Kanttorit äiti ja poika
Samassa ammatissa. Jussi Hirvonen ja Riitta Hirvonen ovat kumpikin valinneet kanttorin työn. Kuvauspaikkana on Jussin työpaikka Hyvän Paimenen kirkko Pakilassa.

Samassa ammatissa. Jussi Hirvonen ja Riitta Hirvonen ovat kumpikin valinneet kanttorin työn. Kuvauspaikkana on Jussin työpaikka Hyvän Paimenen kirkko Pakilassa.

Kanttorit äiti ja poika

Riitta Hirvonen ja Jussi Hirvonen ovat äiti ja poika. Heillä on myös sama ammatti. Millaista on olla perheenjäsenensä kollega?

Teksti Pälvi Ahoinpelto
Kuva Sirpa Päivinen

Kun Jussi Hirvonen, 38, oli pieni, hän soitti viulua, kontrabassoa ja selloa. Myöhemmin mukaan tulivat kitara, piano ja urut. Hän valitsi musiikin myös ammatikseen ja on nykyisin Pakilan seurakunnan kanttori ja tenorilaulaja. Lisäksi hän johtaa kuoroja ja bändejä, sovittaa musiikkia ja tekee kokeilevia produktioita sekä kiertää kouluissa laulamassa lasten kanssa uusia virsiä.

Jussin äiti, Vuosaaren seurakunnan kanttori Riitta Hirvonen, 66, on jäämässä syksyllä 40 vuoden työrupeaman jälkeen eläkkeelle. Hän pitää ”pääinstrumenttinaan” kuoroja, vaikka tietysti laulu, monenlainen soitto ja erilaisten tilaisuuksien juontotehtävätkin sujuvat. Hän on monipuolinen kulttuurityöntekijä, joka yhdistää musiikkia, kirjallisuutta ja kuvataidetta.

– Mutta kuoron kanssa elän musiikkia parhaiten. Siinä on koko rakas kuoroyhteisö, se sosiaalinen juttu, Riitta Hirvonen sanoo.

Yhdessä laulaminen on kulkenut Riitan mukana nuoruudesta, jolloin hänellä oli koulukaveriensa kanssa kolmiääninen tyttöporukka, joka kiersi muun muassa sairaaloissa laulamassa. Samaa perinnettä jatkoi aikuisiällä musiikinopiskelijaystävyksistä koostunut Vuosaaren Metrotytöt -kvartetti, joka keikkaili kymmenen vuotta, aina sopraanonsa kuolemaan saakka.

Onko kirkossa kuulutettua, että muusikoiden lapsista tulee muusikoita?

Riitta Hirvonen naureskelee, että musiikki oli aina kotona läsnä eivätkä he perheen isän, oopperalaulaja Anssi Hirvosen, kanssa ehtineet ohjata lapsia muihin harrastuksiin. Kumpikin teki epäsäännöllistä työaikaa ja iltatyötä.

Silloin tarvittiin lapsenhoitoon isovanhempia ja naapurintyttöjäkin. Kanttoriperheelle ei päiväkoti riitä. Lapset myös pyörivät paljon kirkolla. Musiikinlahjan perineinä he lauloivat lapsikuorossa ja soittivat kirkon bändissä. Soittotunnit ovat samaa loogista jatkumoa.

Jussi Hirvonen muistaa, ettei heitä pakotettu soittamaan.

– Suositeltiin vahvasti kylläkin, hän sanoo ja virnistää.

Lukioiässä jokainen kolmesta lapsesta sanoi vuorollaan, että musiikkityöhön he eivät ala. Mutta musiikkiin on jokaisen tie vienyt. Tytär Siina Hirvonen on musiikin varhaiskasvattaja ja poika Anselmi Hirvonen oopperaohjaaja.

Millainen musiikki on lähinnä sydäntä?

– Jotain on kiva kuunnella, toista soittaa ja jotain voisi vielä kokeilla, Jussi Hirvonen maalaa vastauksensa leveällä pensselillä.

– Klassinen laulumusiikki on lähimpänä hyvässä ja pahassa, mutta jos säestän itse itseäni, laulan mieluummin simojokia ja löyttyjä, joissa voi turvautua vapaaseen säestykseen, antaa kompin sykkiä kevyemmin. Tosin laulan niitä klassisella äänenmuodostuksella, ilman mikrofonia.

Jussi on tutustunut myös hiphop-kulttuuriin ja kristilliseen räppiin, vaikkei tunne niitä ihan omakseen. Reggae- ja kantrityyliä hän ehkä vielä kokeilee. Modernista virsisovituksesta on tullut sekä kiitosta että kritiikkiä, jos on vaikka herätellyt kuulijoita nojaamalla sopivassa kohtaa kyynärpäillä koskettimistoon.

Riitta Hirvoselle ovat monipuolisen kuoromusiikin lisäksi tärkeitä messumusiikki sekä lasten virret ja pyhäkoululaulut, joista hän on tehnyt hymnologian väitöskirjansakin.

– Gospelin ja uuden musiikin voin rauhassa jättää nuoremmille. Se on helppoa, kun kollegani Teija Tuukkanen on niin lahjakas, Riitta sanoo.

Mahtaako siitä olla muusikolle enemmän iloa vai kiusaa, että perheessä on saman ammatin harjoittajia?

Sekä Riitta että Jussi Hirvonen pitävät etuna, että perheenjäsenillä on vahva ymmärrys, mitä toisen työ on. Ei tarvitse perustella esimerkiksi harjoitteluun kuuluvaa ajankäyttöä tai iltapoissaoloja.

Jos työssä sattuu, että esiintyjä sairastuu ja kanttorin on äkkiä kehitettävä korvaavaa ohjelmaa, löytyy apu helpoimmin omasta perheestä: on reservissä nopeasti oppivia ammattilaisia ja jopa valmiiksi harjoiteltua ohjelmistoa. Tosin Jussi pohtii, tuleeko joskus liiankin helposti turvaudutuksi tähän vaihtoehtoon.

Riitta toteaa, että kanttorin perheessä on kirkollisten juhlapyhien ohjelma ennalta tiedossa: työkeikkaa riittää sekä itselle että helposti myös muille. Hän pohtii hymysuin, osaavatko he miehen kanssa eläkkeelle jäätyään jouluna muualle mennäkään kuin kirkolle.

Miksi oikeastaan kirkossa on musiikkia? Eikö puhe riittäisi?

– Jo Daavid lauloi ja soitti Jumalalle, Riitta Hirvonen aloittaa Raamatusta.

– Musiikki on ihmisten tapa huipentaa yhdessäolo, Jussi Hirvonen jatkaa. – Musiikki menee syvälle ja tavoittaa nekin mielen kerrokset, joihin sana ei yllä.

– Kirkossa lauletaan asioista, joihin yhdessä uskotaan, Riitta sanoo.

– Sekä populaarimusiikissa että virsissä on toistoa, joka rauhoittaa tuttuudellaan mutta toisaalta voi villiinnyttää. Musiikin keinoin ylistyksen kokemus on suurempi, Jussi päättää.

Tämä selvä.

”Nyt on laulut laulettu ja lähdettävä on.” Hengellinen käyttömusiikki 1960-luvulta nykyaikaan.Musiikkijuhla Marianpäivänä 23.3. kello 16 Vuosaaren kirkolla, Satamasaarentie 7. Musisoimassa Hirvosen perhe, Vuosaaren Kantaattikuoro ja Vuosaari-kuoro. Vapaa pääsy.

Jaa tämä artikkeli: