Yliopistonlehtori Henrietta Grönlund vetää Helsingin yliopistossa hanketta, jossa etsitään teologisista näkökulmista ratkaisuja kaupungistumisen ongelmiin. Kuva: Jukka Granström
Kaupunkiteologi: Yksinäisyyden tabua on vasta alettu murtaa
Kaupungit ja yksinäisyys ovat vanhoja ilmiöitä. Nyt ne ovat ajankohtaisempia kuin kenties koskaan, sanoo Henrietta Grönlund.
Menestystarinoita on paljon.
Kaupunkiteologian yliopistonlehtori Henrietta Grönlund keksii nopeasti asioita, joissa kirkko osaa toimia kaupungissa.
Mainitaan muutama.
Ensinnäkin Kampin kappeli. Se sijaitsee Helsingin Narinkkatorilla, matkalla Espoon busseille. Saman katon alla voi hiljentyä ja tavata kaupungin sosiaalityöntekijöitä. Ihmiset tykkäävät.
Espoosta Grönlundin mieleen tulee seurakunnan tila Ison Omenan kauppakeskuksessa. Se on kiinni ihmisten arjessa.
Ja entä seurakuntien perhekerhot! Vanhemmuus voi olla rankkaa ja yksinäistä, ja yhteen tuleminen auttaa.
"Tai Diakonissalaitoksen työ, jossa etsitään kirjaimellisesti yksiöihinsä unohtuneita ihmisiä", Grönlund sanoo.
Hänen mielestään asiat ovat hyvin silloin, kun hengellisyys yhdistyy arjen kokemukseen.
Yksinkertaista se ei ole. Uskonnollisuus muuttuu, ja perinteiset instituutiot menettävät merkitystään. Uskotaan kyllä, mutta omalla tavalla. Erityisen kiivasta kehitys on kaupungeissa. Suomessakin evankelisluterilainen kirkko ja muut uskonnolliset yhteisöt ovat kompuroineet yrittäessään sopeutua kaupunkilaisten yksilölliseen todellisuuteen.
Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa etsitään tilanteeseen uutta valoa. Luterilainen kirkko on antanut rahat viisivuotiseen kaupunkiteologian hankkeeseen, jossa selvitetään, miten uskonnot voivat helpottaa kaupungistumisen aiheuttamia sosiaalisia ongelmia.
Henrietta Grönlund aloitti hankkeen vetäjänä elokuussa. Hän on väitellyt teologian tohtoriksi vapaaehtoistoiminnasta. Viimeksi hän työskenteli tutkimus- ja kehitystoiminnan johtajana sosiaalialan järjestössä HelsinkiMissiossa.
Kaupunkeja on paheksuttu aina
Grönlund on pikkukaupungin kasvatti Turun kupeesta, Kaarinasta. Aikuisena hän viehättyi isommista kaupungeista. Helsingistä tuli hänelle suuri rakkaus. Ja New Yorkista, joka kokoaa miljoonat ihmiset taustoineen ja jonka jokaisessa kadunkulmassa sijaitsee temppeli, synagoga tai kirkko.
"Näen kaupungit positiivisina, kiehtovina ja dynaamisina. Ikään kuin kaikki olisi niissä mahdollista."
Se ei tietenkään ole oikeasti totta, Grönlund jatkaa. Kaupungistuminen tuo mukanaan sosiaalisia ongelmia, kuten yksinäisyyttä ja syrjäytymistä.
Ongelmat eivät ole uusia. Kaupunkeja on paheksuttu aina. Grönlund huomauttaa, että teollistumisen aikana juna-asemilla jaettiin traktaatteja, joissa kehotettiin ihmisiä palaamaan kotiin synnin pesästä.
Näen kaupungit positiivisina, kiehtovina ja dynaamisina. Ikään kuin kaikki olisi niissä mahdollista."
Yksinäisyydestä puolestaan voi lukea jo Raamatusta. Kaupungeissa se on aina ollut vapauden ja anonyymiyden kääntöpuoli.
Nyt ongelmat ovat kuitenkin kenties ajankohtaisempia kuin koskaan.
Kaupungistuminen kiihtyy koko maailmassa. Vuonna 2050 kaupungeissa elää kaksi kolmannesta maailman ihmisistä.
Yksinäisyyden tabua taas on alettu purkaa Suomessa vasta viime vuosina, Grönlund sanoo. Aiemmin ilmiötä ei ole yhteiskunnallisella tasolla tunnistettu.
"Useampi kuin joka kymmenes suomalainen sanoo, että on yksinäinen jatkuvasti tai usein. Siitä seuraa paitsi inhimillistä kärsimystä myös masennusta ja fyysisiä sairauksia."
Hanke etsii seurakuntia ja järjestöjä
Yksinäisyys ei ole tietenkään kaupunkien ainoa haaste. Keskeinen se kuitenkin on, sillä usein se tuo mukanaan muita ongelmia, kuten syrjäytymistä ja riippuvuuksia.
Monikulttuurisuus puolestaan on näkökulma, jota kaupunkiteologia ei mitenkään voi jättää huomiotta. Kun kaupunginosassa ei vaikutakaan vain yksi uskonto, on alettava keskustella. Samalla törmätään siihen, että kaikille uskonto ei ole yksityisasia.
Grönlundin johtamassa hankkeessa haasteisiin puututaan myös käytännössä. Hanke etsii nyt yhteistyökumppaneita erilaisista kaupungeissa toimivista yhteisöistä. Sellaisia voivat olla seurakunnat tai muut uskonnolliset toimijat, jotka tekevät sosiaalista työtä. Kumppaniksi voi lähteä myös järjestö tai oppilaitos.
Kirkon sosiaalinen työ ja auttamistyö ovat tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon."
Hanke ei rajoitu pääkaupunkiseutuun, mutta yliopiston sijainnin vuoksi yhteistyökumppaneita on luontevaa hakea metropolialueelta.
Käytännössä yhteistyö voi Grönlundin mukaan edetä esimerkiksi näin: Tunnistetaan ongelma. Se voi yksinkertaisimmillaan olla vanhusten hankaluus päästä lounasruokailuun siksi, että he eivät pysty poistumaan kotoaan. Opiskelijat perehtyvät alueeseen, toimintaan ja ongelmaan. Sitten pohditaan, miten ongelma voidaan ratkaista ja aletaan toimia uudella tavalla.
Uskonnolliset yhteisöt voivat toimia osana verkostoa, joka lievittää yksinäisyyttä ja lisää oikeudenmukaisuutta. Kuva: Eveliina Suonto
40 prosenttia suomalaisista vapaaehtoistyössä
Kaupungissa ongelmat eivät ratkea, jos ihmiset jatkavat elämäänsä omissa lokeroissaan. Tarvitaan uudenlaisia verkostoja.
Paljon lepää vapaaehtoisuuden varassa. Huolta ei pitäisi olla, sillä vapaaehtoistoiminta voi hyvin. Viime vuonna vapaaehtoistyötä teki 40 prosenttia suomalaisista.
"Kirkon sosiaalinen työ ja auttamistyö ovat tärkeimpiä syitä kuulua kirkkoon. Ihmiset ajattelevat, että on tärkeää auttaa. Kirkossa he kokevat saavansa liittyä johonkin, missä ihmisistä välitetään", Grönlund sanoo.
Toisaalta vapaaehtoistoiminnan tutkimus on Suomessa alkutekijöissään. Grönlund huomauttaa, että hyvinvointivaltio on vääristänyt näkökulmaa. Huomiota ei ole ollut tapana kiinnittää ensi sijassa siihen, miten ihmiset voisivat toimia osana yhteiskuntaa.
Kaupunkiteologian hankkeessa huomio on juuri siinä. Grönlund toivoo, että hanke kehittää toimintamalleja ja tuo yhteisöihin lisää käsiä ja aivoja. Hän toivoo, että hankkeen myötä yksittäisten ihmisten maailmat voivat vähän muuttua.
Ja sitäkin hän toivoo, että hanke toisi osallisuuden kokemuksia sekä yhteisöjen jäsenille että teologian opiskelijoille.
"Kunpa opiskelijoille jäisi ajatus, että he voivat vaikuttaa paitsi koulutuksestaan käsin, myös yksilöinä."
Grönlund haluaa, että viiden vuoden päästä uskonnolliset yhteisöt ovat toimijoina vielä näkyvämpiä ja tiedostetumpia kuin nyt.
"Ne ovat näissä asioissa tärkeitä vaikuttajia. Jopa ainutlaatuisia."
Jaa tämä artikkeli: