Kauppiaan teologia ei motivoi käymään kirkossa
Tutkija Patrik Hagmanin mukaan jäsenkadon säikäyttämä kirkko on ajautunut ”kauppiaan teologiaan”, jossa kirkkoon kuulumisesta pitää olla asiakkaalle hyötyä.
Jokin on pielessä siinä tavassa, jolla kirkko puhuu jäsenistään ja siitä, kuka kuuluu kirkkoon. Tätä mieltä on Åbo Akademin tutkija, teologian tohtori Patrik Hagman.
Hagmanin mukaan jäsenkadon säikäyttämä kirkko on ajautunut lainaamaan teologiansa liike-elämältä. Kirkko yrittää vastata haasteeseen tarjoamalla tuotteen, jonka asiakas haluaa ostaa.
Hagmanin mukaan ”kauppiaan teologiaan” ajautuminen kertoo siitä, että viime vuosikymmenet kirkossa hallinnut kansankirkollinen ajattelutapa ei enää toimi.
Kansankirkolla tarkoitetaan kirkkoa, johon kansan enemmistö kuuluu, ja jonka juhlat ja tavat ovat osa suomalaista perinnettä. Kansankirkkoajattelun pohjalta jokaiseen, joka kuulee sunnuntaiaamuna kirkonkellojen äänen, suhtaudutaan kristittynä.
”Kirkko pyrkii olemaan inklusiivinen ja sanomaan, että kaikki ovat tervetulleita. Tähän pyritään työhypoteesin avulla: kaikki ovat lähtökohtaisesti kristittyjä, paitsi ne, jotka sanovat, että eivät halua olla kristittyjä”, Hagman selittää.
Hagmanin mukaan matalasta osallistumisesta tulee kansankirkkoajattelussa helposti normi: Kristittynä eläminen on sitä, että kirkossa käydään jouluna sekä häiden ja hautajaisten yhteydessä. Kirkko ei enää osaa motivoida ihmisiä osallistumaan jumalanpalvelukseen, viettämään ehtoollista ja lukemaan Raamattua.
”Näin kirkko on pakotettu turvautumaan ekonomiseen logiikkaan: kuulu kirkkoon, koska se on sinulle hyödyllistä.”
Kun kaikki ovat kristittyjä, kirkko ei myöskään voi enää sanoa, että jotkut tavat toimia ovat parempia kuin toiset.
Monet ratkaisevat ongelman sanomalla, että tosiuskovien kristittyjen ryhmä määrittää sen, mitä on olla kristitty.
”Mutta tämäkään ratkaisu ei toimi. Sulkeutumalla omaan ryhmäämme emme enää elä todeksi kirkolle annettua tehtävää palvella koko maailmaa”, Hagman huomauttaa.
On siis löydettävä jokin tapa pitää kiinni avaran kansankirkkoajatuksen hyvistä puolista ilman, että teemme heikosta sitoutumisesta normin.
Hagman luonnosteli pulmaan yhden vastauksen viime vuonna ilmestyneessä kirjassa Efter folkkyrkan – en teologi om kyrkan i det efterkristna samhället (Artos ja Fontana media). Lähtökohtana on Lutherin ja monien muiden teologien ajatus, jonka mukaan kukaan ei ole kokonaan pyhä.
”Meillä on tapana ajatella, että ihminen joko on kristitty tai ei ole. Mutta jos olemme rehellisiä itsellemme, tiedämme, että joskus olemme enemmän kristittyjä kuin toisinaan. Kyse on liukuvasta asteikosta, jossa me kaikki sijoitumme erilaisiin kohtiin elämämme eri aikoina.”
Hagmanin mukaan on kuitenkin olemassa tekoja, joiden kristillisyydestä voimme olla yksimielisiä.
”On kristillistä antaa kastaa itsensä ja viettää ehtoollista. On myös toisia tekoja, jotka ovat kristillisiä, koska ne muistuttavat näitä valtavan ilmeisiä kristillisiä tekoja.”
Tällainen lähestymistapa kristittynä olemiseen antaa Hagmanin mukaan mahdollisuuden pitää jumalanpalvelusta keskeisenä asiana ilman, että samalla jaamme ihmiset hyviin ja huonoihin.
”Kun tarvitaan apua sen erottamiseen, minkälaiset teot ovat kristillisiä ja millaiset vähemmän kristillisiä, voimme vastata, että jumalanpalvelukset ovat juuri sitä varten, että opettelemme tätä.”
Kirkollisveron maksaminen on myös Hagmanin mallissa arvokas, mutta ”ei kovinkaan voimallinen” kristillinen teko.
”Se antaa kuuluvuuden tähän yhteisöön, mutta jos haluamme seurata Jeesusta, voimme tehdä paljon enemmän.”
+ Lue 16.10. ilmestyvästä Essestä Patrik Hagmanin haastattelu Messu vapauttaa kuluttamisen ikeestä.
Jaa tämä artikkeli: