Kanaria ei ole paratiisi Riikka Ala-Harjan romaanissa.
Kanarian lämmöstä
Riikka Ala-Harja: Kanaria. WSOY 2010.
Riikka Ala-Harjan uudessa romaanissa kuvataan suomalaisyhteisön elämää Kanarialla. Päähenkilöitä ovat entinen telakkapomo Nyman, tämän renki Mikko, naispastori Holm ja nuori malilainen siivooja Dior.
Hahmojen kohtaamisia leimaa yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Turistikeidas Kanariakaan ei näyttäydy kovin paratiisillisessa valossa. Sinne ajautuu paitsi halpaa lomaa havittelevia eurooppalaisia myös paremman elämän perässä laittomasti liikkuvia afrikkalaisia. Rannalla makailee länsimaalaista lihaa, jonka joukkoon ajelehtii laivasta pudonneiden afrikkalaisten ruumiita.
Afrikka on tulevaisuuden manner, ajattelee mahahapoista kärsivä, rasvaisia ajatuksia viljelevä Nyman.
Kullakin on omat haaveensa. Nyman haluaa teräksisen uima-altaan ja suhteen nuoreen Dioriin. Mikko potee rakkaussuhteen loppumista ja haaveilee suunnittelevansa täydellisen tuolin. 70-kymppiselle Luisille naitettu Dior haluaa parempaa elintasoa ja elättää Malissa asuvaa isäänsä kuukausittain lähettämällään summalla. Holm on karannut sairaalapastorin arkea etelään.
Holm kokee kuitenkin suoltavansa tyhjää puhetta varakkaille. "Toistan turhanaikaisia onttoja lauseita, seison ja saarnaan. Kirkkoni siunaa kauppakeskuksia ja lentoyhtiöitä, uimahalleja ja autoliikkeitä, kaikki taputtavat". Omatunto soimaa eriarvoisuuden kirkkaasti näkevää Holmia, mutta hän ei kykene muuhun. "Toistan opittuja sanoja, vaikka rukouksen pitäisi olla alitajuista, hidasta ja hankalaa."
Ulkopuolisuuden teema korostuu kielipuoli Diorissa. Monestikaan hän ei ymmärrä juuri mitään, vaan yrittää luovia tilanteesta toiseen väärinymmärrysten keskellä. Vapaa-aikanaan hän chattaa tv-sarjoista ja katselee kotimaansa pääkaupunkia Bamakoa ruudulta. Näin hän hoitaa netissä koti-ikäväänsä.
Diorin selviytyjän ja sopeutujan hahmo on koskettava. Näitä selviytyjiä on yhä enemmän kaikkialla Euroopassa.
Ala-Harjan kerronnalle on leimallista kolho, satiirinen vire. Niin on tässäkin romaanissa. Näkökulmatekniikka tavoittaa kyllä hyvin eri hahmojen pyrkimykset ja pakkomielteet, mutta kertojalta heruu heitä kohtaan niukalti empatiaa. Lukijakin katselee heitä etäältä.
Jaa tämä artikkeli: