Katkerille isovanhemmille
Perheen ja suvun ihmissuhteet tuovat ihmiselämään sekä onnea että ongelmia, joita ulkopuolinen voi vain aavistella. Koska nimimerkki Katkerat isovanhemmat kertoi tuskalliseen tilanteeseen johtaneista seikoista ja tapahtumista (K&k 30.4.), rohkenen täysin ulkopuolisena kertoa, mitä ajatuksia heidän kirjoituksensa herätti.
Ensinnäkään me vanhemmat emme voi valita lastemme puolisoa, vaikka moni haluaisikin niin tehdä. Koska me olemme aikuisia ja nähneet enemmän elämää, meidän on hyväksyttävä lapsemme valinta ja arvostettava hänen puolisoaan, joka on miniämme tai vävymme. Hän saattaa elää eri tavoin kuin me. Hänellä voi olla erilainen arvomaailma, erilainen vakaumus kuin meillä. Jos me vaadimme häntä muuttumaan, olemaan meidän kopioitamme, emme toimi enää rakkaudesta vaan itsekkyydestä.
Toiseksi ajattelen lapsia. Kukaan lapsi ei voi valita vanhempiaan eikä sukuaan. Mutta hänellä on oikeus molempien vanhempiensa hoivaan ja rakkauteen, ja hänellä oikeus saada olla yhteydessä jokaiseen isovanhempaansa. Meidän isovanhempien oikeus on saada rakastaa, tukea, kannustaa lapsenlapsiamme, huolimatta siitä, miten he toimivat tai käyttäytyvät eri tilanteissa.
Kun lapsi syntyy, napanuora katkaistaan, ja hän alkaa itse hengittämään. Kun lapsi varttuu aikuiseksi, henkinen napanuora vanhempiin tulee katkaista. Aikuisuus on sitä, että ottaa vastuun valinnoistaan eikä sysää sitä muille. Aikuinen löytää hetkittäin toisen aikuisen omista vanhemmistaan. Syntyy uudenlainen keskusteluntaso, johon sisältyy kuuntelua, kyseenalaistamista, kunnioitusta ja tilaa erilaisille näkemyksille. Yhteyden katkaiseminen ei ole ratkaisu erimielisyyksiin.
Kun sillat on poltettu, ne voidaan rakentaa uudelleen. Parasta siltojen rakennusmateriaalia ovat sanat, joissa ei ole hitustakaan syyttelyä tai vaatimuksia. Ja mehän tiedämme, että sanojakin tehokkaampaa on toiminta, oma esimerkki.
Tuula Koski
Jaa tämä artikkeli: