Kaisojen talo. Opiskelijat Hanna-Kaisa Hartala, Kaisa Kahra ja Tiina-Kaisa Vilkki pitävät nimikkotalonsa ilmavuudesta ja erilaisista työskentelypaikoista. Tenttiin voi lukea näköalapaikalla keinutuolissa tai suljetun huoneen hiljaisuudessa.
Kaisa-talo testissä
Helsingin yliopiston uusi pääkirjasto on komea, mutta millaista siellä on opiskella? Kuusi Kaisaa humanistisesta, valtiotieteellisestä ja teologisesta tiedekunnasta kertoo.
Teksti Pihla Tiihonen
Kuva Sirpa Päivinen
– Menee pitkään, ennen kuin tulen Kaisa-taloon kuin kirjastoon ihastelematta.
Kun talo on ollut auki pari viikkoa, kirjojensa ääreen kumartuneet opiskelijat vilkuilevat ohi kulkevia katselijoita. Japanilaisturistejakin on näkynyt.
– Kaisa-talon arkkitehtuuri houkuttelee myös vierailijoita. He ymmärtävät varmasti, että kaikissa maailman kirjastoissa pitää olla hiljaa.
Tiina-Kaisa Vilkki ei ole vielä ehtinyt istua lukemaan Helsingin yliopiston uudessa pääkirjastossa, johon on koottu noin 1,5 miljoonaa nidettä humanistista, oikeustieteellistä, teologista ja valtiotieteellistä asiaa. Häntä kuitenkin miellyttävät lukupaikkojen näköalat lähitalojen karheisiin tiiliseiniin ja ajan patinoimiin peltikattoihin.
Kaisaniemessä oli ennen ikkunattomia, tunkkaisia lukusaleja maan alla. Sellaisissa Vilkki pänttäsi pääsykoekirjojaan neljä vuotta sitten.
Toinen humanisti, neljättä vuotta englantilaista filologiaa lukeva Kaisa Leino näkee nimikkotalossaan valtavan rahallisen satsauksen.
– Humanistiselta tiedekunnalta leikataan nyt paljon opetusta, mutta yliopistolla on varaa designiin.
Leino ei innostu purppuran, okran ja sammalenvihreän kirjavista sohvaryhmistä eikä keinutuoleista. Hän haluaa kirjapinoineen pöydän ääreen. Kaisa Leino piti kovasti entisen, Metsätalon alakerrassa sijainneen kirjaston tummista puupöydistä ja vanhoista nahkatuoleista.
– Arveluttaa, kun kaikkien tenttiin ja pääsykokeisiin lukijoiden pitäisi mahtua yhteen paikkaan. Kun ennen oli monta kirjastoa, niin löytyi rentoja tiloja ja toisaalta synkempiä sopukoita, joissa sai lukea rauhassa.
Alle puolet Kaisa-talon noin tuhannesta asiakaspaikasta on hiljaista lukutilaa. Kirjaston on määrä palvella ensisijaisesti 22 000 opiskelijaa sekä yli tuhatta opettajaa ja tutkijaa. Kirjastokortin saa kuka vain yli 15-vuotias Suomen asukas.
Kaisa Leino muistuttaa, että yliopiston väelle kirjasto on työpaikka.
– On hankalaa, jos sen pitää etupäässä näyttää upealta.
Hälyttimet piipittävät, kun toisen vuoden teologianopiskelija Kaisa Kahra kävelee kirjastoon. Sama toistuu monen muunkin kohdalla.
– Häiritsevää!
Toinen outous on oman alan kirjojen löytyminen Aasian ja Afrikan tutkimuksen vierestä. Sen sijaan siirreltävät porrastikkaat hyllyjen väleissä ilahduttavat. Lyhyen ei tarvitse varvistella.
Lainausautomaatilla Kahra innostuu: kone osaa lainata kuuden kirjan pinon kerralla.
Ja sitten on vielä arkkitehtuuri, joka kutsuu hengailemaan kaverien kanssa. Kirjastoon on rakennettu seurustelualueita, joissa ei tarvitse edes kuiskailla.
Opiskelijakollega Hanna-Kaisa Hartala pitää kirjaston keinutuoleja huippujuttuna.
– Teologisen opuksen kanssa kuuluu istua juuri sellaiseen.
Hartala on tarvinnut apua joidenkin kirjojen löytämiseen.
– Valkoisen hyllyn etuosassa oli pieni valkoinen kyltti, jossa luki ohuin kirjaimin hakemani sana. Hyllyn päädyssä ei ollut mitään merkintää.
Gradua kirjoittava valtio-opin opiskelija Kaisa Loikkanen viihtyy Kaisa-talossa. Hänelle sopivia läppäripaikkoja on esimerkiksi kirjaston kerrokset puhkovan soikion muotoisen aukon reunalla.
– Kaikki kirjat, joita tarvitsen graduun, ovat täällä.
Kaisa-taloon on yhdistetty kymmenen perinteikkään tiedekuntakirjaston kokoelmat ja opiskelijakirjasto. Ennen Kaisa Loikkanen risteili valtiotieteellisen ja humanistisen tiedekunnan kirjastojen ja opiskelijakirjaston väliä ja kävi vielä lukemassa Kansalliskirjastossa.
Kaisa Loikkanen on löytänyt lempipaikan talokaimansa huipulta. Seitsemännessä kerroksessa on auringonkukin koristeltu ulkoterassi, josta avautuu näköala Kallion kirkolta merelle asti. Läheisestä automaatista voi ostaa vaikka kahvia ja suklaata, mutta tupakkaa täällä ei saa polttaa.
Taidehistorian opiskelija Tiina-Kaisa Vilkki katsoo märkiä metallituoleja.
– Suomen sääolosuhteet huomioiden terassi voisi kyllä olla katettu.
Kuudes Kaisa, ylikirjastonhoitaja Kaisa Sinikara , odottaa pääkirjaston toimivan kunnolla vuoden, parin päästä. Uudessa talossa on 15 500 neliötä kirjastotilaa 11 kerroksessa, ja sinne mahtuu kaikenlaista säädettävää.
– Kun kirjaston henkilöstö urakoi kesän aikana 30 kilometriä kirjoja ja lehtiä uuteen järjestykseen, kaikkea muuta ei mitenkään saatu valmiiksi.
Ylikirjastonhoitaja Sinikaran mukaan opiskelijat ovat tarvinneet eniten apua aineistojen löytämisessä. Opettajilta ja tutkijoilta on tullut ärtynyttä palautetta työolojen huonontumisesta.
– Myös heiltä vietiin pienemmät kirjastot. Opettajille ja tutkijoille on haluttu varata Kaisa-talosta ennen kaikkea seitsemäs kerros, jossa on terassi ja lehtiä.
Kaisa-talon kalleutta arvosteleville Kaisa Sinikara huomauttaa, että se on rakennettu yliopiston säätiövaroin. Kirjaston rakennuskuluja ei oteta esimerkiksi opetusbudjetista.
Hän itse arvostaa uutta työpaikkaansa.
– Kyky nähdä kauneutta ympärillään on osa akateemista sivistystä.
Jaa tämä artikkeli: