Kadulta kotiin
Delphine de Vigan: No ja minä. WSOY 2012.
Ranskalaisen Delphine de Viganin kirja on kiihkeä, koskettava ja vähän epätasainen teos ylilahjakkaan Loun ja nuoren asunnottoman Non ystävyydestä. Nuorten asunnottomuus on Ranskassa todellinen ja kasvava ongelma. Kirja ei ole raportti aiheesta, vaan kuvaus varhaisten haavojen voimasta.
Lou on 14-vuotias pariisilaistyttö, jonka äiti potee masennusta ja isä on töissä. Lou valmistelee kouluun esitelmää asunnottomuudesta ja tutustuu sen varjolla kadulla elävään Nohon. Maailman ja ympäröivien ihmisten välinpitämättömyys järkyttää Louta. Hänessä herää kiihkeä auttamisen ja pelastamisen halu. Tärkeä hahmo on myös Lucas, pari vuotta vanhempi luokkatoveri, joka asuu yksin vanhempiensa valtavassa asunnossa.
Romaanin nuoret ovat kohdanneet monenlaista heitteillejättöä ja hylkäämistä. Non irrallisuus saa kaikupohjaa Loun kokemuksista, Lucaskin on yksin maailmassa. Nuoret lyöttäytyvät tiiviisti yhteen hakien toisistaan turvaa.
Lou on minäkertoja, jonka sinänsä kiinnostavat erikoispiirteet tulevan turhankin korostetusti esiin. Kerronnan luontevuus kärsii. Suomennoskin vaikuttaa paikoin hutaistulta. Mutta on kirjassa myös paljon Loun osuvia tiivistyksiä ja havaintoja elämästä.
Nuorena maailman kokee terävässä valossa. Tietoisuus hyvästä ja pahasta herää voimallisesti, kun kokemusmaailma laajenee törmäyksistä todellisuuden kanssa. Silti on kasvettava hyväksymään elämän ristiriitaisuus. Tätä nuoruuden herkkyyttä kirja kuvaa oivallisesti.
Jaa tämä artikkeli: