Kansallismaisema piilossa

• 22.05.2009 21:23
• Eila Jaakola
• Markku Mattila

Jukka Nurminen haluaa näyttää, miten kaunista Itämeren pinnan alla on.

Jukka Nurminen, 29, on erikoistunut vedenalaiseen valokuvaukseen. Hänen Vedenalainen Saaristomeri ‑näyttelynsä kiertää jo neljättä vuotta Itämeren rannikkovaltioissa ja on helmi–maaliskuussa esillä Helsingissä.
— Itämeri on maailman saastuneimpia meriä ja monesta kohdasta huonossa kunnossa. Siksi monelle on yllätys, miten paljon sieltä löytyy väriä ja elämää. Sukellustiimimme haluaa osoittaa kuvilla, että rakas Saaristomeremme on parhaimmillaan näin upea ja siksikin sitä kannattaa suojella.
Tavalliselle katsojalle tulee kuvia ihaillessa kieltämättä mieleen, miten paljon värejä on käsitelty näyttävyyden aikaansaamiseksi.
Nurmisen periaatteena on kuitenkin manipuloida kuvia mahdollisimman vähän.
— Tavoitteeni on, että kuvat vastaavat autenttista maisemaa. Tämä näyttely on aikamoista luomua, hän sanoo naurahtaen.

Luonnonvalolla
Valokuvanäyttelyn kuvat on kahta lukuun ottamatta kuvattu vain parin metrin syvyydessä luonnonvalolla.
— Kuvaamme yleensä tuossa syvyydessä, koska siinä maiseman värit saa taltioitua parhaiten luonnonvalon lämpimien aallonpituuksien takia ja valoa on eniten. Sukellusteknisestikin on tietysti helpointa toimia pinnan läheisyydessä, Jukka Nurminen kertoo.
Kuvaaminen onnistuu parhaiten syksyn kirkkaina päivinä, kun leväkukinnot ovat kuluttaneet ravinteet loppuun. 7–8 metrin vaakanäkyvyydessä päästään jo kuvaamaan. Kesällä näkyvyys saattaa levien takia jäädä 2–3 metriin.

Korvameduusa ja piikkisimppu
Itämeren kuvausreissuilla Jukka Nurmiselta vierähtää 2–3 kuukautta vuodessa. Eniten Nurminen on viettänyt aikaa Turun lounaissaaristossa Jurmon ja Nötön seudulla, josta näyttelyn kuvat ovat peräisin.
— Saaristomerellä hapettomia pohja-alueita on yhä enemmän, varsinkin syvemmissä kohdissa. Suojaisissa merenlahdissa pohjaa peittävät usein rihmalevämassat, jotka näyttävät siltä kuin olisi villapaitaa kudottu. Tuulisilla ulkosaariston alueilla on vielä hyvinvoiviakin ekosysteemejä.
Vaikka leväkukinnot osaltaan kuuluvat Itämereen, nykyisin niitä on liikaa ja ne ovat aivan liian massiivisia. Tämä johtuu kestämättömistä ravinnepäästöistä, jotka tulevat muun muassa Itämeren rannikkovaltioiden asutuksesta ja maataloudesta.
Suurin osa näyttelyn kuvista on vedenalaismaisemia, mutta voi kuvissa ihailla myös korvameduusaa ja piikkisimppua. Nurminen kertoo, että lohia ja muita ruokakaloja näkee kuvatessa harvoin, sillä ne säikkyvät sukeltajaa.

Seuraavaksi Perämeren ahtojäihin
Jukka Nurminen innostui noin kymmenen vuoden ikäisenä pukemaan sukelluspuvun ja paineilmapullot ylleen isänsä esimerkistä. Isä kun oli harrastanut sukellusta ja vedenalaiskuvausta jo pitkään. Nurminen nuorempi suoritti sukelluskortin ja lähti siitä pitäen reissuille mukaan. Vuosien mittaan hän on kolunnut niin Punaista merta kuin Kaakkois-Aasian, Malediivien ja Karibiankin vesiä.
Kotimaan järville ja merille Nurminen on suunnannut kuvausmatkansa vuodesta 2003 lähtien, ja harrastus on muuttunut osa-aika-ammatiksi.
— Sukeltaminen on hieno tapa tutustua meren ihmeisiin, mutta valokuvaus tekee siihen moninkertaisen lisähaasteen.
Miltä kotoisat rannat enää tuntuivat etelän lämpimien vesien jälkeen?
— Suomessa veden alla on älyttömän kaunista ja värikästä, mutta ei ylitsepursuavan runsasta, kuten vaikkapa koralliriutoilla. Lajeja ei meillä ole paljon, mutta yksilöitä saattaa olla runsaasti. Kun on kiertänyt paljon ulkomailla, alkaa arvostaa kotiluontoakin enemmän, Nurminen sanoo.
Seuraavaksi Nurminen hyppää Perämeren ahtojäihin kuvaamaan.
— Itämeressä on piilossa yhdenlainen kansallismaisemamme. Sieltä voi tunnistaa erilaisia luontotyyppejä. Niitä pitää dokumentoida ennen kuin ne katoavat — toivottavasti niin ei kuitenkaan koskaan käy. Ympäristöviesti kulkee aina kuvieni mukana.