Maalatut lasiesineet ovat monille sitä tutuinta Kauklahden lasitehtaan tuotantoa. Nämä esineet ovat tehtaan 1940-luvun tuotantoa. Kuva Laura Kannasmaa. Kuva: Espoon kaupunginmuseo
Kauklahden lasitehtaassa tehtiin kaunista kovalla työllä
|
Maalatut lasiesineet ovat monille sitä tutuinta Kauklahden lasitehtaan tuotantoa. Nämä esineet ovat tehtaan 1940-luvun tuotantoa. Kuva: Laura Kannasmaa/Espoon kaupunginmuseo |
Kun juna ohittaa Kauklahden aseman, rantaradalla matkaava voi panna merkille korkean tiilipiipun ja matalan, parhaat päivänsä nähneen tehdasrakennuksen, jossa nykyään toimii Kuusakoski Oy. Ennen siellä puhallettiin lasia moneen käyttöön. Opaalitie, Hyttimestarintie, Kristallikuja… Nimet kertovat ajasta, jolloin Kauklahdessa toimi lasitehdas. Kamussa avautuu 15.6. lasista ja sen tekijöistä kertova näyttely Lasin aika.
”Meillä on Espoon kaupunginmuseossa runsaasti kuvia Kauklahden lasitehtaasta. Kun kävimme näyttelyryhmän kanssa Kuusakoskella viime vuonna, kyllä siellä näkyi vielä kuvista tuttua”, sanoo kokoelmapäällikkö Pirkko Sillanpää.
Sillanpäällä on Kauklahden lasitehtaan historia näpeissään.
”Tulin Espoon kaupunginmuseoon töihin vuonna 1980, ja vuonna 1981 meillä oli Glimsissä näyttely Kauklahden lasitehtaan tuotannosta. Seuraava näyttely oli 1994. Vähitellen museolle kertyi lisää esineitä tehtaan tuotannosta ja sitä myöten tietoa. Olen luennoinut aiheesta usein, sillä on paljon niitä, jotka keräävät Kauklahden lasin tuotteita.”
Sähkön yleistyminen toi valaistuslasin tarpeen
Kauklahden lasitehtaan perusti vuonna 1923 Claes Norstedt, joka oli aiemmin ollut johtajana Iittalan lasitehtaassa. Aktiebolaget Norstedt Osakeyhtiön -nimellä kulkeneen lasitehtaan alku oli kivikkoinen, sillä uuni reistaili jatkuvasti.
|
Hehkuvansiniset potpuriruukut valmistettiin Kauklahdessa 1920-luvulla. Kuva: Laura Kannasmaa/Espoon kaupunginmuseo. |
Uunia ei saatu kuntoon ja oikeudenkäynti uunin myynyttä Hermansen-yhtiötä vastaan söi tehtaan varoja. Norstedt hävisi oikeudenkäynnin ja joutui myymään tehtaansa osake-enemmistön Oy Riihimäelle vuonna 1927.
”Isommat tehtaat ostivat tuolloin mielellään pienempiä tehtaita pois markkinoilta. Tehtaassa oli valmistettu alkuaikoina käyttö- ja apteekkilasia. Kaupan jälkeen Kauklahden lasitehtaaseen keskitettiin valaistuslasin tuotanto, ja 1930–1940-luvuilla tehdas olikin Suomen merkittävin valaistuslasin valmistaja”, kertoo Sillanpää.
Sähkön yleistyminen 1920-luvulla loi tarpeen valaistuslasille. Paavo Tynellin johtama Taito Oy oli Kauklahden lasitehtaalle arvokas kumppani, joka osti valaisimiensa lasiosat Kauklahdesta. Niinpä tehtaassa puhallettua opaalilasia saattoi nähdä monissa julkisissa rakennuksissa.
”Vuoden 1939 ensimmäisessä Lasi-lehdessä Riihimäen lasi mainosti Kauklahden opaalilasia ja listasi, missä kaikkialla sitä jo oli. Listassa mainitaan muun muassa Aulanko, Helsingin yliopisto, Lasipalatsi ja Tampereen ja Riihimäen asemarakennukset.”
Tehtaassa työskenteli myös taiteilijoita
Vaikka valaistuslasi oli Kauklahden lasitehtaan tuotannossa tärkeä, se ei ole se, mistä lasitehdas tavallisesti muistetaan. Monille tulee Kauklahden lasista ensimmäisenä mieleen maalatut esineet eikä suinkaan opaalilasinen lampunkupu.
Ja ihmekös tuo: se, mitä on nähnyt lapsuudessaan vaikkapa mummolassa jää herkemmin mieleen kuin julkisen rakennuksen lamppu.
|
Pallovalaisin on valmistettu Kauklahden lasitehtaalla ja se on ollut käytössä Kauklahden VPK-talossa. Kuva: Rauno Traskelin/Espoon kaupunginmuseo |
”Kauklahden lasitehtaassa valmistettiin 1940-luvulla maalattua ja kaiverrettua lasia ja tehtaalle palkattiin taiteilijoita suunnittelemaan malleja. Tehtaalla työskentelivät esimerkiksi Kyllikki Salmenhaara ja Helena Tynell”, kertoo Sillanpää.
Tärkeä osa kyläyhteisöä
Suurimmillaan Kauklahden lasitehtaassa oli työntekijöitä yli 160. Perheineen lasitehtaan väki muodosti yhteisön, joka toi elämää koko Kauklahteen.
”Lasitehtaalla oli suuri merkitys kyläyhteisössä niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin. Siellä järjestettiin monenlaista toimintaa koko Kauklahden väelle. Tunnettuja olivat esimerkiksi Sähköhiihdot, joihin osallistui teollisuus- ja liikelaitoksia eri puolilta Suomea.”
Työ lasitehtaassa oli raskasta eikä tehtaassa alkuvuosina ollut edes vesijohtoa. Talvi- ja jatkosota katkaisivat tehtaan tuotannon, mutta sodan jälkeen se jatkui vilkkaana. Uusi vastoinkäyminen tuli eteen huhtikuussa 1946, kun tehdasrakennus paloi.
Uusi tehdas oli pystyssä jo syyskuussa ja tilatkin olivat entistä paremmat: työtiloja laajennettiin ja työntekijöille rakennettiin ruokala ja peseytymistilat. Kovin pitkään uusista tiloista ei kuitenkaan ehditty nauttia.
”Tehdas sammutettiin remonttia varten jouluksi 1951 ja pian ilmoitettiin, että tehtaan toiminta lopetetaan.”
Valaistuslasin tuotanto siirrettiin Riihimäelle ja halukkaille oli siellä töitä tarjolla. Monet Kauklahteen oman kodin rakentaneet jäivät kuitenkin mieluummin tuttuun paikkaan ja etsivät uusia töitä. Lasin aika päättyi Kauklahdessa vuonna 1952, mutta nimistössä tämä ajanjakso Kauklahden historiasta elää edelleen.
La 18.6. alkaen Perheiden museotunnit lauantaisin klo 12–13. La 24.9. Lasilauantai, ohjelmassa lasiesineiden tunnistusta, työpajoja ja opastuksia.
Näyttelyssä nostetaan esiin lasi ja sen tekijät
Kamussa Näyttelykeskus Weegeellä valmistellaan parasta aikaa Kauklahden lasitehtaasta ja sen työntekijöistä kertovaa Lasin aika -näyttelyä.
Intendentti Minna Vento esittelee näyttelyn pohjapiirrosta.
”Tähän tulee kartta Kauklahden kylästä. Siitä näkee, minkälainen miljöö kylässä oli lasitehtaan aikaan. Siellä oli varsin paljon palveluita, oli erilaisia kauppoja, elokuvateatteri, leipomo…”
Lasitehdas oli kiinteä osa kylää, se ei ollut jossain syrjässä kaukana kaikesta. Työntekijät perheineen olivat tiiviisti mukana kylän elämässä ja monet tapahtumat myös järjestettiin tehtaalla.
”Lasitehtaan väen sosiaalinen elämä oli hyvin vilkasta. He olivat mukana niin yhdistys- ja harrastustoiminnassa kuin urheiluriennoissakin. Oli erilaisia juhlia ja paljon muuta. Kun tulipalon jälkeen saatiin uusi tehdasrakennus, siellä oli tilaa myös harrastustoiminnalle: tehtaan yläkerrassa pelattiin shakkia, musisoitiin ja harjoiteltiin lauluesityksiä.”
Sosiaalinen elämä tuodaan esille myös näyttelyssä: museokävijä voi vaikka eläytyä Rannikon työväentalon 1940-luvun tunnelmiin ja kuunnella sen ajan iskelmiä tai tapailla tanssiaskelia.
Lasiesineen valmistamisessa oli monta työvaihetta. Kaunis esine vaati kovaa työtä.
Lasitehtaan hytti oli hikinen paikka ja työtahti kova. Tauolla hytissä työskentelevät saattoivat käydä joessa vilvoittelemassa – vaatteet päällä. Pitkiin uintiretkiin ei ollut aikaa.
Kauklahdessa lasihytissä saattoi olla töissä maksimissaan kymmenen verstakkoa eli lasinpuhaltajien ja aputöitä tekevien työryhmää.
”Siinä oli pienessä tilassa iso joukko tekemässä töitä. Oli lasinpuhaltajia, vormupoikia, postipoikia ja kantajia. Näyttelyssä tuodaan isojen kuvasuurennosten avulla tuntuma siitä, millaista lasihytissä oli. Meillä on esillä verstakon työkaluja ja myös rekonstruktio lasiuunista”, kertoo Vento.
Tehdasmiljöö ja tehtaan tuotteet ovat näyttelyssä vahvasti mukana.
”Tehdasosio johdattaa kävijät siihen työhön, mitä lasiesineiden valmistus vaati. Toisessa osiossa on sitten runsaasti Kauklahden lasitehtaan esineitä. Vaikka kuvat kertovat paljon, esineet herättävät muistot eloon. ”
Näyttelyssä on esillä kahdeksan taiteilijan tuotantoa, käsinmaalattua lasia ja kaiverrettua lasia. Kävijät pääsevät tutustumaan Helena Tynellin, Kyllikki Salmenhaaran, Helinä Pitkäsen, Kirsti ja Auvo Nuolivaaran, Lyyli Molander-Ahon, Theodor Käpin ja Mauri Hermusen töihin.
Minna Vento sanoo, että esineitä on niin paljon, että niistä on vaikea nostaa esiin suosikkeja.
”Nostalgiahan se vaikuttaa usein siihen, minkä vuoksi jokin esine tuntuu mieluisammalta kuin toinen. Kauklahden valmistamia tavallisia puristelasilautasia oli mummilassa ja myös ”liehu” eli muotomalja on lapsuudesta tuttu, joten niitä katsellessa nostalgia puhuu. Maalatut kukkavaasit puolestaan edustavat aikansa muotokieltä ja ovat omalla tavallaan viehättäviä.”
Espoolaisille ja erityisesti kauklahtelaisille paikalliseen historiaan pohjautuvat näyttelyt ovat aina herkkua. Minna Vento pitää näyttelyä myös kansallisesti hyvin kiinnostavana.
”Tämä näyttely on pala suomalaista teollistumisen historiaa. Ja tietysti näyttely esineineen hellii myös lasista erityisesti kiinnostuneita”, sanoo Vento hymyillen.
Varhemmista näyttelyistä poiketen mukana ei ole varsinaista pajatilaa vaan toiminnallisuus on mukana näyttelyyn lomitettuna.
”Näyttelyssä on tasoja ja tekemistä monenikäisille. Aiemmissa näyttelyissä perheiden museotunnit ovat olleet suosittuja ja ne pyörivät myös tässä uudessa näyttelyssä. Lisäksi tulossa on opastusten lisäksi muutakin ohjelmaa, muun muassa luentosarja.”
Jaa tämä artikkeli: