null Kaunis, kamala maailma

Kaunis, kamala maailma

Viime päivien lehdet ovat pursunneet juttuja lasten kaltoinkohtelusta ja lastensuojelun laiminlyönneistä. Kahdeksanvuotiaan tytön murha on järkyttänyt ja ihan syystä.

Myös tässä lehdessä puhutaan pahasta ja rumasta todellisuudesta. Kidutusta on kokenut arviolta puolet Suomeen saapuvista pakolaisista ja turvapaikanhakijoista. Heissä on paljon lapsia ja nuoria. Psyykkiset kidutusvammat voivat olla fyysisiä vammoja vaikeampia käsitellä ja hoitaa. Hoito on myös vaativaa, sillä kidutettu ja paljon kärsinyt lapsi ei luota nopeasti vieraaseen ihmiseen. Ei luottanut tämä tapettu kahdeksanvuotiaskaan, kun ei kertonut kokemastaan.

Viime viikolla ensi-iltaan ehtinyt Puhdistus-elokuva nostaa sekin esiin naisiin kohdistunutta ja yhä kohdistuvaa väkivaltaa sekä ihmisessä itsessään ihan luontaisesti piilevää kykyä ja halua pahaan. Kansallisteatterin Pahuus-näytelmä taas pohtii, millä keinoin pahuus ja valta nujerretaan ja säilytetään oma ihmisyys.

Joitakin ihmisiä tällainen maailma ahdistaa. He olisivat mieluummin tietämättä ja keskittyisivät kauniiseen ja hyvään, mitä on myös olemassa. Kirkolliselta lehdeltä he toivoisivat elämän kauniiden asioiden esillä pitämistä, lohdutusta ja toivoa. Onpa toivottu kauniimpia kuviakin, vähemmän ahdistavia.

Kaikella on aikansa, ahdistuksella ja lohdutuksella, tiedolla ja unohduksella, hyväksymisellä ja eteenpäin menemisellä.

Ei ole olemassa lohdutusta ilman totuutta, ei helpotusta sietämättömään oloon sille, joka kieltäytyy näkemästä sitä, mikä on totta. ”Ei ole mitään peitettyä, mikä ei tule paljastetuksi, eikä mitään salattua, mikä ei tule tunnetuksi” ja ”Totuutta minä tahdon salattuun saakka”. Raamatunjakeet eivät lohduta vaan kehottavat ottamaan vastaan sen, mitä on olemassa ympärillämme ja meissä.

Ihmisarvon polkumyynti, historian vääristely, valta ja ahneus muovaavat maailmaa. Todellisuus ei ole kaunista katsottavaa eikä meillä ole oikeutta säästää itseämme tietämisen tuskalta. Jotkut elävät sitä todellisuutta ihan oikeasti.

Tämä kova ja julma maailma on kuitenkin Jumalan maailma. Me voimme ja saamme uskoa, ettei hän ole kaukana yhdestäkään kidutetusta, halveksitusta ja nujerretusta ihmisestä. Jokainen murskattu on hänen sydämellään. Väsymättä hän kysyy meiltä joka päivä: mitä sinä teit, kun kerran tiesit tämän?

Marja Kuparinen, toimituspäällikkö

marja.kuparinen@kirkkojakaupunki.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.