Tuula Karjalainen sukelsi kirjoitustyössään syvälle ennalta tuttuihin taideteoksiin ja vakuuttui niiden kertomien tarinoiden rikkaudesta. Kuva: Sirpa Päivinen

Kantakuvat painuvat syvälle mieleen

Mainoksessa on jotain kovin tuttua. Missä olen nähnyt tämän aiemmin?

• 12.11.2009 11:38

– Sanoisin, että kymmenen, kaksikymmentä taidekuvaa on ihmisille tuttuja siten, että he tunnistavat ne heti, mutta eivät välttämättä muista tekijää, sanoo Tuula Karjalainen, Kantakuvat-kirjan tekijä.

Hän on filosofian tohtori ja toimi viimeksi, ennen pari vuotta sitten tapahtunutta eläkkeelle jäämistään, Kiasman museonjohtajana. Kantakuviksi kutsumiaan taideteoksia ja niiden muunnoksia hän on tutkinut jo kuudentoista vuoden ajan.

Suomen taiteen kantakuvasto tarkoittaa tutuimpia ja syvimmälle kuvakulttuurissa levinneitä ja sen kehitykseen vaikuttaneita taideteoksia.

Kuvasto on vanhaa: osa 1800-luvulta, osa 1900-luvun alkupuolelta. Siihen kuuluu teoksia, joita on jäljennetty lukemattomiin ryijyihin, maalauksiin, mainoksiin, kirjoihin ja koulujen opetustauluihin. Näitä ovat Ferdinand von Wrightin Taistelevat metsot, Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli, Gallen-Kallelan Kalevala-aiheet, Albert Edelfeltin Kuningatar Blanka ja Eetu Iston Hyökkäys.

Edelfelt vai Järnefelt?

Ei ole niin väliä sillä, tunnistaako katsoja taiteilijan. Karjalaisen mukaan tärkeintä on kuvan kertomus, ja se on näissä kantakuvissa meille tuttu.

Kantakuvat ovat aina esittäviä kuvia. Niiden kertomus on niin vahva, että katsoja voi jatkaa sitä mielessään.

– Olen kirjassani pyrkinyt löytämään sitä kuvan kertomusta, jotain kysyvää ja etsivää katsomisen tapaa, jonka muistan lapsuudestani. Suuri osa meistä on nähnyt näitä kantakuvia ensin painojäljennöksinä ja sitten vasta aitoina – jos ollenkaan. Moni kuva on mielessämme, vaikkemme tiedäkään, Tuula Karjalainen sanoo.

Yleistajuisesti ja tärkeilemättä kirjoitettu Kantakuvat-kirja kutsuu lukijaa mukaan kuvien lähilukuun. Kirjoittaja puhuu usein me-muodossa olettaen, että myös lukija on kasvanut suomalaiseen kulttuuriin.

Kirja tarjoaa taustoja ja tietoa tutuista teoksista, ja tuo niiden rinnalle näistä kuvista innoittuneita nykytaiteen, -kulttuurin ja myös mainosten versioita.

Kantakuvasto kertoo Karjalaisen mukaan suomalaisista paljon. Kuvasto ei avaudu samalla tavoin muualla kasvaneille.

– Meidän olisi hyvä kuulla, miten esimerkiksi Suomeen muuttaneet tulkitsisivat näitä kuvia. Saisimme niihin aivan toisenlaiset tarinat. Huumoriahan tässä kuvastossamme ei juuri ole. Taiteen kauttakin välittyy, että olemme aika totinen kansa, Karjalainen pohtii.

– Mutta ehkä kirja voisi avata suomalaisten symboleja ja mielenmaisemaa niillekin, jotka eivät ole kasvaneet näihin kuviin. Tällä en tarkoita, että kantakuvien valikoima olisi jokin pakkokaanon. Joka maassa vain on oma kaanoninsa, jota kukaan yksityinen ihminen ei ole koonnut.

Kukaan ei voi antaa reseptiä, miten jostain teoksesta tulee osa kantakuvastoa. Tuula Karjalainenkaan ei oikein ymmärrä vaikkapa Taistelevien metsojen suosiota.

Kantakuvat paranevat vanhetessaan

Tuula Karjalainen on työskennellyt koko ikänsä taiteen parissa. Miten näitä tuttuja teoksia voi katsoa tuorein silmin – eikö niihin turru tai kyllästy?

– Ihme kyllä, en ole kyllästynyt ollenkaan. Kaikki teokset olivat minulle entuudestaan tuttuja, mutta niistä alkaa löytää uusia asioita, kun alkaa katsoa, mitä niissä todella tapahtuu. Niitä voi lukea niin monella tavalla. Käytin kirjaa tehdessäni myös toisen koulutukseni, kansatieteilijän ”silmiä”. On hämmästyttävää, että kantakuvat eivät kulu katsoessa, vaan paranevat vanhetessaan kuin hyvä viini.

Kantakuvat ovat innoittaneet harrastajien ja soveltajien lisäksi myös toisia taiteilijoita – säveltäjiä, kirjailijoita ja kuvataiteilijoita – vaikuttaviin uusiin teoksiin. Vaikutteiden ketju on loputon ja alkuperäistä kuvaa tai idean lähdettä on usein mahdoton määrittää.

Karjalainen kirjoittaa: ”Kantakuvat elävät siinä mielessä ikuisesti, että ne ovat jatkuvassa ja suorassa yhteydessä ajan uusiin kerrostumiin ja tuottavat uusia teoksia ja elävät niissä.”

Mutta mistä saadaan uusia kantakuvia? Tuula Karjalainen ei tiedä varmuudella.

– Se, mistä muodostuu uusi kantakuva tai mikä niiden joukosta poistuu, on hyvin hidasta liikettä. Tyko Sallisen Jytkyt tai Hihhulit saattaisivat olla seuraavia uusia kantakuvia, mutta vaikea sanoa. Kantakuvat ovat syvällä geeneissämme, ja sinne meneminen vie aikaa!

Tuula Karjalainen: Kantakuvat – yhteinen muistimme. Maahenki 2009, 45 e.