Kainuun ihme
Kotimaakuntani Kainuu on vähenevän väestön maakunta. Harmaapäisten rollaattoriparaatit voivat yllättää keskustan kaduilla.
Elämänsä ahertaneet vanhukset herättävät myötätuntoa ja kunnioitusta, mutta sydänalaa kovertaa: missä ovat energiset nuoret, arat suudelmat puiston penkillä, naurun kikatus, moottoripyörien pauke?
Keski-ikäistä kehoani puristaa oudosti, kun katson, miten Alzheimeria sairastavan isäni identiteetti hapristuu ja keho käpertyy. Pidän häntä kädestä, otan vihanpuuskat ja itkukohtaukset vastaan, ja kaipaan hillittömästi.
Isä varttui 12-lapsisessa köyhässä pienviljelijäperheessä täysin orpona. Lahjakkuudesta huolimatta hänellä ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia opintielle. Tie vei pöllimetsään ja paperikoneenhoitajaksi. Tehdastyöläisenä hän on kokenut sopimusyhteiskunnan nousun, palkkojen ja työturvallisuuden parantumisen, elintason kasvun tavarataivaineen ja lopulta metsäteollisuuden rapistumisen.
Verevät ihmiset ovat talouden perusvoimaa. Ihmiset luovat kulutuskysyntää ja uutta työtä. Miten Kainuuseen saadaan maassa- tai maahanmuuttajia, jos ei ole ensin työtä? Terve kuntatalous on muuta kuin valtio-osuuksien jakojäännöslaskua.
Kainuu kaipaa ihmettä.
Jeesus ilmestyy Tiberiaanjärven rannalla opetuslapsille ja täyttää heidän tyhjät verkkonsa kalojen paljoudella. Kainuun ilmestys olisi viitostietä pitkin pohjoiseen tulevat muuttokuormat.
Kyllä näille perukoille sopisi Jeesuksen ihmeellä hoitaa muutamia tuhansia myrskyistä selvinneitä laittomia maahanmuuttajiakin Italian ja Kreikan satamista nääntymästä.
Jaa tämä artikkeli: