Kansaneläke mullisti sosiaaliturvan
Kansalaisen vanhuuseläke oli ennen vuotta 1957 se, paljonko hän oli pakkosäästänyt Kelan henkilökohtaiselle eläketilille, sekä säästöjen tuotto.
– Järjestelmä oli onneton, koska moni eli vielä luontaistaloudessa eikä rahatuloja juurikaan ollut. Parhaimmillaankin eläke jäi 10–15 prosenttiin palkasta, selittää Olli Kangas , Kelan tutkimusosaston johtaja.
Vuonna 1957 jokaiselle 65 vuotta täyttäneelle suomalaiselle taattiin kansaneläke. Näin vanhojen suomalaisten osuus oli tuolloin reippaasti alle 10 prosenttia kansasta.
Palkansaajien eläkesäästöt jaettiin uudistuksessa kaikkien eläkkeeseen oikeutettujen kesken.
– Tästä tuli paljon katkeruutta. Ajateltiin, että Maalaisliitto kaappasi kaupunkilaisten rahat maaseudun asukkaille. Tämän takia 1962 tulleet työeläkkeet menivät yksityisiin vakuutusyhtiöihin eivätkä Kelaan, Kangas sanoo.
Niihin aikoihin suomalaiset kuolivat keskimäärin 69 vuoden iässä.
– Vaikka odotettavissa oleva elinikä on noussut 80 vuoteen, vähiten ansaitsevalla viidenneksellä miehistä se on edelleen vain 70 vuotta, Kangas kertoo.
Yksin asuvat, yli 75-vuotiaat, pienellä eläkkeellä kituuttavat naiset muodostavat ison vähävaraisten ryhmän yhteiskunnassa.
– Vanhojen naisten kaartin tilalle on tulossa nyt 30–50-vuotiaiden työkyvyttömien, mielenterveysongelmaisten miesten ryhmä, Kangas ennustaa.
Eläkkeet ovat nousseet yleisen ansiotason noustessa, joskin taitettu indeksi on hillinnyt nousua vuodesta 1996. Takuu-eläke 2011 on ollut suurin yksittäinen parannus köyhimpien vanhusten talouteen. Tuona vuonna jo 18,1 prosenttia suomalaisista oli yli 65-vuotiaita.
Jaa tämä artikkeli: