– Yhdelle hiljaisuus on tila, jossa ei ole ääniärsykkeitä, mutta toinen saavuttaakin oman hiljaisuutensa paikassa, jossa on paljon rytmiä, vähän niin kuin kohdussa, sanoo musiikinopettaja Anna-Maija Iskanius.
Kahden hiljaisuuden välissä
Elämme elämämme kahden hiljaisuuden välissä. Kun kohdussa oleva lapsi alkaa kuulla, se on hänen ensimmäinen kontaktinsa elämään. Kun elämän loppu on lähellä, ääni on se, mistä luovumme viimeiseksi.
– Istuin sairaalassa isäni vieressä ja lauloin hänelle tuttuja lauluja, kertoo musiikinopettaja Anna-Maija Iskanius.
– Vanhempani olivat olleet pahassa autokolarissa, eikä isä reagoinut enää muuhun kuin kipuun. Mutta tutut laulut vaikuttivat: isän sydämen syke voimistui, verenpaine nousi. Hän kuoli, mutta tuo kokemus kertoi minulle, että olen tekemisissä valtavan voiman kanssa.
Tuosta hetkestä on kulunut aikaa liki parikymmentä vuotta, ja musiikkialan sosiaalityöntekijäksi itseään kutsuva Iskanius on entistä vakuuttuneempi äänen ja musiikin voimasta ja mahdollisuuksista.
– Parhaimmillaan musiikki tarjoaa välineen vuorovaikutukseen ja elämyksiä, jotka antavat voimaa. Minulle musiikkiin latautuu niin paljon, se on kantanut läpi elämän.
Muusikkokin voi silti saada äänistä kyllikseen.
– Nyt kun elämässä on opiskelujen vuoksi hiljaisempi jakso, on taas tehnyt mieli kuunnella kotonakin musiikkia. Hiljaisempi jakso auttaa minua kuulemaan paremmin nyansseja.
Ääniympäristömme on nykyään entistä runsaampi ja sykkeeltään nopeampi.
– Elämän ja myös musiikin syke on kiihtynyt: kun nyt kuuntelee parinkymmenen vuoden takaisia tanssihittejä, ne tuntuvat tosi hitailta. Ihmisten kaipuu hiljaisuuteen johtunee osaltaan myös runsaasta ääniympäristöstä, Iskanius arvelee.
Se, miten ihminen kokee äänet, on hyvin yksilöllistä. Toisen melu on toiselle vain epämääräistä hälyä. Myös hiljaisuuden kokemus on kullekin erilainen.
– Minä ajattelen sen niin, että hiljaisuuden ytimeen pääseminen on sitä, että uskaltaa mennä hyvin lähelle itseään, Iskanius pohtii.
– Yhdelle se on tila, jossa ei ole ääniärsykkeitä, mutta toinen saavuttaakin ehkä oman hiljaisuutensa paikassa, jossa on paljon rytmiä, vähän niin kuin kohdussa. Monelle hiljaisuus on mahdollisuus kuunnella musiikkia, joka antaa luvan levätä.
Kaikkiin asioihin ääniympäristössään ei voi vaikuttaa, mutta silloin kun voi, kannattaa miettiä, mitä asialle voi tehdä.
– Ei ole merkityksetöntä, minkälaisessa ääniympäristössä elää. On hyvä esimerkiksi miettiä, mikä on itselle hyväksi, mistä saa voimaa. Eikä tarvitse olla muusikko voidakseen kokea musiikin tarjoaman tien vuorovaikutukseen: voi vaikka kysyä vanhalta sukulaiseltaan hänen tärkeimmistä musiikillisista muistoistaan ja laulaa yhdessä hänen kanssaan. Sellainen hetki voi olla kummallekin hyvin eheyttävä kokemus.
Iskanius kertoo, että tärkeimmät ja muistettavimmat musiikkikokemukset syntyvät kahteenkymmeneen ikävuoteen mennessä.
– Kun nyt neli–viisikymppiset ovat vanhainkoti-iässä, ei jalka lyö tahtia Metsäkukkien malliin, vaan muistot heräävät oman nuoruuden tanssikappaleista. Minulle se voi olla vaikka Hassisen kone, Iskanius nauraa.
Jaa tämä artikkeli: