null Käsittämätön ilo

Käsittämätön ilo

Pääkirjoitus: Elämässä kohtaamme tilanteita, joissa kokemamme ilo ei tahdo mahtua olemukseemme. Silloin tuntuu, että ei millään voi käsittää sitä hyvää, mikä on ilon saanut aikaan. Mielemme ja ajatuksemme eivät yksinkertaisesti pysty omaksumaan suurta riemua, johon meillä on aihetta. Koemme, että emme edes osaa olla niin iloisia ja kiitollisia kuin olisi aihetta.

Pääsiäinen kertoo meille juuri tuollaisesta ilosta. Löydettyään tyhjän haudan ylösnousseen Jeesuksen opetuslapset kokivat jotakin niin riemullista, että he eivät käsittäneet sitä kunnolla. Vasta vähitellen he pystyivät omaksumaan tapahtuneen ja ilo sai heissä sijaa.

Riemun aihetta pääsiäisen sanomassa riittääkin. Pitkänperjantain katastrofi muuttui pääsiäisaamun sanomattomaksi iloksi. Kuolema on voitettu, elämää ei voi nujertaa. Synkkyys ja epätoivo joutuivat väistymään valon ja rohkeuden tieltä.

Pääsiäisen ansiosta koko todellisuuden perussävy on myönteinen ja toiveikas. Siksi meitäkin kutsutaan jälleen pääsiäisen iloon ja riemuun.

Kristus nousi kuolleista!

Toivotan Sinulle ja läheisillesi pääsiäisen iloa sekä Jumalan siunaamaa kevään aikaa.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.