Kampin kappelissa on tilaa rauhoittua

Kampin kappelissa on tilaa rauhoittua

Kampin kappeli oli oiva paikka, kun saatettuani kaukaa tulleen vieraani lentoasemalle halusin hiljentyä ja surra rauhassa. Vaivuin ajatuksiini, joiden läpi mikään ulkoinen ääni ei kyennyt häiritsemään minua. Harvoin nähty tuttava vei yhteisten, menneiden muistojen pariin. Niitä muistoja kertailin mielessäni istuessani kappelin etuosassa. Pohdin elämän aikana tekemiäni valintoja. Joistakin olin onnellinen, mutta paljon oli niitä valintoja, jotka ehkä olisivat saaneet jäädä tekemättä. Puolustin niitä mielessäni kuten aina, sillä eihän asioita voinut enää muuttaa. Helpottava itku tuli aikanaan. Sain itkeä rauhassa ja istuin pitkän tovin tyynnyttäen mieltäni.

Poistuessani etsin eteisessä henkilöä, jonka kanssa voisin keskustella. Tällainen henkilö oli nopeampi kuin minä, ja kohdatessaan itkuisen katseeni kysyi lämpimällä äänellä: ”Haluaisitteko keskustella?” Kun näin rintamerkin, jossa luki teologi ja nimi, vastasin myöntävästi, ja kyyneleet tulivat taas. Istuuduin hänen viereensä penkille, ja aloin purkaa ajatusteni vyyhtiä. Kuinka kärsivällisesti ja osaaottavasti tämä nuori nainen kuuntelikaan puhetulvaani!

Kiitos hänelle ja seurakunnalle kappelista ja keskustelun mahdollisuudesta hänen kanssaan. Hyvästellessämme tämä nuori teologi sanoi: ”Näkemiin ja tervetuloa uudelleen keskustelemaan!” Uskon, että noudatan kutsua.

Riitta Eloranta

Helsinki

Jaa tämä artikkeli: