Kansainvälinen seurakunta tarkkailun alla
Pääkaupunkiseudulla toimivan Kansainvälisen evankelisen seurakunnan (IEC) toiminta on joutunut suurennuslasin alle. Kirkon ulkoasiain neuvosto on asettanut ensi vuoden tuelleen ehdot. IEC:n on sitouduttava kirkon maahanmuuttajatyön periaatteisiin, joiden mukaan työ kuuluu ensisijaisesti paikallisille seurakunnille. Lisäksi seurakunnan roolin toivotaan kehittyvän palvelujärjestömäisempään suuntaan.
Ulkosuomalaistyön sihteeri Ilkka Mäkelä sanoi viime viikolla ilmestyneessä Kotimaassa, että ongelmaksi on muodostunut IEC:n sitoutumattomuus kirkon yleisiin linjauksiin, kuten virkakysymykseen tai opillisiin tulkintoihin esimerkiksi sakramenteista.
Jaa tämä artikkeli: