Kadulta taidefestivaaleille
Taiteilija. Hiski Hämäläinen aloitti breikkaamisen vuonna 2002. Samoihin aikoihin hän alkoi kuvata tanssia. Nyt materiaalista on syntynyt elokuva, joka esitetään tanssielokuvafestivaaleilla.

Taiteilija. Hiski Hämäläinen aloitti breikkaamisen vuonna 2002. Samoihin aikoihin hän alkoi kuvata tanssia. Nyt materiaalista on syntynyt elokuva, joka esitetään tanssielokuvafestivaaleilla.

Kadulta taidefestivaaleille

Breaking in Finland kertoo suomalaisen breakdancen aseman vakiintumisesta. Dokumentti on osa taidetanssiin keskittyvän tanssielokuvafestivaali Loikan ohjelmistoa.

Teksti Tuija Pyhäranta
Katutanssija Dennis ”Ätä” Nylund tanssii Teatterikorkeakoulun salissa. Kohtaus on Hiski Hämäläisen tuoreesta dokumentista Breaking in Finland, joka kuvaa breakdancen kolmekymmenvuotista historiaa Suomessa.

Tuskin on liian suuri juonipaljastus kertoa, että kohtaus on elokuvan loppupuolelta.

On tultu kauas 1980-luvun alusta, jolloin New Yorkin kaduilla syntynyt laji rantautui Suomeen tanssielokuvien kuten Beat Streetin ja Flashdancen avulla.

Dokumentti näyttää, kuinka breikki syntyi Suomeen käytännössä tyhjästä. Opettajia tai tanssikouluja ei juuri ollut, joten helsinkiläisteinit kokoontuivat toistamaan vhs-kaseteilta opittuja liikkeitä City-käytävään. Rovaniemellä breikin perusliikkeisiin kuuluvaa six stepiä kutsuttiin pitkään friscoksi, sillä liike oli opittu limumainoksesta.

Vakiintuneempien tanssilajien edustajat eivät 1980-luvulla pitäneet breikkiä tanssina laisinkaan.

Dokumentti Breaking in Finland käy läpi lajin keskeiset vaiheet eli 1980-luvun alkuinnostuksen, 1990-luvun hiljaiselon sekä vuosikymmen lopun uuden nousun. Matkaa seurataan pioneerien haastattelujen, arkistomateriaalin ja Hiski Hämäläisen yhdessä Anssi Saviluodon kanssa kuvaamien tanssikohtausten kautta.

Erityisen kiinnostava on 2000-luvun alun tyyliristiriitoja kuvaava jakso. Silloin vastakkain asetettiin foundation, erilaiset pystyasennossa tai maassa tehtävät askelkuviot, sekä suuret ja näyttävät power-liikkeet.

Hiski Hämäläinen katsoi elokuvaa tehdessään runsaasti arkistomateriaalia 2000-luvun alusta. Kymmenen vuoden takaisten tanssitaltiointien katsominen oli osin vaivaannuttava kokemus.

– Kaikki tekevät niissä pelkkiä powereita, jotka töksähtelevät toistensa perään, Hämäläinen kertoo.

Hänen mukaansa tyylilajien välinen vastakkainasettelu kulki Helsingin ja muun Suomen välissä.

– Helsinkiläisillä breikkareilla tausta tuli 1980-luvulta, jolloin Eletric Dynamicsilla oli ollut jo tosi kova flow. Niillä oli footworkia ja ne breikkasivat beatissa.

– Ei maalla ollut ketään, joka olisi opettanut, miten sillä tavalla breikataan.

Arvostuksen muutoksen on huomannut myös Hiski Hämäläinen, joka aloitti oman tanssijanuransa vuonna 2002.

– Taidepuolen edustajat saavat nykyään arvostusta ihan tosimielessä. Ei ole enää niin, että kiva kun tekin käytte täällä lavalla välillä. Meidät otetaan ihan tosissaan, Hämäläinen kertoo.

Muutos on herättänyt lajin sisällä myös kritiikkiä. Aseman vakiintuminen mahdollistaa ammattimaisen toiminnan ja helpottaa esimerkiksi apurahojen hakemista tai tapahtumien järjestämistä, mutta toisaalta on vaara, että kaduilla syntynyt improvisaatiolaji kangistuu kokoelmaksi oikeaoppisia liikkeitä ja sääntöjä.

Tanssiopettajanakin työskentelevä Hämäläinen sanoo, että lajin tulevaisuus on alan toimijoiden käsissä. Hän pyrkii omalta osaltaan ehkäisemään kangistumista opetustyössään.

– Opettaessani näytän ensin tarkasti ja yksityiskohtaisesti sen tavan, jolla liike on alun perin tehty. Sitten sanon, että sinun ei silti tarvitse tehdä näin.

– Opettajan tehtävä on selvittää oppilaille, että jos haluat olla breikkari, niin vanhat tavat pitää rikkoa. Jos breikkikoulusta tulee robotteja eikä breikkareita, niin se on opettajan vika.

Hämäläinen ei ole huolissaan lajin tulevaisuudesta. Vaikka breikki kelpaa nykyään myös taidefestivaalille, katukulttuuri ei ole kuolemassa.

– Nyt näyttää siltä, ettei breikki on menossa joka suuntaan.

Tanssielokuvafestivaali Loikka järjestetään seitsemännen kerran huhtikuun alussa. Dokumenttien lisäksi festivaaleilla nähdään kokonaan tanssin varaan rakentuvia tanssielokuvia sekä esitystaltiointeja.

Kiinnostava poiminta on ainakin live-esitys Veden perintö, joka yhdistää elokuvaa, nykytanssia ja kansanmusiikkia. Mukana ovat elokuvantekijä Petteri Saario, tanssitaiteilija Virva Talonen ja laulaja Veera Voima.

Dance in Depth -sarja esittelee kolmiulotteisia teräväpiirtotanssilyhytelokuvia. Muutama vuosi sitten teatterilevityksessä ollut Pina 3D osoitti, että tekniikka voi parhaimmillaan tehdä tanssin katsomisesta valkokankaalta live-esityksen kaltaisen nautinnon.

Festivaalin avajaiselokuvana nähdään kanadalaisen Raymond St-Jeanin dokumentti A Chair Fir for an Angel, joka kertoo 1700-luvulla syntyneestä radikaalista Shakers-lahkosta. Lähes kokonaan kadonnut lahko on tunnettu monotonisesta musiikistaan ja tanssikoreografioistaan.

St-Jeanin dokumentti on syntynyt Tero Saarinen Companyn Shakers-teoksen Borrowed Lightin innoittamana. Illan päätteeksi nähdäänkin livetaltiointi Saarisen teoksesta.

Loikka 3.–6.4.2014 Andorrassa, Dubrovnikissa ja Bio Rexissä. Lisätietoa: www.loikka.fi

Jaa tämä artikkeli: