Käärmeiden Helsingissä
Kuva: Jani Laukkanen

Kuva: Jani Laukkanen

Käärmeiden Helsingissä

Iso mies on ollut tyyni kuin viilipytty, mutta sävähtää äkisti. Adrenaliinipulssin aiheuttaa mättäikköön suihkiva ruskeankirjava olento, jolla on mittaa vain lyijykynän verran.

Ollaan maastossa Vuosaaren entisen kaatopaikan liepeillä, ja luontovalokuvaaja Antti Koli, 50, on juuri kohdannut kyyn.

– Tämän vuoden poikasia, etsii talvehtimispaikkaa, toteaa Koli, jolle käärmeet ovat olleet erityisen läheisiä viime vuodet.

Hän on napannut kymmeniä tuhansia käärmekuvia. Nyt niiden parhaimmisto on esillä keskellä kaupunkia, Kaupungintalon Virka Galleriassa.

Näyttelykuviensa henkeä Koli luonnehtii myötätuntoiseksi ja ystävälliseksi.

– Olen halunnut kuvata hyvällä mielellä tällaisia halveksuttuja eläimiä. Toivon, että ihmiset pysähtyisivät hetkeksi miettimään käärmeiden elämää. Nekin yrittävät varmasti elää hyvän elämän, oleilla rauhallisesti ja välttää selkkauksia.

Vuosaaren käärmepaikoilla on kierrellyt taannoin listijämies, jonka ryhmysauvan jäljiltä on tavattu ainakin kuusitoista vainajaa. Koli ymmärtää, että kyy halutaan hätistää kotipihasta, mutta käärmevaino on hänestä ylilyöntiä, vailla järkiperusteita.

– Syyt ovat muualla, mutta ne kostetaan käärmeelle, hän miettii.

– Toki käärme on helppo kohde vihalle, koska niin meitä on opetettu.

Romantisoiva tai naiivi ei Kolin käärmesuhde ole. Hänkin tuntee olonsa epämiellyttäväksi, kun makaa tantereella ja matelijaliikenne ympärillä käy turhan tiheäksi. Toisaalta häntä viehättää käärmeiden perusarka luonne.

Koli on poikkeus ammattiluontokuvaajien joukossa, sillä hän on autoton ja keskittynyt lähiluontoon.

– On oleellista selvittää suhdettaan omaan ympäristöönsä ja tuntea se. Enkä tarkoita tiedollista tuntemista vaan läheisyyttä paikkaan.

Herttoniemessä varttunut biologivanhempien poika heräsi aktiiviretkeilijäksi vasta aikuisena. Luonnosta hän saa rauhoittumista ja energiaa. Erityisesti hän pitää merestä ja puoliavoimista kalliomaastoista. Mielipaikkoja ovat Viikki, Kallahti ja Uutela.

– Tunnen, että olen vähän vajavainen ihminen sisätiloissa, mutta luonnossa asiat järjestyvät. Olen ehjempi ja jopa isompi.

Vastaavaa kokemusta hän tahtoo tarjota pian kolmivuotiaalle Olavi-pojalleen. Samalla hän pitää lyhytnäköisenä rakennuspaineisen Helsingin pyrkimystä nakertaa jäljellä olevaa luontoaan.

Eläintieteestä valmistunut Koli työskenteli alkuun kalatutkijana. Valokuvaaja ja valokuvataiteilija hän on ollut parikymmentä vuotta. Hän kirjoittaa luontoartikkeleita ja on tehnyt kirjoja muun muassa valokuvauksesta.

Luontokuvauksen korkeakouluna toimi vanhempien mökillä Somerniemellä sijaitseva puro. Sitä Koli kuvasi kärsivällisesti vuosia. Lisäksi hän on ammentanut voimaa aikidosta, karatesta ja tai-chista.

Itämainen ote ulottuu hänen kuvausfilosofiaansa, jossa keskeistä on sattumanvaraisuuden salliminen. Kuvataan sitä, mitä luonto sillä kertaa tarjoaa, eikä haeta paineella ennalta suunniteltua tilannetta.

– Luonnon hienous välittyy lopulta jopa voimakkaimmin yksinkertaisista asioista.

Tarvitaan vain lyijykynän mittainen vääntelehtivä pätkä – eikä aina sitäkään.

P.S. Asun Vuosaaren taiteilijatalossa meren ja samanhenkisten ihmisten lähellä.

Jos voisin, niin lepäisin enemmän ja tehdessäni asioita tekisin ne intensiivisemmin.

Suosittelen oman itsensä kuuntelemista.

Marko Leppänen
Käärmeen elämää -näyttely jatkuu Virka Galleriassa 26.10. saakka.

Jaa tämä artikkeli: