Maski pois. Elokuussa Kampin kappelin toiminnanjohtajana aloittava Kenneth Koskinen pitää tärkeänä, ettei pappi pakene papin roolin taakse. – Silloin myös asiakas uskaltaa olla oma itsensä, eikä ole tarvetta tulla joksikin muuksi, hän sanoo.
Katu-uskottava kappeli
Kampin kappelin uuden toiminnanjohtajan Kenneth Koskisen mielestä kappelin toimintamuoto on pidettävä ennallaan.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Esko Jämsä
Narinkkatori arkisena torstaina: teini-ikäiset rokkarit rämpyttävät kitaraa, ja feissarit pysäyttelevät Espoon busseihin kiirehtiviä toimistotyöntekijöitä.
Lasipalatsin suunnalta soljuva ihmisvana ohittaa kuuluisan kappelin. Sen ulko-ovella parrakas turisti sanoo henkilökunnalle näkemiin.
Sisällä kirkkotilassa on kymmenkunta vierasta hiiskumattoman hiljaa. Kukaan ei katso ketään silmin, jokainen ”menee itseensä”. Jotkut viipyvät minuutin, toiset pitkänkin tovin.
Kun pastori Tarja Jalli siirtyi kappelin toiminnanjohtajan paikalta muihin tehtäviin, yhteinen kirkkovaltuusto valitsi seuraajaksi pastori Kenneth Koskisen .
Aiemmin Helsingin nuorten miesten kristillisen yhdistyksen (HNMKY) ja Kalliolan nuorten nuorisotyönjohtajien sijaisena työskennellyt Koskinen on vakuuttunut kappelin tärkeydestä.
– Se on moderni ja ajanmukainen. Uskon, että jokainen ihminen on pohjimmiltaan hengellinen, Koskinen sanoo.
– Kaikki ihmiset joutuvat kohtaamaan eksistentiaalisia kysymyksiä. Ja minusta kirkolla on eväitä vastata.
Koskisen mielestä on kirkon kannalta ainutlaatuista, että sosiaalinen huolenpito on saman katon alla hengellisten kysymysten kanssa.
– Konkreettinen kriisi voi laukaista syviä olemassaolokysymyksiä, joten hengellistä ja maallista ei edes voi kovin mustavalkoisesti erottaa, Koskinen sanoo.
– Tärkeää on, että päällimmäisen huolen saa sanottua ääneen joutumatta käyttämään suunnattomasti energiaa oikean paikan löytämiseen.
– Asiakkaalla voi olla pohjavire, että hän haluaa puhua papin kanssa, mutta voikin käydä ilmi, että ratkaisu löytyy sosiaalityöntekijän kanssa tai päinvastoin.
Uusi toiminnanjohtaja joutuu heti myös haasteisiin. Kun kappeli reilu vuosi sitten avattiin, ei tiedetty, millaiseksi sen arki muodostuu. Vuodenvaihteen jälkeen otsikoihin nostettiin kappelin sympaattiset hiiret, mutta ei juuri sitä, että kappelin työtilat osoittautuivat surkeiksi.
– Kävijämäärä, nyt jo yli
350 000, yllätti suunnittelijat, kertoo Jarno Raninen seurakuntayhtymästä.
– Suunnittelussa ei huomioitu, että kappelissa on yhteensä peräti toistakymmentä työntekijää, joiden taukotila on ollut aivan riittämätön.
Kappelissa työskentelee kaksi sosiaalityöntekijää, kaksi sosiaaliohjaajaa, pappi, toiminnanjohtaja, diakoni, kirkon nuorisotyönohjaaja, kaksi suntiota sekä vahtimestareita.
– Kappelin sisäänkäynnin läheisyydessä olevan niin sanotun lasikuution piti olla keskustelu- ja tapaamistila, mutta siitä tuli taukotila, jossa työntekijät syövät eväänsä ja hoitavat sähköpostinsa. Sopeutuminen pieniin tiloihin on ollut vaativaa.
Parannus on kuitenkin jo tulossa, ja ensi syksynä kappelin takaosassa oleva varastotila sisustetaan ja eristetään.
Viime viikon Kenneth Koskinen vietti koulutuksessa Orøn saarella Tanskassa. Paikassa sijaitsee Gestalt Institute of Scandinavian koulutuskeskus. Koskinen on kolmannen vuosikurssin hahmoterapeuttiopiskelija. Nelivuotinen koulutus on vaativa mutta Koskisen mielestä myös korvaamaton.
– Gestalt- eli hahmoterapiassa ihminen kohdataan sellaisena kuin hän on tässä hetkessä. Terapeutin on uskallettava kohdata toinen ihminen pelkäämättä niitä reaktioita, joita kohtaaminen herättää omassa itsessä, Koskinen sanoo.
– Silloin myös asiakas uskaltaa olla oma itsensä, eikä ole tarvetta tulla joksikin muuksi.
Pappina Koskinen huomasi vaaran, että hän etääntyy itsestään papin rooliin, jolloin paljon mahdollisuuksia jää näkemättä.
Koskinen pitää kuitenkin tärkeänä, ettei Kampin kappelia mielletä yhdenlaiseksi ”sossun luukuksi”.
– Katu-uskottavuus on tärkeä. Kappelin pitää olla sellainen, että siihen voi poiketa pukumies Danske Bankista ihan siinä missä kuka tahansa ihminen, joka haluaa tulla kohdatuksi.
Jaa tämä artikkeli: