Sielunhoitaja koulussa. Aalto-yliopistossa työskentelevä pastori Minna Tuominen välittää työssään kristillistä ihmiskäsitystä. – Se on armollinen. Kelpaat, vaikka et aina onnistuisikaan.
Kauppakorkean pappi
Opiskelijat puhuvat papin kanssa ihmissuhteista ja stressistä. Vastaanotolla kumpikin saa pitää oman vakaumuksensa.
Teksti Tuija Pyhäranta
Kuva Jani Laukkanen
Parisuhde on päättymässä, alavalinta saattoi olla sittenkin väärä eikä mikään muukaan tunnu onnistuvan. Ongelmat ovat tuttuja Kauppakorkeakoulun oppilaitospastorille Minna Tuomiselle . Hänen työtään on olla läsnä oppilaitoksen arjessa ja tukea sen opiskelijoita ja henkilökuntaa.
Tänä syksynä Tuomisen seurakunta on laajentunut Stadin ammattiopistoon. Lisäksi Helsingin yliopistolla, Taideyliopistolla sekä ammattikorkeakouluista Haaga-Helialla ja Metropolialla on omat pappinsa.
Oppilaitostyön tavoitteena on tuoda kirkko lähemmäs ihmisiä ja madaltaa kynnystä papin ovella. Pappien tarjoama keskusteluapu on ilmaista ja luottamuksellista.
– Voi tulla juttelemaan ja hakemaan apua, vaikkei olisi uskovainen tai mitenkään kirkosta kiinnostunut.
Lisäksi papit osallistuvat oppilaitosten yhteisiin tapahtumiin, tekevät yhteistyötä opiskelijajärjestöjen kanssa ja järjestävät myös omaa toimintaa kuten jumalanpalveluksia, erilaisia kursseja ja viikonloppuleirejä.
Aina pappina ei ole ollut akateemisessa maailmassa helppoa. Kun Tuominen aloitti Kauppakorkeakoulun ensimmäisenä oppilaitospappina, hän kohtasi monenlaisia ennakkoluuloja.
– Vahtimestari kävi sanomassa, ettei usko kenenkään tulevan juttelemaan kanssani. Onhan se aika raskasta, kun joku tulee sanomaan, että ei sinua täällä kaivata, hän kuvailee.
Nykyään Tuominen on kuitenkin löytänyt paikkansa koulun käytäviltä, ja opiskelijat ja henkilökunta ovat löytäneet hänet. Tyypilliseen työpäivään kuuluu ainakin yksi ennalta sovittu sielunhoitotapaaminen.
Tuomista inspiroi korkeakoulun kansainvälinen ja moniuskontoinen työympäristö. Oppilaitospapit edustavat työpaikoillaan positiivista uskonnonvapautta ja siten jossain mielessä kaikkia uskontoja.
– Suomessa yritämme pitää uskonnon tarkasti erillään kaikesta. Kansainväliset opiskelijat kuitenkin ihmettelevät, miksei esimerkiksi vaihto-opiskelijoiden esitteessä kerrota, mitä kirkkoja täällä on. Voidaan jakaa kondomeja, muttei esitellä kirkkoja. Onhan hengellisyyskin yksi tarve. Ihminen on myös homo religiosus , Tuominen linjaa.
Vaihto-opiskelijat tarjoavat ulkopuolisen näkökulman myös esimerkiksi suomalaiseen alkoholi- ja keskustelukulttuuriin. Tuominen on huomannut, että he tulevat suomalaisia opiskelijoita herkemmin juttelemaan arkisistakin murheista. Siitä, että on huono ilma, päätä särkee ja ulkona on pimeää ja kylmää. Samanlaista rohkeutta Tuominen toivoisi kaikilta.
– Ei ole pakko selviytyä yksin.
Keskusteluissa opiskelijoiden kanssa toistuvat parisuhteisiin, stressiin ja itsetuntoon liittyvät kysymykset. Useimmat eivät tule puhumaan ensisijaisesti hengellisistä kysymyksistä, vaikka taustalta saattaa joskus sellainenkin löytyä.
– Ei kukaan ota yhteyttä ja kerro, että minulla on armokriisi, Tuominen sanoo.
– Ennen ajattelin, että kaikilla on hengellisiä kysymyksiä, mutta ei kaikilla välttämättä ole. Ei siinä voi alkaa vääntää, että pakko sinulla on jotain olla. Ne tulevat, jos ovat tullakseen.
Tuomisen vastaanotolla on käynyt niin kristittyjä, ateisteja kuin muslimeitakin. Papin kanssa keskustellessa kumpikin saa pitää oman vakaumuksensa.
– Joskus joku voi kysyä, että kun en kuulu kirkkoon tai usko mihinkään, niin onko pakko puhua Jumalasta. Ei ole, Tuominen lupaa.
– Jotkut pyytävät muistamaan iltarukouksissa, mutta jotkut eivät halua. Sitten ei tietenkään rukoilla.
Tuomisella on papin koulutuksen lisäksi myös paripsykoterapeutin pätevyys. Ehkä siksi työssä korostuvat erityisesti parisuhdekysymykset.
– Tyypillinen seurakuntalaiseni on ihminen, joka pohtii, jatkuuko tämä parisuhde vai ei. Yritämme yhdessä selvittää, mistä riidat syntyvät ja mitä niiden taustalla on oikeasti.
Toinen kestoaihe on opiskeluun liittyvä stressi. Tuomisen kanssa pohditaan, oliko alavalinta oikea, olenko riittävän hyvä ja pärjäänkö. Hänen kokemuksensa mukaan opiskelijat ovat kunnianhimoisia ja päämäärätietoisia. Monet tekevät pitkiä päiviä, kun opiskelun lisäksi täytyy käydä töissä. Myös harjoittelupaikat ja ensimmäiset oman alan työpaikat stressaavat.
– Heti pitäisi olla niin kovin pätevä ja osaava, vaikka eihän sitä voi olla, jos ensimmäistä kertaa tekee jotain.
– Kysyn opiskelijoilta, kenen vaatimuksia he yrittävät täyttää ja miksi itseltä vaaditaan niin paljon. Haittaisiko se, jos opinnot venyisivät vuodella?
Rentoutumista harjoitellaan erilaisten hengitysharjoitusten avulla.
Tuominen kannustaa opiskelijoita kokeilemaan taitojaan ja tekemään myös virheitä. Itseään kannattaa haastaa.
– Joskus moka on todella hyvä asia. Sen jälkeen saattaa huomata, että maailma ei hajonnutkaan.
Vaikka hengelliset kysymykset jäävät sielunhoitokeskusteluissa usein taustalle, työssä näkyy kristillinen arvomaailma.
– Kristillinen ihmiskäsitys on armollinen. Ei tarvitse olla koko ajan niin kamalan tehokas. Kelpaat, vaikka et aina onnistuisikaan.
Oppilaitospappien yhteystiedot ja päivystysajat sivulla 16.
Jaa tämä artikkeli: