Kännykät käytössä
– Tuosta sen saa, paina tuolta ylhäältä, noin. Eikös ole helppoa?
Lea Grönlund auttaa kädestä pitäen laittamaan puhelimen äänettömälle.
Hän on Ikäihmisten tietotekniikkayhdistys Enter ry:n vapaaehtoistyöntekijä, joka koordinoi yhdistyksen parinkymmenen kännykkäopastajan toimintaa, luennoi ja opastaa kännykän käyttöä. Viime vuonna pääkaupunkiseudulla opetusta sai lähes 1 500 ihmistä ja Grönlund oli lähes aina mukana.
Vertaisopastajana hän on loistava. Tältä kannustavalta, hyväntuuliselta 71-vuotiaalta naiselta, joka juttelee hauskasti ja nauraa usein, on mukava oppia. Neuvoja häneltä pyydetään vaikka missä, metrossa ja kirkossakin.
– Minulla on varmaan merkkilappu otsassa, kun niin moni pyytää apua, hän nauraa.
Tietotekniikan parissa työuransa tehneen Grönlundin vei mukaan Enter ry:n toimintaan tietokone, joka lojui Kontulan palvelukeskuksen kirjastossa pitkään käyttämättömänä vuonna 2000.
– Ihmettelin, miksi se on siinä aina mykkänä. Kerran otin ja laitoin sen päälle. Ja toimihan se. Henkilökuntaakin tuli paikalle samaa ihmettelemään.
Kone oli Enter ry:n lahjoittama ja pian Grönlundista tuli yhdistyksen tietokoneopastaja. Hän siirtyi kuitenkin pian kännyköihin.
– Ne ovat tärkeitä ikäihmisille turvan takia ja siksi, että niillä voi hoitaa asioita. Kaikilla ei ole tietokonetta, hän sanoo.
Heikkokuuloisille ja -näköisille hän antaa vinkkejä uuden kännykän ostamiseen. Häntä harmittaa, kun ikäihmisille myydään puhelimia, jotka eivät heille sovi.
– Yhdelläkin isosormisella miehellä painui kolme näppäintä kerralla.
Lea Grönlund on laatinut paksut niput ohjeita Enter ry:n opastajia ja luennoilla käyviä varten. Hän on tehnyt valikkokaavioita ja selko-ohjeita yli sadalle eri kännykkämallille. Älypuhelimille on tekeillä vinkkilistoja alkuun pääsemiseen. Ohjeet hän laatii hakemalla netistä valmistajan käyttöohjeet ja käymällä ne läpi omalla kännykällään. Sillä tavoin hän on myös itse itsensä perehdyttänyt.
Selkokielen käytön vuoksi Lea Grönlund valittiin vuonna 2010 Vuoden Tikas-opettajaksi ansioistaan tieto- ja viestintekniikan opetuksessa erityistä tukea tarvitseville.
Kännyköihin käyttämiään työtunteja Grönlund ei laske.
– Mutta paljon niitä on, hän puuskahtaa painokkaasti ja nauraa.
– Tätä jaksaa sen takia, että on niin mukavaa porukkaa. Innostumme välillä hirveästi.
Grönlund on mukana myös seurakuntansa lähimmäistoiminnassa ja yhteisvastuutiimissä. Kesällä hän uurastaa kasvimaalla. Sitä varten on ”kovaan käyttöön” oma puhelinkin, lukuisten muiden lisäksi.
– Haluatko nähdä?
Hän esittelee kuvasatoa valtavista kurpitsoista, vadelmista ja mansikoista.
– Eikös tämä älypuhelin olekin aivan ihana, kun mansikat saa suurennettua niin isoiksi, että tulee ihan vesi kielelle!
P.S. Asun Mellunkylän pientaloalueella, jossa parasta ovat luonto, ihmiset ja lyhyt matka kirkkoon. En muuttaisi pois. Kissanhoito järjestyy naapurista ja heidän Viiru-kissansa pääsee iltaisin rappusia pitkin meille oman Ruben-kissani seuraksi.
Toivon pysyväni terveenä pitkään, että selviän arjesta. Toivon myös lisää ihmisiä Enter ry:n tehtäviin ja Yhteisvastuukeräykseen. Haluan olla tekemisissä ihmisten kanssa, koska tykkään auttamistyöstä.
Nautin ja rentoudun musiikkia kuunnellen. Erityisesti pidän Petri Laaksosesta .
Tuula Hietamäki
Jaa tämä artikkeli: