Lenni-Kalle Taipale ja Jesse Kaikuranta äänittivät Hoosiannan pimeässä studiossa rauhallisen tunnelman vuoksi.
Kahden solistin Hoosianna
Lenni-Kalle Taipaleen ja Jesse Kaikurannan pimeässä studiossa tallentama Hoosianna avaa tämän vuoden Jouluradion.
Ensimmäisenä adventtina, tarkalleen puolen yön hetkellä, Jouluradion julistaa avatuksi Hoosianna-hymni. Toivontuottajien toteuttaman radion musiikkikirjastossa on kappaleesta yli kaksikymmentä erilaista tallennetta.
Pian kokoelma kasvaa, kun pianisti Lenni-Kalle Taipaleen ja laulaja Jesse Kaikurannan yhteinen tulkinta julkistetaan.
Parivaljakko on kolmas erityisesti Jouluradiolle Hoosiannan versioinut kokoonpano. Tilaustyöperinteen aloitti vuonna 2012 lauluyhtye Rajaton ja viime joulun alla kuultiin Kerkko Koskinen kollektiivin esitys.
Taipale ja Kaikuranta olivat suunnittelemassa yhteistä kiertuetta kirkkoihin ja konserttisaleihin, kun mahdollisuus tehdä Hoosianna tarjoutui.
”Tartuimme ajatukseen heti. Jo ensimmäinen harjoitusversio kuulosti omalta”, sanoo Taipale.
Oma, yhteinen sointi kaksikolla löytyi muutama vuosi sitten The Voice of Finland -laulukilpailussa. TV-ohjelman jälkeen he ovat esiintyneet yhdessä satunnaisesti.
”Kerran keikkamatkalla Turkuun ehdotin Lennille ainakin konserttikiertueen mittaista yhteistyötä. Sillä tiellä tässä nyt ollaan”, Kaikuranta kertoo.
Musiikki yhdistää temperamentiltaan vilkkaan Taipaleen ja rauhallisen Kaikurannan. Taipale sanoo, että heillä synkkaa hyvin.
”Olemme molemmat kuuntelevia muusikoita. Tapamme tehdä musiikkia on samanlainen, improvisaatiolle on jatkuvasti tilaa.”
Jesse Kaikuranta määrittelee itsensä musiikin suhteen hyvin analysoivaksi.
”Pienetkin sävyerot ovat minulle tärkeitä. Lennille on helppo kertoa omia ideoitaan, hän ottaa ne hyvin vastaan.”
Taipaleen ja Kaikurannan yhteistyö ei ole perinteinen laulajan ja säestäjän liitto. Sekä piano että laulu ovat solistisia elementtejä.
”Tyyliä voisi sanoa pop-jazz-liediksi”, Kaikuranta kuvailee.
Hoosiannaa miehet halusivat käsitellä kunnioittavasti. Taipale kertoo, että äänitystilanteeseen haettiin rauhallista tunnelmaa.
”Jesse halusi jopa sammuttaa studiosta valot, joten tämä Hoosianna on nauhoitettu pimeässä!”
Lopputulos on ensimmäiseen esittämishetkeensä saakka suuri salaisuus, mutta jonkin verran Taipale suostuu sitä kuvailemaan.
”Se on tempo rubato – tempo elää, mutta perusvire on rauhallinen. Siinä on nostatusosa, joka on aivan Hoosiannan ulkopuolelta ja perustuu improvisaatioon. Sieltä palataan sitten kryptisten harmoniaviidakoiden kautta takaisin asiaan.”
Kaksikko vietti äänitysstudiossa tiiviin kolmetuntisen, jona aikana he kävivät kappaleen läpi kuutisen kertaa.
”Tunnelma oli intensiivinen, mutta rauhallinen. Lopuksi vain valitsimme liveotoista parhaan.”
Taipaleen ja Kaikurannan Hoosianna on studiolive, kerralla kokonaisuutena äänitetty. Sen olisi periaatteessa voinut yhtä hyvin esittää radiolivenä, jos aikataulut olisivat sopineet yksiin.
Kun lauantai 29. marraskuuta vaihtuu puolen yön hetkellä ensimmäiseksi adventtisunnuntaiksi, Lenni-Kalle Taipale ja Jesse Kaikuranta istuvat autossa matkalla Ähtäristä Vaasaan. Samaan aikaan radioiden ja tietokoneiden äärellä tuhannet korvaparit kuulevat heidän näkemyksensä Hoosianna-hymnistä ensimmäistä kertaa.
Jouluradion Facebook-sivu alkaa täyttyä yleisön kommenteista. Seuraavatko muusikot itse viestitulvaa kännyköistään auton takapenkillä?
”Suora fanipalaute postin tai sähköpostin muodossa on kivaa, mutta olen tosi huono seuraamaan keskustelupalstoja”, Kaikuranta tunnustaa.
Taipale sanoo suhtautuvansa samoin. Hetken harkittuaan he tuumivat, että tässä tapauksessa voisi kuitenkin tehdä poikkeuksen.
”Seurataan vaan, eipä siellä matkan päällä paljon muutakaan tekemistä ole. Ties vaikka itsekin heittäisimme jonkin kommentin keskusteluun.”
Jouluradio pääkaupunkiseudulla:
Helsinki 102 MHz,
Espoo 103,1 MHz,
Vantaa 103,1 MHz ja 102,0 MHz j
a Keski-Uusimaa 92,7 MHz.
Lisää taajuuksia nettiosoitteessa: www.jouluradio.fi
Mikä?
Jouluradio on Espoon, Helsingin ja Vantaan seurakuntien yhteisen mediatoimituksen tuottama radiokanava.
Mitä?
Joulumusiikkia tauotta
1. adventista loppiaiseen. Uutuuksina netissä tänä vuonna vironkielinen sekä klassisen musiikin Jouluradio.
Missä?
FM-kuuntelualue tavoittaa 3,5 miljoonaa suomalaista. Nettiradiota kuunnellaan ahkerasti myös ulkomailla.
Jaa tämä artikkeli: