Yhteinen yritys. I stopped my body -esityksessä ovat mukana myös Marja Airola (vas.) ja Eija Sipinen. Keskellä Hanna Brotherus. – Läheisimpien kesken välttelemme viimeiseen asti omasta tai perheen-jäsenen kuolemasta puhumista, vaikka se voisi olla vapauttavaa, Brotherus pohtii.
Katse kohti kuolemaa
Koreografi Hanna Brotherus tunnetaan taidostaan löytää esiintyjikseen rankkoja kohtaloita kokeneita tavallisia ihmisiä.
Teksti Raisa Rauhamaa
Kuva Sirpa Päivinen
– On puhdasta terapiaa saada käsitellä omaa asiaani taiteen keinoin, sanoo sytostaattihoitojen keskellä elävä Airola, 52.
– Mieli alkoi sukeltaa jo syviin vesiin, joten pelkästään se, että joudun päivittäin tulemaan harjoituksiin, on tärkeää. Syöpään sairastuneita hoidetaan kyllä tehokkaasti, mutta harva hoitajista ehtii kysyä kuinka voin, hän jatkaa.
Hanna Brotheruksen teoksessa I stopped my body meditatiivisen keskittyneesti tilan läpi liikkuva Eija Sipinen sanoo myös, että on suuri etuoikeus saada käsitellä surua, kuolemanpelkoa ja menettämistä liikkeen keinoin.
Brotherus tunnetaan taidostaan löytää esiintyjiksi rankkoja kohtaloita kokeneita tavallisia ihmisiä. Hän on työskennellyt ammattitanssijoiden ja näyttelijöiden lisäksi kuntoutuvien narkomaanien, asunnottomien naisten ja turvapaikanhakijoiden kanssa.
Nytkin teoksen koskettavuus nousee Marja Airolan ja Eija Sipisen kokemusten kautta. Myös esityspaikka, Marian sairaalan tyhjä dialyysiosasto, vie katsojan muusta maailmasta eristetylle epämukavuusalueelle.
– Harjoitusjakson aikana totuimme jo siihen, että ikkunan alla ajoivat vuoroin ambulanssit ja ruumisautot – se on osa elämää, kertoo Brotherus.
Esitys alkaa osaston kalseassa huuhteluhuoneessa ja käsittelee niitä kaoottisia tunteita, joiden valtaan läheiset joutuvat kuolevan omaisen äärellä. Harvoin tunteet ovat kovinkaan yleviä ja hillittyjä.
– Kaipaus ei ole kuoleman äärellä ainoa tunne, eikä suru ole sitä, millaiseksi sen on kuvitellut, sanoo Hanna Brotherus.
Kun hänen edesmennyt pikkusiskonsa kertoi puhelimessa sairastuneensa syöpään, koreografin ensireaktio oli raivo: miksi kerroit sen tällä tavoin!
Tunteiden työstäminen on ollut Brotherukselle pitkä taival. Uusinta teostaan tehdessään hän löysi itsensä tekemässä jatkoa aiemmalle, kuolemaa käsittelevälle teokselleen En lähde täältä salaa (2009).
– Läheisen menettämiseen voi liittyä vihaa, syyllisyyttä, mielen kuonaa ja käsittelemättömiä asioita, jotka nousevat voimalla pintaan muutenkin vaikealla hetkellä.
Vaikka kuolemaa ei voi hallita, jokaisella on oma suhtautumistapansa sen väistämättömyyteen.
– Joku miettii sitä päivittäin, toinen ei koskaan, joku pelkää ja jollekin lopun odottaminen on ihanaa. Mutta läheisimpien kesken välttelemme viimeiseen asti omasta tai perheenjäsenen kuolemasta puhumista, vaikka se voisi olla vapauttavaa, Hanna Brotherus pohtii.
– Minulla isä oli heikoin lenkki, vitsailee Marja Airola. Hänen äitinsä kuoli rintasyöpään viisi vuotta sitten. – Kun kerroin omasta sairastumisestani, isä suuttui ja sanoi, että nyt ei ole hyviä uutisia ollenkaan.
Esityksessä kuoleman kohtaamista käsitellään myös huumorin keinoin. Ylivirittynyt virren veisuu ja hautajaisvieraiden koominen jäykistely ovat osa hallitsemattoman kuolemanpelon käsikirjoitusta.
Naiset kertovat nauraneensa paljon harjoitusten aikana.
– Ehkä elämänkokemus ja kriisit muovaavat ihmistä sellaiseen suuntaan, että enää ei tarvitse varoa ja kuolemankin kohtaamista voi harjoitella, pohtii Brotherus.
Usein vakavasti sairastunut joutuu ottamaan kannettavakseen myös läheisten hädän. Airola kertoo, että tuskien ollessa kovimmillaan olisi ollut helpotus nukahtaa unettomaan uneen, mutta perheen takia ei voinut antaa periksi.
Seuraavaa tammikuussa olevaa syntymäpäiväänsä Marja Airola odottaa jännittyneenä. Sädehoidot päättyvät kaksi päivää aiemmin ja lopullinen hoitojen päättyminen olisi se kaikkein paras lahja.
– En halua mystifioida kärsimyksiäni, enkä ole valaistunut, mutta liika työkeskeisyys on vaihtunut elämän arvostamiseksi, sanoo Airola.
Viimeinen kohtaus I stopped my body -esityksessä on hieno. Kun kynttilät sytytetään, ikkunan takaa paljastuvat Marian sairaalan vastapäisen potilasosaston iltatoimet.
Esiintyjät tuntuvat leijuvan valkoisissa takeissaan kuin enkelit ylöspäin kohti katossa väärinpäin roikkuvia valkoisia pinnasänkyjä.
”Kun kuolen, palaan sinne mistä tulin. En vain muista, mistä tulin.” Hetkessä kuoleman mysteeri tulee ihan liki.
I stopped my body, koreografia ja ohjaus Hanna Brotherus. Esiintyjät Sonja Ahlfors, Laura Koistinen, Joanna Wingren, Eija Sipinen ja Marja Airola. Lavastus, valosuunnittelu ja puvustus Kaisa Salmi, musiikki ja äänimaailma Marzi Nyman, Dimitri Paile, Jukka Perko ja Mikko Kuustonen.
Ensi-ilta 11.10. Marian sairaala, rakennus 3. Sisäänkäynti Lapinlahdenkadun puolelta, sisäpihalla suoraan vasemmalle. Esitykset 30.11. saakka.
Liput Piletti, piletti.fi, puh. 0600 13377 (1,71 e/min + pvm)
Jaa tämä artikkeli: