Näkyillään! Näkövammaiset muodostivat Kallion kirkon pihaan ihmishuutomerkin muistuttaakseen näkeviä valkoisen kepin merkityksestä liikenteessä.
Kaupunki on sokealle esterata
Äänimerkkien nykyistä laajempi käyttö kaupunkitilassa parantaisi näkövammaisten liikkumismahdollisuuksia merkittävästi.
Teksti Tuija Pyhäranta
Kuva Esko Jämsä
Näkyillään!”
Suuren ihmishuutomerkin huuto kuului valkoisen kepin päivänä 15.10. Kallion kirkon tornin huipulle saakka. Huutomerkki oli osa Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:n yhteistyössä Kallion seurakunnan ja Helsingin liikenneturvallisuusyhdistyksen kanssa järjestämää tempausta.
Tempauksen tavoitteena oli viestiä valkoisen kepin merkityksestä sekä näkövammaisten liikkumisen esteistä kaupunkitilassa. Projektivastaava Anna-Kaisa Liimatainen Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry:stä kertoo, että valkoinen keppi on liikkumisen apuväline ja viestii muille liikkujille, että sen kantaja on sokea tai heikkonäköinen.
– Näkövammainen ei voi väistää vastaantulijaa tai muita esteitä. Toivoisimme, että ihmiset osaisivat väistää ja tarvittaessa kysyä, voiko olla avuksi.
Liimataisen mukaan myös kaupunkisuunnittelussa olisi parantamisen varaa. Hän toivoo, että liikennevaloista tuttujen äänimerkkien eli äänimajakoiden käyttöä laajennettaisiin.
– Esimerkiksi museot voitaisiin merkitä tietyn tyylisellä äänellä ja virastot tietyn tyylisellä äänellä. Myös ulkoilu ja kuntoilu mahdollistuisivat äänimajakan avulla esimerkiksi pururadoilla ja puistoissa.
Myös julkisen liikenteen ilmoituskäytännössä voitaisiin hyödyntää aiempaa enemmän ääntä. Bussiliikenteen pysäkkikuulutukset palvelisivat näkövammaisia paremmin kuin infotaulut, jotka eivät usein ole näkövammaisten saavutettavissa. Mallia voitaisiin ottaa junaliikenteestä.
Lisäksi korkeuserojen kuten rappusten, portaiden ja katureunojen merkitseminen keltaisella huomiovärillä helpottaisi niiden havaitsemista, ja erilaisten materiaalien käyttö kävelypinnoissa voisi helpottaa liikkumista tilasta toiseen.
Tempaus oli osa kaksivuotista Näkyillään!-projektia. Vuoden 2015 loppuun asti jatkuvan projektin tavoitteena on kehittää ja vakiinnuttaa näkövammaisten vertaistoimintaa Helsingissä ja Uudellamaalla. Projektissa tehdään yhteistyötä myös Helsingin seurakuntayhtymän näkövammaistyön kanssa.
Jaa tämä artikkeli: