonen
Kirjoittaja on urkukeräilijä
ja viestintäyrittäjä.
Jaa tämä artikkeli: