Kardemumman yössä
Kuljen Sturenkatua pimeässä illassa, ja äkkiä alkaa tehdä mieli tuoretta pullaa. Kestää hetken tajuta, mistä pullanhimo heräsi. Tuuli kuljettaa mukanaan hienoisen kardemumman tuoksun, joka kantautuu läheiseltä Meiran tehtaalta.
Sturenkadun ja Aleksis Kiven kadun risteyksessä sijaitseva Meiran tehdas on yksi harvoista kantakaupungissa toimivista teollisuuslaitoksista. Vuonna 1914 perustetun paahtimon ja vuonna 1920 toimintansa aloittaneen maustetehtaan on viimeiset kymmenen vuotta omistanut italialainen perheyritys Massimo Zanetti Beverage Group.
Nykyisellä paikallaan Kulta Katriinan syntysija on tuoksutellut 1930-luvulta saakka. Suuri valkoinen tehdasrakennus ja herkulliset tuoksut ovat erottamaton osa Vallilaa ja Alppiharjua. Useimpina aamuina kadulla kulkijat saavat nauttia vastapaahdetun kahvin aromeista. Toisinaan taas päivää sulostuttaa häivähdys kanelia tai vaniljaa.
Toki on niitäkin, jotka mieluusti luopuisivat jatkuvasti ilmassa leijuvista pullakahvien haisuista, mutta suurta osaa alueen asukkaista tuoksut ihastuttavat. Joitakin vuosia sitten järjestettiin jopa mielenosoitus aromien säilymisen puolesta, kun Meira joutui ympäristölupien vuoksi vähentämään tuoksupäästöjään.
Anu Heikkinen
Kerro meille paikasta, josta kannattaisi tehdä juttu: toimitus@kirkkojakaupunki.fi
Jaa tämä artikkeli: