Kaksi tarinaa nälästä ja pelosta
Pelastuneet. Leon Leyson (vas.) ja hänen vanhempansa Chanah ja Moses Leyson selviytyivät hengissä natsien keskitysleireiltä ja muuttivat Yhdysvaltoihin.

Kaksi tarinaa nälästä ja pelosta

KIRJA ”Muistan miettineeni: ’Miten pitkään Tsalig pystyy pidättämään henkeään kaasukammiossa?’”

Toinen maailmansota pyörittää kurimuksessaan puolanjuutalaista Leon Leysonia (Leib Lejzon) koko matkan, vuodet 1939–45. Käsityöläissuvun kasvatti pienestä Narewkan maalaiskylästä muuttaa perheensä kanssa suurkaupunki Krakovaan isän työn perässä, ja kohta alkaa sota.

Muistelmakirjan Poika joka pelastui lapsikertoja pohtii, miksi hyvät naapurit alkavat yhtäkkiä uskoa natsien viestiä, että juutalaiset ovat irvokkaita ja likaisia. Toistettu viesti muuttuu totuudeksi. Lapsen ihmettelevä ääni ja toteava, tunteilematon kerronta korostaa tapahtuneen järkyttävyyttä. Kohta juutalaiset eristetään gettoon, jossa taudit leviävät. Pojat miettivät hellyttävästi, minne piiloutua, kun kyyditettäviä taas haetaan.

Getosta Leon joutuu ”suoraan helvettiin” eli Plaszówin keskitysleiriin, jonka komendanttina toimii Amon Göth. Göth saattaa mielijohteesta ampua tai ruoskittaa palelevia, riutuneita vankejaan. Plaszówin jälkeen sota kuljettaa Leonin vielä kahteen leiriin. Nälkä ja pelko ovat aina läsnä, ja välillä vain oma neuvokkuus pelastaa pojan.

Leonin ja hänen vanhempiensa pelastukseksi koituu saksalainen liikemies Oskar Schindler, joka lahjoo natseja saadakseen juutalaisia töihin ammustehtaaseensa. Lähes 1 200 selviytyy. Ennen neuvostojoukkojen tuloa on Schindlerin vuoro paeta.

Kirjassa on kartta Leysonin sodanaikaisesta taipalesta ja runsaasti valokuvia. Yhdessä näkyy se Schindlerin listan sivu, jossa on Leonin nimi. Tämä on tärkeä kirja. Jospa oppisimme.

Pälvi Ahoinpelto
Leon Leyson: Poika joka pelastui.Schindlerin listan kuopus. Suomentanut Annika Eräpuro. Tammi 2013.

 

KIRJA ”On totta puhuen parempi minulle ja äidille, että Aka kuolee. Tällä hetkellä meidän on jaettava kaikki kolmeen osaan, mutta sitten voimme jakaa äidin kanssa kaiken puoliksi.”

Suunnaton nälkä ja jokapäiväinen raportointi, mitä tänään syödään. Siinä vuosina 1941–42 saksalaisten piirittämässä Leningradissa eläneen Lena Muhinan Piirityspäiväkirjan toistuva teema. Lakonisen toteava kirjoittaminen välittää hädän paremmin kuin paisuttelu tekisi. 125 grammaa leipää on vähän päiväannokseksi, mutta enempää ei ”eläteille” anneta. Lemmikkikissan syöminen auttaa viikoksi eteenpäin.

Kirjan alkuun mahtuu nuoren tytön kirjoittelua ihastumisista ja koulusta, mutta se painuu elämän ankaruuden alle, kun 17-vuotias Lena jää yksin äidinkin kuollessa nälkään. Koulu lakkaa toimimasta. Hyytävä talvi tekee nälkiintyneelle vaikeaksi liikkua ulkosalla. Pitää kävellä nopeasti, ettei hoiperra. Välillä kirjoittaja povaa omaa kuolemaansa.

Viha saksalaista hyökkääjää kohtaan ja yöpommitusten pelko jäytää piiritetyn kaupungin asukkaita. Alussa jokainen ilmahälytys saa ihmiset suojautumaan kellareihin, mutta myöhemmin liike kaduilla jatkuu ennallaan hälytyksistä huolimatta. Ei jaksa pelätä. Jos radio toimii ja sähköä saadaan, sieltä kuullaan toiveisiin perustuvaa uutisointia Neuvostoliiton sotamenestyksestä.

Esipuheessa Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja, professori Markku Kangaspuro antaa kirjalle historialliset raamit. Loppusanoissa kerrotaan, kuinka Lenan kävi.

Pälvi Ahoinpelto
Lena Muhina: Piirityspäiväkirja. Suomentanut Pauli Tapio. Bazar 2014.

Jaa tämä artikkeli: