Hiljainen rukous? Nanna Suden maalaus ”Uskomatonta” hehkuu valoa naishahmojen sisältä päin.

Käsin maalattua

Nanna Suden uusi näyttely on maalaustaiteen juhlaa.

• 15.10.2012 13:46

Teksti Satu Itkonen

Kuljen yhden luota toiselle, ja on vaikea jäädä paikoilleen, kun tunnen magneetin tavoin vetoa moneenkin kuvaan. On helppo kuulla musiikkia tai ihmisäänen hyräilyä ja tuntea iholla ilta-auringon lämpö ja suolammesta nouseva kolea utu.

Kyse ei kuitenkaan ole aistiharhoista vaan eri aistit mukaansa koukuttavasta taidenäyttelystä, jossa on Nanna Suden (s. 1967) pari viime vuoden aikana tekemiä öljyvärimaalauksia. Näyttelysaleissa leijuva vieno maalin haju kertoo, että työtä on riittänyt näyttelyn avaamisen aattoon asti.

Nanna Suden aiempien vuosien maalauksista tuttua on maisemallisuus. Edessä avautuu panoraamoja, ulkotiloja, joita ei voi määrittää tiettyyn aikaan tai paikkaan. Ennemmin ne ovatkin maisemia mielentiloista ja tunteista, sanoisiko ”mielentilanteista”.

Myös maalaamisen tapa on ennestään tuttu: leveää ja reilua, kerroksellista jälkeä. Kuvissa risteilee rinnakkain eläviä viivoja, jotka ovat toisinaan useita millimetrejä koholla pinnasta.

Paraskaan valokuva ei näytä maalausten aistillista, kouriintuntuvaa ruumiillisuutta ja värien tehoa.

Kuvat ovat niin isoja, että katsojan täytyy hyvin nähdäkseen peruuttaa kauemmas. Erilaisia kuvakulmia täytyy etsiä myös maalin heijastavuuden vuoksi.

Katsojana alan miettiä, millaisia eleitä maalaaminen on vaatinut: ei mitään pientä piipertämistä, vaan laajaa käden ja muun kehon liikettä, maalia säästämättä.

Nanna Susi onkin kertonut, että näitä kuvia tehdessään hän kyllästyi pesemään siveltimiään ja alkoi niiden sijaan maalata omin käsin. Voimme siis hyvin puhua taiteilijan kädenjäljestä.

Vaikka pidin Suden aiemmistakin maalauksista, on näissä teoksissa miellyttävällä tavalla uudenlaista, tiheää ja keskittyneempää tunnelmaa. Jopa karamellimainen värihehku ja jo taiteilijan tavaramerkeiksi tulleet ruusut, kyyneleet, sydämet ja kristallikruunut ovat jääneet vähemmälle. Susi tuntuu luottavan niukempaan esittävien yksityiskohtien määrään.

Useissa kuvissa on yksi henkilö, joka on enemmän ihmisen symboli kuin tietty yksilö. Tummat hahmot – joskus pelkät kasvot – nousevat vaaleasta taustasta ja vaaleat puolestaan pimeydestä hieman aavemaisina. Tarkkoja kasvonpiirteitä ei ole, mutta henkilöiden asento, eleet ja maalausten syvänä sykkivät värit täsmentävät tunnelman.

Kaikkia kuvia maailmassa ei ole tarkoitettu kaikille katsojille. Toiset niistä voi kohdata välittömästi tai jo pienen vaivannäön jälkeen, toiset todella pitkän ajan jälkeen ja osaa ei koskaan.

Kaikkein vaivattomimmat kuvat alkavat ”soida” heti, ja niiden luona on helppo olla – joko vain nauttia tai olla sopivalla tavalla häiritty.

Minulle Nanna Suden näyttely on maalaustaiteen juhlaa.

Nanna Susi – Underneath the Eyes. Helsingin taidemuseo, Tennispalatsi. Avoinna 20.1.2013 saakka ti–su 11–19. Liput 10 / 8 euroa, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Kaikille ilmainen pääsy kuukauden ensimmäisenä perjantaina.
Yleisöopastukset suomeksi la ja su klo 14. Terve!-tapahtumapäivä Mielenterveysviikolla la 24.11., lauantaisin ja sunnuntaisin avoimia työpajoja, www.helsingintaidemuseo.fi.