Unohtunut aarre. 1500-luvulla kirjoitetussa luterilaisten pääuskontunnusuksessa Augsburgin tunnustuksessa yksityinen rippi on itsestään selvyys. Meillä käytäntö on unohtunuyt, mutta Yhdysvaltojen luterilaisille rippi on tuttu. Kallion kirkon rippituol on italiasen puusepän rakentama.
Kallion seurakunta otti käyttöön rippituolin
Kallion seurakunta otti viime sunnuntaina käyttöön rippituolin. Pohjoismaisessa luterilaisuudessa lähes unohdettu käytäntö on kirkkoherra Teemu Laajasalon mielestä luonnollinen seuraus Kallion seurakunnan periaatteesta, että kirkon ovien pitää olla auki niin usein kuin mahdollista.
– Yksi olennainen osa tässä on rippituoli, joka kertoo siitä, että näiden ovien takana epäonnistunut ja eri tavoin tipahtanut ihminen saa aloittaa alusta vaikka joka päivä. Rippituoli on vahva anteeksiannon ja uuden alun symboli, Laajasalo sanoo.
Seurakuntalainen voi kertoa papille myös maallisista huolistaan. Tässä voi piillä myös ongelma. Rippi koostuu kahdesta elementistä, synnintunnustuksesta ja synninpäästöstä. Jos seurakuntalainen ripittäytyy rahahuolista, jotka saadaan anteeksi, tulee köyhyydestä syntiä. Teemu Laajasalo on miettinyt ongelmaa.
– Sielunhoidolliset keskustelut usein edeltävät rippiä. Papin tehtävänä on varmistaa, että rippi liittyy syyllisyydestä vapauttamiseen ja katumiseen, ei esimerkiksi häpeään tai johonkin sellaiseen pahaan mieleen, missä ei ole mitään anteeksipyydettävää, Laajasalo sanoo.
– Rippituolissa on heti sen käyttöönoton jälkeen myös ohjeet ripittäytyjälle ja ripin vastaanottajalle. Tarkoitus on toimia käsikirjan mukaan. Eri papeilla on erilaisia sielunhoidon ja ripin ulkoisen järjestämisen tapoja.
Jaa tämä artikkeli: