Kasvatusmetsät eivät ole raiskioita
Kansanedustaja Pertti Salolainen kirjoitti kolumnissaan (K&k 29.10.) Suomen luonnonsuojelun tilasta: ”Pensaikkoa, risukkoa ja avohakkuita on niin runsaasti, että on vaikea löytää hyviä sieni- ja marjamaita.”
Tuttavani hakkasi hehtaarien aukon 1960-luvun lopulla. Mitä siitä seurasi? Jotain edustaja Salolaisen kuvaamaako? Ei. Metsäaukolle syntyivät suuret marja-apajat, joille tuli kesäisin poimijoita veneillä ja autoilla, kaupunkilaisia jopa 70 kilometrin päästä.
Nyt sama aukko on kasvanut hyvin hoidetuksi metsäksi, jossa on helppo liikkua ja poimia luonnon antimia. Aukoille syntyy siis suuria marjamaita. Siksi en ole vakuuttunut Salolaisen lausumasta.
Toisena esimerkkinä olkoon pohjoisen ”Osaran aukot”. Nuo parjatut aukot ovat nyt täyttä, voimakkaasti kasvavaa metsää, johon on puuta tulossa enemmän kuin sitä oli hakattaessa. Aukoista ei tullutkaan aavikoitunutta erämaata, jolla televisio ja luonnonsuojelijat pelottelivat 1970-luvulla koko Eurooppaa.
Maalla syntyneenä ja myös ”metsässä eläneenä” haluan tuoda esille, että suomalaiset kasvatusmetsät eivät ole raiskioita ja risukkoa. Ne ovat kauniita ihmisten katsella. Kasvatusmetsissä on myös kaupunkilaisen helppo liikkua marjoja ja sieniä poimiessaan eli käyttää jokamiehen oikeuksia hyväkseen. Metsässä liikkujan silmää viihdyttävät eri kasvuvaiheessa olevat taimikot, joiden kasvun voima puhuttelee ja kertoo luonnon suunnattomista voimista.
Ihminen päättää, Jumala säätää – ja Suomen metsäalan ammattilaisilla on erinomainen tietotaito metsien hoidossa.
Jaa tämä artikkeli: