Kalasataman Sompasauna on erilainen yleinen sauna
Pieni kaveriporukka rakensi Sompasaunan talkoovoimin hylkytavarasta. Kuva: Johannes Gronvall

Pieni kaveriporukka rakensi Sompasaunan talkoovoimin hylkytavarasta. Kuva: Johannes Gronvall

Kalasataman Sompasauna on erilainen yleinen sauna

Erilaisten yhteisöjen rakentamista villeistä saunoista on tullut Helsingissä uusi urbaani ilmiö.

Suomessa on noin kolme miljoonaa saunaa. Yksi niistä nököttää Helsingin Kalasatamassa, Sompasaaren eteläkärjessä. Sompasaunaksi ristityn vaatimattoman hökkelisaunan rakensi viitisen vuotta sitten pieni kaveriporukka. Yksi kavereista oli löytänyt hylätyn kiukaan, ja niinpä porukka rakensi saunan. Ihan vain omine lupineen entiseltä satamalta vapautuneelle joutomaalle. Rakentamiseen he käyttivät lähinnä jätelavoilta dyykattua materiaalia.

Vaikka Sompasauna syntyi pienen joukon omana juttuna, se rakennettiin alusta alkaen kenen tahansa vapaasti käytettäväksi. Saunaa ei voinut varata vaan se pystytettiin aidosti yleiseksi saunaksi, jonne kuka tahansa saattoi tulla saunomaan kuin omaansa. Jo ensimmäisenä kesänä siellä saunoivat sadat stadilaiset.

Kaupunkilaiset ottivat yhteisen kaupunkitilan haltuunsa kuin kansalaiset anelematta lupia kuin alamaiset.
 

Joulusaunaankin Sompasaunassa pääsee, kunhan ottaa omat klapit ja vedet mukaan."
 

Kolmen kesän ajan Sompasauna ehti olla helsinkiläisten julkinen salaisuus. Vuonna 2012 se voitti Helsingin kulttuurikeskuksen Vuoden kulttuuriteko -yleisöäänestyksen.

Heinäkuussa 2013 Helsingin kaupunki purki ilman rakennuslupaa pystytetyn Sompasaunan. Sen jälkeen saunan ympärille perustettiin yhdistys, Sompasaunaseura ry, joka teki saunan tontista vuokrasopimuksen Helsingin kaupungin kanssa.

Uusi sauna rakennettiin – nyt oikein luvan kanssa – taaskin talkoovoimin ja hylkytavarasta.

Joulusaunaankin Sompasaunassa pääsee, kunhan ottaa omat klapit ja vedet mukaan. Merivettä ei kiukaalle saa heittää.

Villeistä saunoista näyttää tulleen uusi urbaani ilmiö, sillä Sompasaunan innoittamana on Helsingin rantojen joutomaille kohonnut muutamia muitakin pieniä hökkelisaunoja.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: