Puistattava näky. Heikki Huttu-Hiltusen dokumentista ilmenee, miten kantele ja karjalainen runonlaulu olivat osa natsijohtajan suurta suunnitelmaa.
Kantele soi natsi-Saksassa
Heikki Huttu-Hiltusen ja Benjamin Orozan dokumentit edustavat tämänvuotisen DocPoint-festivaalin kotimaista kärkeä.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Patrik Pesonius
Supisuomalainen kannel natsien hakaristin kera hätkähdyttää. Tällainen soitin on esillä Heikki Huttu-Hiltusen teoksessa Himmlerin kanteleensoittaja, jonka ensi-ilta on ensi viikolla DocPoint 2014 -dokumenttifestivaalilla.
Dokumentti kertoo Pariisissa asuvasta suomalaisopiskelijasta, Yrjö von Grönhagenista, ja hänen pyrkimyksestään tehdä kesällä 1935 jalkaisin kansanrunouden tutkimusmatka kotimaahansa. Matka katkeaa Saksassa, jossa hän tutustuu natsijohtaja Heinrich Himmleriin. Arjalaisuuden pohjoiseen alkuperään uskova Himmler palkkaa von Grönhagenin kansatieteellisen instituutin tutkijaksi ja lähettää hänet etsimään arjalaisia juuria Suomen runo-Karjalasta. Himmler tilaa täältä myös kymmeniä kanteleita.
Kansallisesta identiteetistä ja runonlaulusta kiinnostunut Huttu-Hiltunen oli kuullut aikoinaan von Grönhagenin tarinan. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston natsileimalla varustetut vinyylilevyt ja Heather Pringlen teos Himmlerin suuri suunnitelma saivat hänet tutkimaan aihetta tarkemmin.
– Ohjaaja Markku Lehmuskallion avulla sain yhteyden von Grönhagenin poikaan Juhaniin. Jouduin vakuuttelemaan hänelle, että en ole hakemassa tällä mitään sensaatiota. Oli suuri luottamuksen osoitus, kun hän antoi käyttööni kotiarkistonsa.
Ohjaajan mukaan Yrjö von Grönhagenin värikkäässä elämässä olisi riittänyt ainesta vaikka mihin, mutta hän halusi rajata elokuvan vuosiin 1935–38.
– Himmlerillä oli suunnitelma, ja nuori opiskelija käveli sopivasti paikalle. Dokumentti ei siis kerro hänestä. Katsoja voi kysyä, mihin kaikkeen tieteellistä tutkimusta käytetään.
– Kiistaton tosiasia on, että suomalaisilla ja saksalaisilla oli paljon erilaista yhteistyötä. Saksahan oli Suomen tärkein kulttuurinen samaistumiskohde toiseen maailmansotaan saakka.
Heikki Huttu-Hiltusella olivat käytössä von Grönhagenin päiväkirjat, hänen tutkimusmatkastaan vuonna 1948 julkaisemansa kertomus sekä hänen Karelia-albuminsa, joka sisälsi kuvia matkalta. Tärkeää tietoa ohjaaja sai myös Valtiollisen poliisin ja Saksan arkistoista.
– Himmlerin kanteleensoittaja perustuu yli 300 valokuvaan ja kertojan ääneen, mutta ei sen tekeminen ollut vaativampaa kuin muidenkaan dokumenttien. Hieno asia oli, että saimme dokumenttia varten soitinrakentaja Rauno Niemisen valmistaman replikan hakaristillä varustetusta kanteleesta.
Suomalaisen dokumenttielokuvan nykyinen menestys on Heikki Huttu-Hiltusen mukaan alan keskeisten toimijoiden rakentama.
– Erityisesti Yleisradio on ollut merkittävä tekijä dokumenttien tuottajana, jopa maailman mittakaavassa. Suomalaiset dokumenttielokuvat ovat korkeatasoisia ja yllättävät uusilla näkökulmilla ja tyyleillä.
– Nyt jotkut tuottajat ovat tulleet alalle rahan kiilto silmissä. Minusta esimerkiksi Selänne-elokuvalla ja taiteellisesti kunnianhimoisilla dokumenteilla ei ole mitään yhteistä.
Huttu-Hiltusen viimeaikaisiin kirjoitus- ja ohjaustöihin kuuluu myös näyttelijä Pekka Heikkisen esittämä Näillä mennään. Se on vuosia sitten halvaantuneen Heikkisen oma tarina, josta on tullut suosittu eri puolilla maata. Helmikuussa esityksen voi nähdä Ryhmäteatterissa ja Kulttuurikeskus Stoassa.
Bolivialaisen kaupungin torille on pystytetty teltta, jossa lapset ja aikuiset kertovat liikuttavia tarinoita elämästään. Kyse on Benjamin Orozan dokumenttielokuvasta Voices of El Alto. Dokumentissa on sama perusidea kuin Orozan aiemmassa ohjaustyössä, TV2:ssa nähdyssä Tarinateltta esittää -sarjassa. Tanskalais-eteläafrikkalainen tuottaja kiinnostui ideasta, ja niin Oroza vei teltan Boliviaan.
– Tarinoiden sisältö riippuu paljon siitä, millaiseen paikkaan teltan laittaa. Ratkaisevaa on kuitenkin elokuvallinen kokonaisuus. Vaikka tarinoissa olisi jotain tuttua, ne näyttäytyvät kiehtovalla tavalla outoina.
Orozan mukaan teltan hiljaisuus poikii syvällisiä ja ainutlaatuisia kertomuksia.
– Pimeä tila, jossa on valot ja jossa kertoja ei näe kuuntelijaa, aiheuttaa sen, että hän osoittaa sanansa suoraan katsojalle. On mahdotonta saada samaa intensiteettiä aikaan kotona tai kadulla.
Tarinateltta on suomalaisbolivialaisen Benjamin Orozan neljäs dokumenttiprojekti Boliviassa. Teltta sijoitettiin vasta 29 vuotta sitten perustettuun El Altoon, koska se tunnetaan yhteiskunnallisesti kantaaottavien nuorten ihmisten kaupunkina.
– Monet teltan kertojista ovat joutuneet kokemaan elämässään pimeyttä, joten valonvälähdys on heille sitä voimakkaampi, kuten vaikka kerjäläismiehen tarinassa.
Oroza on nyt jatkanut telttaprojektiaan Afrikassa. Hän on vienyt tyylilajin jopa niin pitkälle, että on toteuttanut kuvaamiensa ihmisten toiveita ja fantasioita, kuten vauhdikkaan rapmusiikkivideon Keniassa.
– On tärkeää kuunnella, mitä kolmansien maiden ihmisillä on sanottavaa. Haluan antaa mahdollisuuden heidän omille luoville ideoilleen.
Lisätiedot: www.docpoint.info
Jaa tämä artikkeli: